Welcome to the Mirror

No tietenkin minä ymmärrän sen, että kirjoittamani asiat eivät sovi tänne, ei tässä nyt kuitenkaan ihan koko aivokapasiteettia olla menetetty. Tämä on kuitenkin vain harjoittelua, jonain päivänä vielä aloitan oman, uuden blogin, jonne juuri nämä mieleni ja sydämeni asiat kuuluvat.

On turhauttavaa istua työpaikalla, kun yksi toisensa perään peruuntuu jokainen palaveri. Asiat eivät etene, kun ne ovat muiden ihmisten tekemisistä kiinni. Tekee mieli lähteä kotiin, pukeutua lämpimästi ja juoda liikaa kahvia.

Huomenna on odotettavissa tunnemyrskyjä ja hymyjä, sillä tapaan teinivuosieni parhaan ystävän. Menemme kuuntelemaan teinivuosiemme suosikkibändiä ja todennäköisesti / toivottavasti nautimme siitä kovasti. Vaan sieltä minä juoksen, niin, pää kolmantena jalkana syöksyn katsomaan toista bändiä toisaalle. Sydän jyskyttäen.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Chemistry

Pään sisäinen kemia heittelee käskyjä vuoristoratatyyppisiin vatsan kouristuksiin, hymyilen idioottimaisesti tietokoneen ruutua tuijottaen, hyräilen samaa biisiä ja tärisen samaa tärinää jo viidettä viikkoa. Jotta ei kevätpähkärakastuminen vain olisi mitenkään turhan suoraviivaista tai helppoa, on takavasemmalle ilmaantunut toinen hahmo, toki laimeampi ja enemmän ihastumiseen viittaava, mutta samaan aikaan aika lailla todellisempi.

Odotan hirveästi pääsiäistä, se on pitkä vapaa viikonloppu, ei pelkästään perjantain ja maanantain välinen yö. Tuon maagisen pitkän viikonlopun aikana tahtoisin törmätä häneen, tärisemättä, hymyillä ja sanoa moi ilman, että vingahdan sen kolme oktaavia normaalia korkeammalta. (Ihastuksen kanssa ääneni on ihan tavallinen. Rakastuksen kanssa ei.)

Pieni elämäni on säälittävän pientä. Juuri tällä hetkellä se kuitenkin tuntuu oikein, oikein hyvältä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Korruption ja valheen ääni

Timo Soini julisti juuri puolueensa edustavan ”maltillisia keskiryhmiä”. No, tämä oli tietysti valetta, mutta vielä hauskempaa oli, että hän sanoi olevansa halukas yhteistyöhön kaikkien suurten puolueiden kanssa.

Muistaakseni hänen puolueensa houkutteli vielä hiljattain kannattajia iskulauseella Murra vanhojen puolueiden ylivalta.

Jätän tämän vain tähän.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Ei siellä ole mitään kultaharkkoja

Erään kaverin profiilissa Facebookissa ilmeni, että hän ei ilmeisesti koskaan ollut tehnyt (akateemista) koulutustaan vastaavia töitä. Eivät näköjään myöskään monet hänen kaverinsa. Eräs heistä huomautti heitelleensä jo opiskeluaikanaan herjana, että kai hänestä sitten aikanaan tulee tämän alan hommat hallitseva kotiäiti. Nyt ei enää naurattanut, koska siinä oli käynyt juuri niin.

Mistäkö alasta oli kyse? No mistäpä muustakaan kuin venäjän kielestä, vieläpä käytännön kääntämisen näkökulmasta. Sekä minulle että yli kymmenen vuotta nuoremmalle ystävälleni oli aikoinaan tolkutettu, että venäjän kielellä voi tienata valtavat summat – että venäjän osaajan on suunnilleen pakko opetella polttamaan sikareita ja juomaan vuosikertakonjakkia, koska rahoja ei muuten saa kulumaan. Itärajan takana maa on väärällään kultaharkkoja jotka saa kantaa kotiin kun vain osaa niitä venäjäksi pyytää.

Paitsi että oikeasti niitä kultaharkkoja ei ole. Venäjä on köyhä maa. Venäjän köyhyyteen on selvä syy: se on raaka-aineita myyvä kehitysmaa, joka esimerkiksi tietoteollisuuden luomisen sijasta keskittyy asevarusteluun. Tämä ei ole menestysprojekti. Tällaisen maan kanssa ei tarvitse olla kovin laajassa kauppayhteistyössä, ei kannattaisi sittenkään, jos Putin ei olisi sotapolitiikallaan ajanut koko roskaa ulkopoliittiseen umpikujaan ja boikottiin.

Venäjä on toki väärällään huipputiedemiestä ja korkeasti koulutettua sivistynyttä jengiä. Se onkin Venäjän tärkeimpiä vientituotteita. Luiskaotsaisuuden, rasismin ja homovihan ilmapiirissä vain ketään ei huvita lusia pitempään kuin on ihan pakko, ja sitä paitsi ulkomailla arvostetaan kyllä venäläistä koulutusta, sekä tieteen että taiteen alalla. Venäläinen muusikko tai soitonopettaja vedetään suunnilleen väkisin ulkomaille paiskimaan töitä isoista rahoista, ja homolla venäläisellä tanssijalla, kuten aikoinaan Rudolf Nurejevilla, on vahvat henkilökohtaisetkin kannustimet lähteä läiskimään lihaa syövien heterojen maastopukumachojen maasta. Tiedemiehillä ja insinööreillä olisi rahkeet luoda vaikka mitä tietokonesovelluksia sun muuta kivaa, mutta Venäjällä olisi pieni pakko ruveta kehittelemään ydintuhovälineitä ja tappokoneita Putinin suunnittelemaa maailmanmurhaa varten. Kun se ei nappaa, niin Venäjälle jääminen ei nappaa.

On Suomessa toki venäjän kielen käännöstarvetta. Siitä huolehtivat kaksikieliset maahanmuuttajien lapset, jotka jo vuosia ovat kansoittaneet venäjän kielen laitokset. Tässä nimenomaisessa tapauksessa maahanmuuttajat tosiaan vievät alkuperäisväestöltä työt. Kotonaan venäjää ja kylillä suomea oppinut on ylivoimainen työllä ja tuskalla kielen tankanneisiin syntyperäisiin suomalaisiin verrattuna. Suomenkielisen kannattaa toki opetella venäjää kulttuuriharrastuksia varten. Venäläistä kirjallisuutta on mukava lukea alkukielellä, aivan kuten millä tahansa kielellä kirjoitettua, vaikka iirillä tai kymrillä. Lisäksi tietysti esimerkiksi suomalaiselle historiantutkijalle venäjän taito on varmasti tarpeen, tai venäläisen kanssa naimisissa olevalle.

Ruotsi on nyt vain ammattikääntäjällekin – siis sellaiselle, joka kääntää teknisten laitteiden dokumentaatiota, ei mitään julkisen sektorin löpinöitä – paljon tärkeämpi kieli: Ruotsi on naapurissa, se on tärkeä kauppakumppani ja se tuottaa monensorttista roinaa – toisin kuin eräs tuntemamme muutamasta avainalasta riippuvainen maa, joka ei osaa tehdä puusta muuta kuin sellua ja joka ”uuden Nokian” toivossa antaa kehitysmaatyyppisen kaivannaisteollisuuden paskoa pienen läänin verran luontoa kuunpinnaksi. Sitä paitsi tietysti ruotsi on määrättömän paljon helpompi oppia. Päälle päätteeksi hyvästä ruotsin taidosta on paradoksaalista kyllä hurrivihakampanjoinnin ansiosta tullut työllistymisvaltti, kun niin monet jättävät kielen opettelematta vaikka se on kaikille tarjolla.

Mutta joo, kyllähän armeijan tiedustelu tarvitsee venäjän osaajia ja Venäjän tuntijoita. Upseerin uralle aikovien kannattaa siis vakavasti harkita tämän kielen opettelua. Sitä paitsi Venäjän propagandasota kaipaa vastaiskua.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Suomalainen raiskauskulttuuri

Muutama somalitaustainen sälli syyllistyi Tapanilassa ilmeisesti joukkoraiskaukseen. Oikeuskäsittelyä ei ole vielä taidettu aloittaa, mutta tapaus näyttää aika selvältä (vaikka voihan tässä vielä sattua kaikenlaista, on niitä ilkivaltaisia rikosilmoituksia raiskauksista tehty ennenkin). Pojat olivat 15-18-vuotiaita ja jota kuinkin niin tyhmiä kuin sen ikäiset peniksenkantotelineet yleensäkin, eli rikoksen luonne ja laatu ei ole mitenkään yllättävä. Tietenkin rasistit käyttävät tapausta hyväkseen, ja heidän suosikki-iskulauseitaan tässä yhteydessä on, etteivät Suomessa tee joukkoraiskauksia ketkään muut kuin maahanmuuttajat.

Ikävä vain hompanssien kannalta, että väite on todistettavasti paikkaansapitämätön. Vuosituhannen vaihteen aikoihin nimittäin Tohmajärvellä tapahtui ihan kalpeanaamaisin kanta-asukasvoimin joukkoraiskaus, tai oikeuden päätöksen mukaan nuoren miesjoukon tekemä alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö (itäsuomalainen oikeuslaitos ei taaskaan pitänyt raiskaukseen kuuluvaa pakottamista toteennäytettynä). 15-vuotias tyttö joutui noin kaksikymppisten palloilijakollien joukolla makaamaksi. Syylliset olivat kylillä tiedossa, mutta uhria huoriteltiin, varsinkin sitten kun hän aikuisena sai riittävästi itsetuntoa tehdä rikosilmoituksen.

Takavuosina hankin netissä pahan maineen Suomen ylimmäisenä raiskaajien ymmärtäjänä, eikä minulla ole mitään vaikeuksia nytkään nähdä tätä tapausta pallopoikien näkökulmasta. Urheilumaailman seksimoraali on nimittäin sellainen, että siellä nai kuka vain ketä vain, valmentajamiehet valmennettavia tyttöjä, tytöt toisiaan ja pojat tyttöjä, ja ihailijatytöt urheilijapoikia. (Tutustukaa heikäläisiin, jollette minua usko.) Kun urheilijanuorukainen on joukkueensa voitonjuhlista aina löytänyt tyttöjä, joiden kanssa on päässyt sukupuoliyhdyntään, hänellä ei välttämättä ole edes kokemusta sellaisesta tilanteesta, jossa tyttö ei olisi halukas seksiin hänen kanssaan. Tällaista pitäisi varmaankin kutsua raiskauskulttuuriksi, mutta se menee vähän ohi oleellisesta. Pikemminkin asian ydin on, että sällit eivät vielä aikuisinakaan ymmärrä vapaaehtoisen seksin ja raiskauksen eroa, koska heidän ei ole koskaan tarvinnut kysyä lupaa.

Mitä siihen ”raiskauskulttuuriin” tulee, se on siellä kylillä, missä puolustellaan ja suojellaan raiskaukseen syyllistyneitä nuorukaisia. Urheilijapojat ovat yhteisön sankareita ja sellaisina lain yläpuolella. Laura Mänkki kirjoitti tämän joukkoraiskauksen tiimoilta omasta seksuaalisesta ahdistelukokemuksestaan bloggauksen otsikolla Aika velikultia. Kun hän oli 11-vuotias, joukko vähän vanhempia teinipoikia ahdisteli häntä kähmimällä ja uhkasi raiskata. Yksi heistä kehui jälkeen päin raiskanneensa hänet, ja tästä hyvästä eräs tyttö luonnehti poikaa ”kovaksi jätkäksi” ja ”hyväksi tyypiksi”.

Ja tässä on asian ydin. Raiskaajat, jotka pääsevät kuin koirat veräjästä, ovat usein niitä ”ihania miehiä”, salskeita urheilijoita, ”kovia jätkiä” ja ”hyviä tyyppejä”. Ihana mies raiskaa, kuten joskus vuosia sitten kirjoitin. Raiskauksesta jää kiinni ulkomaalaisia ja raiskauksesta jää kiinni ”alempitasoisia miehiä”, nörttimiehiä. Sanalla sanoen sellaisia miehiä, joilla ei ole sitä yhteisön suojaa. ”Ihanat miehet”, joilla on yhteisön tuki, sitä vastoin eivät jää kiinni raiskauksesta. Jos joku heidän uhreistaan nostaa syytteen, hänet leimataan huoraksi ja huonoksi ihmiseksi, koska ”ihanaa miestä” suojellaan.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

With My Mind

Jollain lailla hulluksi tämä tekee, kaikenlainen keväthomma. Joka ikinen vuosi. Sitä haluaisi laittaa kaikki palikat ihan uuteen järjestykseen, värjätä tukan ja heittäytyä työttömäksi, matkustaa ja istua baareissa ja katsella maailmaa näiden vaaleanpunaisten kevätlasien takaa.

Joskus toivon, että tuntisin vähemmän. Jotenkin vaimeammin, hiljempaa. Vaan kun aina täysillä, hukkuen.

Sunnuntait ovat päiviä, jolloin tekeminen ei onnistu, suunnittelu kyllä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Boneshaker

Kas, kun projektiakin pukkaa ovista ja ikkunoista, työpäivät ovat pitkiä ja on istuttava palavereissa kuudesta seitsemään tuntia päivässä, ja silti mieli vain edelleen seikkailee pähkätunteissa ja iloitsee mahdollisuudesta nähdä joku ihminen edes vilaukselta ja vaikka vain videolta. Haaveilen yöstä, jonka päätteeksi ei tarvitsisi aamusilmillä könytä tunnin matkalle töihin. Yöstä, jolloin voisi tanssia ja laulaa, katsoa silmiin ja hengittää syvään toisen läsnäoloa ja lämpöä.

Minä olen tahtomattani romanttinen hölmö.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Tuhannen ihmisen uni

Tiedättehän sen Sandman-sarjiksen, The Dream of a Thousand Cats, jossa kissojen keskuudessa kulkee legenda siitä, että ennen oli toisin, kissat hallitsivat, ihmiset olivat orjia. Mutta sitten tuhat ihmistä uneksi saman unen omasta herruudestaan, ja roolit vaihtuivat. Kaikki voisi taas olla toisin, jos tuhat kissaa uneksisi jälleen asiat kohdalleen. Mikä tosin on lähes mahdottomuus, koska kissat.

Sitä mä vain, että kuinka moni on viime aikoina uneksinut, että jos se Putin vain katoais.

Pekonin profeetta
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Rumat ne aatteilla koreilee

Vaalit turhauttavat. Eri tahojen vaalikoneet antavat niin pöyristyttävän erilaisia tuloksia, että epäilen systeemin bugittavan: minun pitäisi koneesta riippuen äänestää demareita, keskustaa, piraatteja tai vihreitä. Toisaalta en vastaa juuri mihinkään kysymykseen. Minulla on harvasta asiasta mielipide, jos onkin, se on sellainen, jonka esiin tuomiseen vaalikoneiden rajallinen systeemi ei riitä. Turhaudun, kokeilen uudestaan, yritän olla jotain mieltä. Vastaukset menevät hullummiksi. Tulee mieleen miten älytön asia on ”puolue”. Että pitäisi olla miljoonasta asiasta samaa mieltä kuin ohjelman laatinut taho. Ovatko ne kaikki? Mitä tahdottomia lampaita sellaiset ovat? Taas menee hermo. Yritän uudestaan, olen kuin kunnon kansalainen ja ”jotain mieltä”. Mutta sitten en enää muista minkä kannan edellisessä koneessa otin samaan aiheeseen. Pidinkö nollasopimuksia hyvänä vai en? Pitää guuglata uudestaan ”nollasopimus”. En tule viisaammaksi. Luovutan, helpotun, ihmettelen miten ihmiset jaksavat innostua vaaligalleriasta. Yhtäkään niistä videoista en ole vielä jaksanut loppuun asti katsoa, vain yläasteen aikaisen ruotsinopettajani lempeää ääntä kestin kolmisen minuuttia. Vanha eukko sekin jo, niin sirkeänä vastavalmistuneena hänet muistan. Oi aikoja, ne syövät aatteeni, nuorena opiskelijana jaksoin minäkin vielä kannattaa tahoja. En tosin enää muista mitä ne olivat.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail