”Lennät vuosien taa …”

Pieni keltainen baari rauhallisen vanhan omakotiyhteisön keskellä. Jokaperjantainen karaokeilta. Baari on täynnä purettuja paineita, huonoa laulua, tanssiaskeleita tapailevia pariskuntia, vanhoja ja juuri solmittuja suhteita. Peränurkan pöydässä istuu isoiloisia naisia. Naurunremahdukset ovat kimeitä, vähän teennäisiä. Poninhäntäinen keski-ikäinen mies juo seurueen keskellä hiljaisena oluttaan.

Innoton karaokeisäntä kutsuu esiintyjiä nimeltä: Pena, Kirsti, Erkki. Kukaan ei osaa laulaa mutta kaikki saavat suosionosoituksia. Omakotialueen asukit ovat tuttuja toisilleen, kaikki on yhteistä. Perjantai ja yhteinen ilo.

”Ja sitten on vuorossa Pekka”, huutelee karaokeisäntä. Poninhäntäinen mies baarin perältä nousee, siemaisee tuoppinsa tyhjäksi ja astelee määrätietoisin askelin lavalle. Hän ottaa tottuneesti mikrofonin käteensä. Toinen käsi pyyhkäisee tukkaa ja tottuneesti hän heilauttaa pitkän poninhäntäntäsä niskaan. Ryhti oikenee, katse kiertää yleisöä. Olemus vaatii yleisön itselleen.

Taas lapset pihalla näät
ikkunas alla leikkivän leikkejään
Taas siihen paikallesi ikkunaan jäät, siihen ikkunaan jäät.

Sali hiljenee hetkessä. Tämä on jotain ihan muuta. Baarin pieni tanssilattia täyttyy peräpöydän keski-ikäisistä naisista. He huojuvat tahdissa ja katsovat ihastuneesti miestä.

Lennät vuosien taa
Ne muistot päivittäin sut valtaansa saa
Ne Joutsenlauluun etsii taas laulajaa, etsii taas laulajaa.

Laulaja ottaa yleisönsä tottuneesti. Hän omistautuu faneilleen kuin silloin ennen, 80-luvulla. Niin kuin sinä kesänä, kun hän esiintyi Ruisrockissa. Samat laulut, sama yleisö, sama nuoruus ja sama voima hänessä. Maailma on jälleen hänen jalkojensa juuressa. Naiset palvovat häntä ja hän antaa itsensä heille.

Joutsenlaulu loppuu. Hetken hämmentynyt hiljaisuus puhkeaa valtaisiin suosionosoituksiin. Pekka astelee mestarin elkein takaisin paikalleen. Hän puristaa naisten käsiä, kumartuu suudeltavaksi. Pekka ei vieroksu fanityttöjensä pyöristyneitä lantioita, latistunuteita takapuolia eikä raskaina roikkuvia rintoja. Vuodet eivät ole tehneet hyvää kenellekään. Ei hänenkään suunnitelmissaan 80-luvulla ollut laulaa 30 vuoden päästä karaokea kaupunginsyrjään unohtuneessa baarissa. Mutta Pekka ei valita, hän rakastaa fanejaan ja he rakastavat Pekkaa.

Mies huojuu tanssilattialla naisensa kanssa silmät kiinni, nojaa naisen suuriin rintoihin. Kumpikaan ei huomaa musiikin loppuneen.

Pekka tilaa uuden tuopin.

Aika on lakannut olemasta läsnä.

 

Täältä lisää Kohtaamisia.

Olen Mea, humaani, melkein kaiken nähnyt virkanainen, joka suhtautuu maailman menoon pääasiassa suhteellisesti. Tykkään punaviinistä ja pekonista.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *