Elävien kirjoissa

Yleisesti ottaenhan mun elämäni on todella tylsää. Pienesti masentuneena ja kroonisesti kuolemanväsyneenä on tosi vaikeaa saada tehtyä työpäivän jälkeen yhtään mitään, varsinkin, kun työmatkaan menee tunnin verran. Sitä käy ehkä kaupassa, keittää kahvit ja liimautuu Netflixin tai kirjan ääreen. Mutta joskus, tiedättekö, joskus sitä löytää itsensä tienristeyksestä. Oikealle kääntymällä päädyt juurikin siihen keittiön pöydän ääreen, kahvimukin kanssa tuijottamaan samoja tv-sarjoja, jotka on nähnyt jo. Mutta vasemmalle, vasemmalle kääntymällä voi löytää itsensä ravintolasta, syömässä valtavan hyvää ruokaa maailman parhaassa seurassa. Puhutaan politiikkaa ja ihmetellään ruokavalioita, kumotaan muutama tuoppi. Erotessa on hieno olo, kun on saanut nauraa ääneen. Sitten sitä käy kantabaarissa kotimatkalla ja saa monta halausta ja iloista hymyä. Yhtäkkiä puhelinkin ilmoittelee, kaukana asuva ystävä on käymässä kaupungissa ja sattuu sijaitsemaan ihan muutaman korttelin päässä, onhan sitä nyt mentävä semmoista ihmettä todistamaan. Lisää halauksia ja naurua, kuin kevättä punkisi rintaan. Välittömästi ovesta ulos astuttuasi se puhelin hyrähtää vielä, entinen kollega ja oikein hyvä ystävä pyytää piipahtamaan korttelin päässä. Kotimatkan varrellahan se on, ja vaikka kello on paljon, ei voi tilaisuutta ohittaa. Pikkutunneille sitä jaksaa, ystävän ja siippansa seurassa, puhua asiaa ja sen vierestä, vaikka ei edes alkoholilla ole kohdallani osuutta vireystilaan.

Joskus viikonloput ovat ihania.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *