Tietoja Ugus

Bloggaaja vuodesta 2003.

Tuomittu kukaties

Arvelin toveriaatteen olevan jo menneisyyttä. Torpanrannassa viuhui serpentiiniä ilmassa siihen malliin, että naakat luulivat tuomiopäivän tulleen, kunnes keksivät käyttää roinaa pesäntekoon. Simoissa kieppuivat naskalit haalareineen eivät lintujen hyökkäilystä häiriintyneet, minä napsin kuvia kamerallani, kaipasin filmiaikoja, kuvaaminen oli silloin kurinalaisempaa. Ratikasta nousin hissiin, olin ajatellut poiketa ex-puolisolla tippaleivällä, mutta puhelin ei vastannut ja hyvä niin, olin tuulella joka ei tiennyt hyvää kenellekään. Muistin taas, ettei vappu ollut edes alkanut: kaupatkin olivat edelleen auki. Ostin purukumia ja leivän. Kotona tarjosin kissalle naksuja, kimmeltävin silmin se kuunteli kun kerroin tarinoita naakoista, jotka perheellistymisensä pöhnässä eivät tajunneet väistellä. Niitä olisi ollut rannan täydeltä tarjolla käsin napsia. Hieman huolestutti että puhun kissalle. Liesituuletin tarjosi biletystä, avasin kirjan, keitin kahvin, jännityksen vuoksi säilytin kissanmuroja ja kahvipapuja samalla hyllyllä, vierekkäin. Ikinä ei tiennyt mitä sai ja kumpi.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Rumat ne aatteilla koreilee

Vaalit turhauttavat. Eri tahojen vaalikoneet antavat niin pöyristyttävän erilaisia tuloksia, että epäilen systeemin bugittavan: minun pitäisi koneesta riippuen äänestää demareita, keskustaa, piraatteja tai vihreitä. Toisaalta en vastaa juuri mihinkään kysymykseen. Minulla on harvasta asiasta mielipide, jos onkin, se on sellainen, jonka esiin tuomiseen vaalikoneiden rajallinen systeemi ei riitä. Turhaudun, kokeilen uudestaan, yritän olla jotain mieltä. Vastaukset menevät hullummiksi. Tulee mieleen miten älytön asia on ”puolue”. Että pitäisi olla miljoonasta asiasta samaa mieltä kuin ohjelman laatinut taho. Ovatko ne kaikki? Mitä tahdottomia lampaita sellaiset ovat? Taas menee hermo. Yritän uudestaan, olen kuin kunnon kansalainen ja ”jotain mieltä”. Mutta sitten en enää muista minkä kannan edellisessä koneessa otin samaan aiheeseen. Pidinkö nollasopimuksia hyvänä vai en? Pitää guuglata uudestaan ”nollasopimus”. En tule viisaammaksi. Luovutan, helpotun, ihmettelen miten ihmiset jaksavat innostua vaaligalleriasta. Yhtäkään niistä videoista en ole vielä jaksanut loppuun asti katsoa, vain yläasteen aikaisen ruotsinopettajani lempeää ääntä kestin kolmisen minuuttia. Vanha eukko sekin jo, niin sirkeänä vastavalmistuneena hänet muistan. Oi aikoja, ne syövät aatteeni, nuorena opiskelijana jaksoin minäkin vielä kannattaa tahoja. En tosin enää muista mitä ne olivat.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Katsokaa kun me suvaitsemme!

Yhteiskunta on kautta historian pyrkinyt eristämään erilaiset. Ihmisluonto on valitettavasti sellainen. Vierasta pelätään, erilaista katsotaan kieroon. Nykyään on toisin. Kehitysvammaisetkin äänestetään laulukilpailun voittoon ihan vain siksi, että ovat kehitysvammaisia. Sitä kutsutaan suvaitsevaisuudeksi. Ja taas on maailmassa kaikki hyvin.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Maanantaivainolainen

Näin unen sammuvan kesken. Olin ajatellut poiketa sen kuluessa kaupungilla vilkuilemassa taidetta, mutta kuten tavallista, turistit estivät aikeeni kameroineen. Asioita on maailmassa nähtävä. On mentävä jonnekin ja kuvattava olonsa siellä. Tämän toiminnan mielekkyys ei ole minulle koskaan auennut. Onneksi en poistunut kotoa. Raitiovaunu jyristeli seinän takana, se peruutteli hallista, aamu oli vasta siinä sinisen vaiheessa. Avasin tiedoston. Korjailin korrelaatiovirheitä. Keksin juonenkäänteen.

Mutta että maailmassa olisi muita tärkeitä asioita kuin kissat, kahvi ja halonhakkuu, se on kyllä ajatuksenakin naurettava.

bio

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Retkipumppaus

Eräänä marraskuun alun iltana alakerran täti soitti ovikelloa juuri kun olin tullut suihusta, ja kertoi, että hänen kylppäriinsä tulee katon läpi vesi. No eipä siinä, huoltomies paikalle, todettiin viemäriputki haljenneeksi ja suihku käyttökieltoon. Kun sitten kului päivä jos toinenkin ilman havaintoja juuri mistään, soittelin isännöitsijälle, vuokranantajalle ja huoltoyhtiölle, mutta tämän kollektiivisen tiedonkeruun annin voisi kiteyttää termiin ”totanoinnii”. Lopulta onnistuin järjestämään itselleni samasta rapusta vara-asunnon. Tämä tapahtui joulukuun alussa; isännöintifirmassa suorastaan riemastuttiin, kun niin nopeasti pääsin muuttamaan. ”Jos hyvin käy, pääset jouluksi jo takaisin”, sanottiin.

Tammikuun puolivälissä sieltä kylppäristä revittiin yhtenä päivänä auki seinät ja katto, varsinaiseen ongelmakohtaan, lattiaan, ei ollut uskaltanut kukaan kajota. Ja siinä tilassa tuo on nyt sitten siitä lähtien ollut. Olen nyttemmin ymmärtänyt, että mainittu joulu tarkoittaakin tämän vuoden joulua. Jos siis hyvin käy.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Säälimätön patina

Yhteiskunnan muisti on niin lyhyt. Kun aloittelin bloggaamista yksitoista ja rapiat vuotta sitten, ei moni nykyisistä muotiblingaajista osannut vielä lukea. Enkä ollut ensimmäistä aaltoa edes, en vissiin toistakaan. Mutta jossain siellä alkuhuumassa silti. Muistan tuohtuneeni kun vuonna 2005 Pirkka jakoi isällisiä bloginkirjoitusohjeita. Yhteisömme on mennyttä, pihisin. Underground on kuollut! Tosiaan kymmenen vuotta siitäkin, ja nyt kuusi vuotta bloganneet kertovat uutisissa olevansa ensimmäisiä Suomessa. Kai tavallaan ovatkin. Jokin siinä välissä uuvahti ja kuihtui.

Mutta tätähän se on alalla kuin alalla. Kun Max Payne aikoinaan ilmestyi, illan pääuutisia myöten ylistettiin ensimmäistä suomalaisten tekemää tietokonepeliä, joka killui listaykkösenä siellä sun täällä. Pieni taisi olla minunlaisteni joukko, jotka kyselivät, että mitä, eikö listojen kärkisijoja loppuvuonna 1986 vallannutta Sanxionia enää muista kukaan? Ja niin kun siitä ainakin alan lehdistö teki spektaakkelia silloin joskus.

Jos joku sanoo elävänsä bloggaamisella, minä suhtaudun häneen äärimmäisen epäluuloisesti.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail