Persunuorten ikävä agraariyhteiskuntaan

Joku persunuori meni taas munaamaan itsensä julkisesti toivomalla takaisin jotain menneiden aikojen yhteisöllisyyttä ja idylliä. Se on aina yhtä noloa kun 90-luvulla syntyneet haluavat 80-luvulle ja uskovat että silloin elettiin suomifilmien todellisuutta. Setä on itse ollut nuori silloin eikä todellakaan halua muistella niitä aikoja. 80-luku nimittäin ei vain ollut perseestä, vaan se oli hyvin samanlaista aikaa kuin tämä nykyaika. Suurimmat erot olivat siinä, että silloin ei ollut nettiä, ja porno oli ostettava lehtinä kioskilta.

Minä muuten en yhtään usko, että hienohelmapersunuoret oikeasti haluavat muuttaa maalle – meidät muut he kyllä lykkäisivät Pol Pot -tyylisille intellektuellien kurmotusleireille. Maalla nimittäin haisee lehmänpaska, eivätkä persunuoret tykkää sen hajusta sen enempää kuin muutkaan kaupunkilaiset. Siellä on vihaisia sonneja sarvet päässä ja muita vaarallisia, pelottavia tai ällöttäviä eläimiä. On hiiriä ja rottia – siksi siellä kissojakin pidetään. Siellä on vihaisia vahti- ja jahtikoiria. Siellä on sääskiä ja paarmoja ja muita purevia hyönteisiä. Jos mennään kauas itään, saattaa olla karhujakin. Karhut ovat oikeasti vaarallisia ihmisille. Eivät persunuoretkaan halua sellaisiin oloihin, kaupungissa kasvaneita kun kuitenkin ovat. Ei muuten halua suuri osa maaseudun asukkaistakaan. Siihen on syynsä, miksi nuori väki haluaa maalta isoihin kaupunkeihin.

Maalla ei nimittäin ole paljoa tekemistä. Sielläkin istutaan nykyisin telkkarin tai tietokoneen ääressä silloin kun ei jouduta olemaan töissä. Monista tuntuu kuin elämä kuluisi hukkaan, ja tästä syystä siellä juodaan aika reippaasti viinaa ja kärsitään depressiosta. Luuletteko muuten, että maalla ei käytettäisi huumeita? Heh heh, kun olitte lapsellisia. Rämppämusiikkifestivaalit ovat olemassa juuri maaseudun nuorisoa varten, ja niillä liikkuu huumeita jos missä.

Mutta viis maaseudusta. Puhutaan 80-luvusta. Minä tiedänkin siitä jotain, koska olin silloin teini, tai nuori aikuinen. Niitä aikoja ei tosin ollenkaan haluaisi muistella. Se yhtenäiskulttuuri oli aivan helvetin syvältä ja poikittain, ja olen aivan saatanan iloinen että siitä paskasta on päästy eroon.

Ennen vanhaanko ei ollut homoja, tai he eivät olleet näkyviä? Höpöhöpö. 80-luvulla homous oli presiis yhtä näkyvää kuin nytkin. Oikeastaan vielä näkyvämpää, koska juuri silloin käytiin näkyviä kulttuuritaisteluita homoasiasta. Ainakin yhdessä silloisessa pornoläpyskässä oli omat homosivut (taisi olla Kalle). Seta-järjestö oli voimissaan ja julkaisi omaa mielipidelehteä. Avoimesti homot taiteilijat olivat julkisuudessa jo 80-luvun lopulla, esimerkiksi tanssija Tiina Lindfors. Kun nyt joku 90-luvulla syntynyt sälli tulee sönkkäämään, että homoja ei ennen vanhaan näkynyt, väite kuulostaa yhtä järjettömältä kuin, että 80-luvulla ei olisi ollut autoja, raitiovaunuja tai junia.

Tänään julkisuudessa näkyvät homot ovat pinnallista stailaaja- ja sisustusarkkitehtiporukkaa, joita tuntuvat kiinnostavan lähinnä muodit ja trendit. Silloin ennen vanhaan homojen lehdessä kirjoiteltiin älyllisesti, pohdittiin homon roolia yhteiskunnassa ja vertailtiin eri maiden homolainsäädäntöä. Siitäköhän tulee käsitys homoista jotenkin tavallista heterotallaajaa fiksumpana ja hienostuneempina ihmisinä? Tosin jo silloin keskustelijahomot muistuttelivat erityisesti, että homo voi olla kuka tahansa, myös lippalakkirekkakuski Pihtiputaalta, ja että julkisuuden homot intellektuellit (eli he itse) vääristivät kuvaa homoista.

80-luvulla myös oli siviilipalvelusmiehiä, eivät silloin kaikki armeijaan menneet. Joskus vuoden 2000 aikoihin siviilipalvelus oli vielä kiistelty asia ja sivarien haukkuminen oli tärkeämpi osa äärioikeistolaisuutta kuin rasismi (”maahanmuuttokriittisyys”). Tuolloin joku nuori sälli tuli sönkkäämään minulle, että 80-luvulla ei olisi ollut sivareita. Tämä oli tietysti hölynpölyä. 80-luvulla sivarit olivat samanlainen yleisen kissanhännänvedon kohde kuin maahanmuutto nykyään, ja silloin konservatiivitahot halusivat pidentää siviilipalvelusta (ja saivatkin tahtonsa läpi). Mutta 80-luvun alussa sivari oli jo olemassa ja lyhyempi kuin nyt, alle vuoden. Asepalvelus ja aseistakieltäytyminen olivat paljon katkerampia riidanaiheita kuin tänään, eikä sivari Halla-aholla olisi siihen aikaan ollut mitään asiaa äärioikeistolaisen liikkeen riveihin, saati johtajaksi. Luultavasti häntä ei olisi hyvällä katseltu edes valtavirran porvaripuolueissa. Itse asiassa yksi silloista sivariliikettä liikuttanut vaikutin oli samantyyppinen joukkomasokistinen uhriutuminen, joka nyt on luonteenomaista persuille ja rasisteille: yhyy kun meitä sorretaan.

Se persunuorten haikailema yhtenäiskulttuuri oli 80-luvulla rokki- ja bändikulttuuria, ei mitään kansantanhuja ja hanuria soittavia isäntiä (nuorisolle tiedoksi, että hanuri ei silloin ennen vanhaan tarkoittanut takapuolta, vaan harmonikkaa, haitaria eli kurttua). Tosin vielä pitkälle 90-luvulle äärikristilliset tahot paheksuivat rokkia, joten se sai tiettyä kapinallisuuden loistetta. Itse asiassahan suuri osa rokkikulttuuria vastaan esitetystä kritiikistä (kuulovauriot, päihteiden ihannointi) on aivan aiheellista, ja on ihan hel-ve-tin hyvä homma, että nykynuorisolla on muitakin harrastuksia. En muuten ole vakuuttunut siitäkään, että nuorten sallivammat asenteet huumeisiin olisivat lisänneet päihteiden käyttöä. Raittius ei nyt ole mitenkään niin epätavallista kuin minun aikanani, eikä se myöskään eristä nuorta entiseen tapaan seksuaalisuhteista. Jos saisin valita, olisin paljon mieluummin nuori nyt kuin kolmekymmentä vuotta sitten.

Entä sitten ne vielä varhaisemmat ajat? Persunuori väittää, että ennen vanhaan oli parempaa kulttuuria. Tarkoittaako hän kenties niitä liukuhihnalta tehtyjä Suomi-filmejä? En minäkään menisi sanomaan, että oman suomenkielisen populaarikulttuurin olemassaolo on sinänsä huono juttu, mutta pitää korostaa, että vanhat suomalaiset elokuvat olivat nimenomaan liukuhihnakamaa ja matalakulttuuria. Ne tehtiin pahvilavasteilla, kansallisjuomaa nautittiin kulisseissa melko ahnaasti ja tähdillä oli epämääräisiä naisia epämääräisissä hotelleissa (kun ensimmäisen kerran kuulin Esa Pakarinen seniorin kertovan radiossa seikkailuistaan noina aikoina, aran ja kristillissiveillä arvoilla kasvatetun pojan tukka aivan nousi pystyyn). Kannattaa muistaa että Masa Niemi, joka esitti Pätkää Pekka Puupää -elokuvissa, nautti viinaa todella rankasti ja teki itsemurhan, ja ainakin yksi Pakarisen kokoamista viihdeorkestereista hajosi ryypiskelyongelmiin.

Täältä katsoen näyttää siltä, että vanhojen hyvien aikojen suomalaiset olivat itse asiassa täysin hillittömiä juoppoja, jotka muistuttivat enemmän suomalaisen sotapropagandan kliseevenäläisiä kuin halutaankaan myöntää. Sotaakaan ei sodittu raittiuden voimin, vaan kaukopartiomiehet saivat sotilaslääkäreiltä viinaksia äreämmät tropit. Nythän tiedämme, että Suomen huumeongelma ei ole kuusikymmenluvun radikaalien eikä taistolaisten ajan peruja: kokaiinia vedeltiin kaksi-kolmikymmenluvulla kuin Kolumbiassa konsanaan, heroiinin käyttö taas räjähti käsiin sodanjälkeisenä aikana, koska sillä oli lääkitty sodassa haavoittuneiden tuskia (mikä ei toki väärinkäyttöä ollutkaan). Siihen aikaan tosin sotaveteraanit saivat aineensa laillista tietä ymmärtäväisiltä lääkäreiltä, jolloin sen saattoi ottaa pillereinä eikä tarvinnut tykittää likaisella ruiskulla.

Kaikkein huvittavinta tietysti oli persunuorten itku ”pakkoruotsista”. Silloin kun ”pakkoruotsia” ei ollut, ruotsin osaaminen kuului yläluokan – myös suomenkielisen ja suomenmielisen yläluokan – välttämättömiin taitoihin. Toisin sanoen alaluokan ”vapaus” olla osaamatta ruotsia tarkoitti, että herrat pitivät herrojen kielen itsellään. ”Pakkoruotsi” tuli peruskouluun persujen edeltäjäpuolueen, Suomen Maaseudun Puolueen eli vennamolaisten vaatimuksesta, koska heidän mielestään kansalla oli oikeus oppia herrojen (ja todennäköisen siirtotyömaan) kieli ja koska he pitivät esimerkiksi englannin osaamista turhuutena, luksustaitona. Päätellen siitä, että suomalaiset nykyään käyttävät englannin taitoaan salaliittoteorioiden lukemiseen netistä, vanhat vennamolaiset taisivat olla oikeammassa kuin tiesivätkään. Paljon suositeltavampaa olisi lukea (naurettavan halpoja) riikinruotsalaisia pokkareita.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *