Tietoja Pörrö

Ensimmäinen blogi tuli perustettua joskus vuonna 2003, mutta se on ajan saatoissa hävinnyt. Vanhin netissä edelleen livenä oleva blogi multa on Ihan kiva elämä, jota kirjoittelin aktiivisemmin vuodesta 2004 vuoteen 2010. On käynyt vähän samoin kuin kaikille muillekin wanhan kaartin ihmisille: ei oikein jaksa ei kykene ryhtymään ja keskustelu on siirtynyt pääasiallisesti Facebookiin.  Olisikohan aika palata takaisin juurilleen?

Dear Lidl: Eksä pese sitä koskaan?

Miten voi Lidleissä olla niin sontaiset ostoskorit aina? Erityisen likaisia ne näyttäisi olevan tossa Herttoniemen pisteessä. Olen antanut pahimpia koreja henkilökunnalle käteen ja yhdessä on sitten päivitelty, että on joo sontaista. Ja katsonut hetkeä myöhemmin kun henkilökunnan edustaja vie sen korin takaisin pinoon.
lidl
Yök.

Nyt meni jotenkin kuppi nurin tämän asian kanssa (Maanantai!) joten otin kuvan ja kysäisin asiaa Lidlin Fb-seinällä.

Ei pärjää kyllä Lidl tässä ostoskorivertailussa ässälle ja koolle.

Ensimmäinen blogi tuli perustettua joskus vuonna 2003, mutta se on ajan saatoissa hävinnyt. Vanhin netissä edelleen livenä oleva blogi multa on Ihan kiva elämä, jota kirjoittelin aktiivisemmin vuodesta 2004 vuoteen 2010. On käynyt vähän samoin kuin kaikille muillekin wanhan kaartin ihmisille: ei oikein jaksa ei kykene ryhtymään ja keskustelu on siirtynyt pääasiallisesti Facebookiin. 

Olisikohan aika palata takaisin juurilleen?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Tukka hyvin

tukkaaKävin maanantaina luottokampaajalla. Luottokampaaja on sellainen, jolle voi vähän höpistä elämästään ja joka tekee oman duuninsa hyvin. En ole turhan tarkka tukastani – se kasvaa sellaista kyytiä, että silloin kun pidin sitä pitkänä sen on leikannut yks sun toinen tuttu ja välillä nyrhin sen ihan itse peilin kanssa. Nyttemmin mulla on sellainen 15v teini, jonka taidot saksien kanssa hämmästyttää ainakin mut ja ajoittain jopa frenditkin.

Mutta aina silloin tällöin on aika luksusta istua pehmeään nahkatuoliin ja antaa lempparikampaajani tehdä oman juttunsa. Joskus aikoinaan menin puolimetrisen tukan kanssa paikalliseen ja käskin leikata tukasta lyhyen. Onnekas sattuma, että omilta huudeilta sattui löytymään ihminen, jolla on oikeasti hyvät aineet ja kykyä leikata tukka siten, että se sopii myös naamaan.

Nyttemmin mun lempparikampaajallani on oma pulju. Mullehan on ihan luksusta kun voin vaan sanoa, että ”tällä kertaa jotain räväkämpää” tai ”nyt ois joku ladylike-tyyli påp” ja saan sitten aina parempaa kuin olisin itse keksinyt. Tälläkertaa tyypattiin väriyhdistelmää violetti-oranssi-pinkki.

Tämmöiseltä näytti kun kampaaja tän föönasi. Totuus tukasta on toki se, että kun työnnän sen pipoon se sojottaa vähän sinnetänne sisätiloissa, mutta kieltämättä ei enää tunnu ihan niin vanhalta ja kuluneelta.

tukka2 tukka1

Ensimmäinen blogi tuli perustettua joskus vuonna 2003, mutta se on ajan saatoissa hävinnyt. Vanhin netissä edelleen livenä oleva blogi multa on Ihan kiva elämä, jota kirjoittelin aktiivisemmin vuodesta 2004 vuoteen 2010. On käynyt vähän samoin kuin kaikille muillekin wanhan kaartin ihmisille: ei oikein jaksa ei kykene ryhtymään ja keskustelu on siirtynyt pääasiallisesti Facebookiin. 

Olisikohan aika palata takaisin juurilleen?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Olen unessa useasti

Portaikko Louvresta

Mulla on pari paikkaa, joihin painajaisunista herättyäni yritän mennä. Tämä on kaunein niistä: portaikko Louvresta.

Ensimmäisen kerran kun tähän istahdin (joskus 90-luvun alussa) olin kiertänyt museota päivätolkulla taideähkyyn asti. Ällistynyt, kyllästynyt, ihastunut, innostunut. Tuntenut kamalasti kaikenlaista, oppinut valtavia määriä uusia asioita. Peilaillut teorioita vastakkain itse töiden äärellä, yrittänyt ymmärtää mikä vimma saa osan ihmiskunnasta vuosisadasta toiseen tuhlaamaan järjettömän pitkiä tunteja siankarvasiveltimen tai taltan kanssa. Kaikki oli niin liikaa.

Ja sitten astuin valkoiseen kiviportaikkoon, josta kaikki muut kaahasivat läpi formulavauhtia. Henkeä salpasi. Oli hiljaista, tyyntä ja kaikki se historia hidastui rauhalliseen tahtiin, ymmärrettävään. Istuin alas. Kuljetin kättä kuluneilla kivillä – osa laidan kivistä oli vielä tuolloin entisöimättä-  ja niiden rosoinen pinta ja rikkoontuneet kulmat tuntuivat aidommalta kuin mikään, mitä koko päivänä talossa olin nähnyt. Todellisemmalta.

Tänne menen kun on kaikki liikaa.

Ja viimeyönä joku paskapää oli kylvänyt mäkkäriroskia portaikkooni ja auktoriteettihahmot selvensivät siellä mulle asioitten ikävää tosilaitaa.

Dear Alitajunta: I hate you.

Ensimmäinen blogi tuli perustettua joskus vuonna 2003, mutta se on ajan saatoissa hävinnyt. Vanhin netissä edelleen livenä oleva blogi multa on Ihan kiva elämä, jota kirjoittelin aktiivisemmin vuodesta 2004 vuoteen 2010. On käynyt vähän samoin kuin kaikille muillekin wanhan kaartin ihmisille: ei oikein jaksa ei kykene ryhtymään ja keskustelu on siirtynyt pääasiallisesti Facebookiin. 

Olisikohan aika palata takaisin juurilleen?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Pakettimies soittaa kahdesti

Teini on kipeä, aattelin vetää zetaa vähän pidempään, mutta vartin extraunosilta heräsin siihen, että alakerran ovikello soi. En jaksanut nousta koska tyyny oli hyvin, kuulin kun askeleet tömisi alaspäin rapussa ja ulkona iso auto lähti pihasta hetkeä myöhemmin.

Viisi minuuttia myöhemmin se iso auto ajoi takaisin, rappu kolahti ja tömisi ja ovikello soi vaativammin. Heitin päälleni ensimmäisen ruhonpeittävän vaatteen ja lampsin ovelle ilman rillejä ja paljain jaloin.

Kuriiri. Paketti. Tilasin torstaina Ranskasta työkaluja. Tämähän nopeaa.

Käytiin tämä keskustelu:
”Mikä sun nimi on?”
”Pörrö Sahlberg”
”Onks Pörrö sun oikea nimi?”
”umm, joo”
”Mahtavaa. ”

Hiljaisuutta. Pakettia ei olla ojentamassa mulle. Mä en erota tyypin naamaa tai ilmeitä ilman rillejä. Hämmentävä hiljaisuus. Enkä ole ihan hereillä.

”Niin, oliks sulla joku paketti mulle”
”Ainiin, joo. Tässä. Ja saanko mä kuittauksen”
*raapustaa*

Hiljaisuutta. Postipoika ei sano moi tai mitään, seisoo vaan.

”Niin joo, mä tulin takaisin. Sä voitit mulle perjantaipullon. Meillä on kato sellainen duunikavereiden kanssa että parhaan nimen perjantaina kertova saa viikon pullon. En ois tullut takaisin muuten mutta tän viikon pullo on Lagavulinia”
”Ahaa. Okei. No hyvää krapulaa sit vaan”

Suljen oven. Avaan paketin. Siellä on ylimääräisenä suklaakonvehti ja suihkumyssy.

Tästä tulee kuulkaa vielä outo päivä.

*(Selvennän vielä vähän tätä: tilasin kasan piparileikkureita, suihkumyssy on varmaan ajateltu leivontaan. Musta se oli about surrealistisinta ikinä)

Ensimmäinen blogi tuli perustettua joskus vuonna 2003, mutta se on ajan saatoissa hävinnyt. Vanhin netissä edelleen livenä oleva blogi multa on Ihan kiva elämä, jota kirjoittelin aktiivisemmin vuodesta 2004 vuoteen 2010. On käynyt vähän samoin kuin kaikille muillekin wanhan kaartin ihmisille: ei oikein jaksa ei kykene ryhtymään ja keskustelu on siirtynyt pääasiallisesti Facebookiin. 

Olisikohan aika palata takaisin juurilleen?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail