Ministerinimityksistä

Sosiaali- ja terveysministeriksi nimitetään täti, joka suhtautuu ”kriittisesti” rokotuksiin.

Ulkoministeriksi alkaa – no, tietenkin Timo Soini.

Puolustusministeriksi ryhtyy mies, joka on vaatinut Karjalaa takaisin. Tosin hänen puolueensa piirissä on esitetty vaatimuksia Suomen liittämiseksi Venäjään, jotta Venäjän armeija voisi surmata hurrit, mamut ja homot. Ota tästä nyt sitten selvää.

Oikeus- ja työministerin virat yhdistetään, ilmeisesti siksi, että Perussuomalaisia arvostelleille (siitä tehdään tietenkin rikos) rakennetaan niitä pakkotyöleirejä. Sellaisiin voidaan saman tien panna työttömätkin harjoittamaan kuntouttavaa työtoimintaa, ts. palkatonta orjuutta. Oikeusministeriksi ei valitettavasti saatu ketään jengitatuoitua prätkäsälliä, vaikka se olisi ollut persujen yleisen tyylin mukaista. Olisihan se helkutin siistiä (not!), jos Suomessa olisi rikosrekisterillinen mies oikeusministerinä.

Tie- ja rautatieverkostoa parannetaan. Rautateillä kuljetetaan persujen arvostelijat leireille ja maanteitä pitkin Venäjän panssarit pääsevät suuria kaupunkejamme miehittämään, etteivät joudu ruhjomaan kepulaisten metsänomistajien tiluksia piloille.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vielä venäläismielisestä äärioikeistosta

Sofi Oksanen on viime ulostulollaan saanut venäläismielisen äärioikeiston tulemaan entistä selkeämmin kaapista ulos, erityisesti Timo Vihavaisen, jonka sympatioista toki ei ole ollut epäselvyyttä aiemminkaan. Oksanen herättää aggressioita yllättävillä tahoilla: olen minäkin nuorempana paheksunut Oksasta, mutta nyt kun olen julkaissut oman Itä-Eurooppa -romaanini iiriksi, voin myöntää, että ainoa motiivi moiseen oli kateus. Nykyään olen ihan tyytyväinen siihen, että Oksanen tekee sen, mitä minun ei tarvitse, eli vääntää rautalangasta kaikkien äärioikeiston paheksumien asioiden olevan juuri sitä länsimaista vapautta, jota oikeasti isänmaalliset kansalaiset haluavat puolustaa.

Vihavaisen ura sinänsä on opettavainen esimerkki siitä, miten äärioikeiston tavoitteet ovat muuttuneet vuosien varrella. Kutsun nyt Vihavaista äärioikeistolaiseksi, koska hän nykyisellään ei mielipiteiltään juurikaan eroa halla-aholaisista. Esimerkiksi se naurettava tapa leimata perussuomalaisten rasismin arvostelijat sananvapauden vihollisiksi on suoraan halla-aholaisten työkalupakista (tarkalleen samaa uhriutumiskikkaa käyttivät myös oikeat natsit Weimarin tasavallassa). Silloin kun Vihavainen ensimmäisen kerran sai osakseen näkyvyyttä joukkoviestimissä, aiheena oli hänen edelleenkin varsin suositeltava ja lukemisen väärti kirjansa Kansakunta rähmällään.

Kyseinen teos perustui länsimaiselle demokraattiselle maailmankuvalle ja oli oikeudenmukainenkin arvioidessaan kuvaamansa aikakauden toimijoita. Vihavainen esimerkiksi oli valmis jakamaan kehuja laitavasemmistolaisille Neuvostoliiton arvostelijoille, koska myönsi, että itänaapuria oli rohkeampaa paheksua sitä lähtökohtaisesti ymmärtävän poliittisen ryhmän sisältä. Vastaavasti hän ampui porvarillisia Neuvostoliiton myötäkarvailijoita raskaimmalla tykistöllä, koska juuri heidän olisi pitänyt tietää paremmin.

Minä taisin lukea kirjan aika tuoreeltaan, vaikka sen ilmestyessä koin itse olevani laitavasemmistoa, ja seuraamani vasemmistomedia paheksui sitä. Kansan Uutisissa oli erittelevämpi juttu, josta päättelin, ettei Vihavainen mikään ihan lattea oikeistopropagandisti ole. Päätoimittajana oli tuolloin Yrjö Rautio, joka muutenkin uskaltautui irtiottoihin tylsimmästä vasemmistodogmaattisuudesta ja joka päätyi irtisanoutumaan koko vasemmistolaisuudesta hyvin samantyyppisistä syistä kuin minäkin.

Ehkä Vihavainen ajautui nykyisen rasistisen äärioikeiston tukijaksi, koska hänet silloin ysärillä oltiin tarpeettoman kärkkäitä leimaamaan vaikkai natsiksi vain koska hän otti suomettumisen avoimesti esille. Kyllä minä ymmärrän sellaisen ”no vitut, ollaan sitten perkele äärioikeistolaisia kun sellaiseksi koko ajan haukutaan” -reaktion. Olisin saattanut harhautua sellaiseen tietyssä vaiheessa itsekin, jos äärioikeisto ei olisi vuosien mittaisella terrorillaan tehnyt selväksi olevansa pahempi vihollinen kuin typerinkään telaketjufeministi. Itse asiassa nuorena poikana aloin aivan vastaavalla tavalla kutsua itseäni vasemmistolaiseksi, koska minua 30-luvulla liberaaliporvareina kansansivistäjinä toimineiden isovanhempieni maailmankuvan omaksuttuani oli alettu haukkua kommariksi.

Viime vuosien poliittinen kehitys on myös osoittanut, että Suomi on pohjimmiltaan fasistinen maa (mihin tietysti on historialliset syynsä), me vain emme ole nähneet tätä, koska maan ilmapiiri oli niin liberaali ja valistunut niin pitkään. Kun joku – esimerkiksi Halla-aho kannattajineen – alkaa työstää tunnelmia nettipropagandalla fasistiseen suuntaan, suomalaiset järjestyvät luontonsa mukaisesti tottelevaiseen tappaja- ja kaasuttajariviin (siihen löytyy halukasta väkeä myös vihreiden joukosta).

Toisin sanoen jollain Vihavaisella ei todellisuudessa ole erityisen syvällistä käsitystä Ihmisoikeuksien julistuksesta eikä demokraattisista ja oikeusvaltiollisista periaatteista, eikä hän tajua miksi fasismi tai rasismi olisi ristiriidassa porvarillisuuden kanssa. Muistutan taas siitä verbaalisesta selkäsaunasta, joka koitui nuoren Kari Palosen osaksi, kun hän 70-luvulla Kokoomuksessa yritti kehitellä puolueelle porvarillisen liberalismin ideologiaa vastapainoksi stalinisteille. Hänet leimattiin kommunistiksi, koska Kokoomus ainakin tuolloin oli perusluonteeltaan äärioikeistolainen nationalistipuolue, joka vain esitti olevansa liberaalipuolue, koska poliittiset hyvät tavat sitä edellyttivät. Puolue ei osannut tulkita porvarillista liberalismia miksikään muuksi kuin ”kommunismiksi”.
Sen Vihavainen tietää, mitä hän vastustaa, ja se on sitä, mitä vasemmisto kulloinkin ajaa tai mikä on yleisessä tietoisuudessa leimautunut vasemmistolaiseksi. Kun esimerkiksi seksuaalinen sallivuus nähdään vasemmistolaisten asiana, Vihavainen ja hänen kaltaisensa tietysti vastustavat sitä. Ennen vanhaan esimerkiksi homoseksuaalisuuden hiljainen hyväksyminen oli pikemminkin yläluokan hienotunteisuutta, kun taas vasemmisto paheksui moista ”turmelusta” ääneen. Ruotsissa 1950-luvulla tapahtuneessa, kuningashuonetta sivunneessa homoskandaalissa, ns. Haijbyn jutussa, vasemmistoälyköt ottivat kirjailija Vilhelm Mobergia myöten homovastaisen kannan, koska ”kunkku on hintti” oli hyvä kansaan vetoava iskulause, kun haluttiin panna kuningashuone viralta.
Meilläkin vasemmisto vieläkin julistaa Mannerheimin olleen homo ja lottien huoria, vaikka samalla se saarnaa suu vaahdossa ettei seksuaalisessa aktiivisuudessa, homo- tai hetero-, sinänsä ole mitään paheksuttavaa. Jos vasemmiston seksiasenteita halutaan arvostella, sen voisi tehdä huomattavasti hauskemmin kuin heittämällä jotain latteaa hommaläppää siitä kuinka kulttuurimarxistit ovat syösseet maan siveettömään rappioon. Olenhan itse jo vuosia sitten irvaillut sille, että erilaiset feministit tai sellaisina esiintyvät paheksuvat pornossa esitettyjä seksuaalisia tekoja hirveänä naisen alistamisena ja samalla ihannoivat presiis samoja tekoja silloin kun ne pakataan pinkkeihin kansiin ja brändätään naisen ihaaaaaniksi fantasioiksi.
Tässä muuten avautuisi mehevä sauma jollekulle minua liikemiesasenteisemmalle kynäilijälle: myisi joukon pornojuttuja johonkin Jallukalleen tai Erotiikan Lolloon, kuorruttaisi sitten aivan samat tarinat tätimäisillä adjektiiveilla ja julkaisisi ne naispuolisella kirjailijanimellä naisten fantasioina. Täydestä menisi ja fyrkkaa tulisi himaan (hih) vasemmalta ja oikealta.
Mutta palataanpa pääasiaan. Olisi ollut kohtuullista olettaa Vihavaisen olleen tyytyväinen siihen, että Suomi ei joutunutkaan suolaksi Neuvostoliiton suureen taikinaan, vaan vapautui länsimaiseksi demokratiaksi, jossa saa olla vaikka ihan homona, jos siltä tuntuu. Vihavaisen omassakin kirjoittelussa kahdeksan-yhdeksänkymmenluvun vaihteessa on sellaisia optimistisia sävyjä, että häntä kannattaa siteerata tässä. Sitaatin olen nyysinyt niinkin paljon minua viisaamman miehen kuin Jussi Jalosen blogista, ja Jalosen mukaan se on vuodelta 1987.
”Huolimatta 1980-luvun puolivälin näkymiin sisältyvistä tähänastisen historian valossa arvioiden poikkeuksellisen ikävistä kehitysmahdollisuuksista ei huonojen vaihtoehtojen toteutumista voine pitää todennäköisempänä kuin hyvienkään. Aineellisen hyvinvoinnin, yhteiskunnallisen tasa-arvon ja muiden edellisten sukupolvien uneksimien hyvyyksien kannalta nykyinen aikakausi on vertaansa vailla. Itse asiassa nykyaika ensimmäistä kertaa historiassa saa ainakin rikkaiden pohjoisten maiden perspektiivistä katsoen yhä useampien mielessä kultakauden leiman, ajan, jonka veroista ei ole ollut eikä kenties enää ole tuleva.”

Itse asiassa voisin ilkeämielisenä miehenä tulkita tämänkin tietynlaiseksi itsetarkoitukselliseksi vasemmistolle tai ”edistyksellistölle” pottuilemiseksi. Kahdeksankymmenluvulla näet oli edistyksellistä olla depressioon asti pessimistinen. Se, joka halusi ärsyttää vasemmistolaissävyistä mielipideblokkia, saattoi kiusoitella sitä vain kertomalla, miten paljon paremmaksi elämä oli muuttunut. Nykyään, kuten Jalonenkin toteaa, juuri ne samat aineelliset ja arvolliset ”hyvyydet”, joita kasari-Vihavainen sitaatissa ylistää, ovat vanhuuttaan hapantuneen Vihavaisen mielestä rappiota ja ”länsimaiden tuhoa”, ja Suomi-kaunottaren pitää viipymättä saada venäläisen soltun neitseellisen pesemätön penis sisäänsä, jottei paha lesbo tai muslimi ehtisi ensin.

Mutta luetaanpa vielä Johan Bäckmanin kommentti Suomen perusteilla olevaan hallitukseen. Jos joku vielä epäili, että minä puhun omiani väittäessäni äärioikeiston ja tulevan hallituksen olevan venäläismielisiä, niin tässä on teille kannanotto suoraan hevosen suusta:

Suomen uusi konservatiivinen juntta on arvomaailmaltaan lähellä Venäjän politiikkaa ja varmasti parantaa suhteita Venäjään puhtaasti arvopohjalta. Suomenruotsalaisten päättäväinen karkotus hallituksesta merkitsee ovien avaamista pakkoruotsin poistamiselle ja venäläisten oikeuksien vahvistamiselle Suomessa. Demarien ja vassarien kaltaiset CIA-vetoiset värivallankumoukselliset ovat aina häirinneet Venäjän-suhteitamme. Sitä paitsi Soinin ja Sipilän Suomessa tuskin hyväksytään mitään homoliittolakiakaan.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Persunuorten ikävä agraariyhteiskuntaan

Joku persunuori meni taas munaamaan itsensä julkisesti toivomalla takaisin jotain menneiden aikojen yhteisöllisyyttä ja idylliä. Se on aina yhtä noloa kun 90-luvulla syntyneet haluavat 80-luvulle ja uskovat että silloin elettiin suomifilmien todellisuutta. Setä on itse ollut nuori silloin eikä todellakaan halua muistella niitä aikoja. 80-luku nimittäin ei vain ollut perseestä, vaan se oli hyvin samanlaista aikaa kuin tämä nykyaika. Suurimmat erot olivat siinä, että silloin ei ollut nettiä, ja porno oli ostettava lehtinä kioskilta.

Minä muuten en yhtään usko, että hienohelmapersunuoret oikeasti haluavat muuttaa maalle – meidät muut he kyllä lykkäisivät Pol Pot -tyylisille intellektuellien kurmotusleireille. Maalla nimittäin haisee lehmänpaska, eivätkä persunuoret tykkää sen hajusta sen enempää kuin muutkaan kaupunkilaiset. Siellä on vihaisia sonneja sarvet päässä ja muita vaarallisia, pelottavia tai ällöttäviä eläimiä. On hiiriä ja rottia – siksi siellä kissojakin pidetään. Siellä on vihaisia vahti- ja jahtikoiria. Siellä on sääskiä ja paarmoja ja muita purevia hyönteisiä. Jos mennään kauas itään, saattaa olla karhujakin. Karhut ovat oikeasti vaarallisia ihmisille. Eivät persunuoretkaan halua sellaisiin oloihin, kaupungissa kasvaneita kun kuitenkin ovat. Ei muuten halua suuri osa maaseudun asukkaistakaan. Siihen on syynsä, miksi nuori väki haluaa maalta isoihin kaupunkeihin.

Maalla ei nimittäin ole paljoa tekemistä. Sielläkin istutaan nykyisin telkkarin tai tietokoneen ääressä silloin kun ei jouduta olemaan töissä. Monista tuntuu kuin elämä kuluisi hukkaan, ja tästä syystä siellä juodaan aika reippaasti viinaa ja kärsitään depressiosta. Luuletteko muuten, että maalla ei käytettäisi huumeita? Heh heh, kun olitte lapsellisia. Rämppämusiikkifestivaalit ovat olemassa juuri maaseudun nuorisoa varten, ja niillä liikkuu huumeita jos missä.

Mutta viis maaseudusta. Puhutaan 80-luvusta. Minä tiedänkin siitä jotain, koska olin silloin teini, tai nuori aikuinen. Niitä aikoja ei tosin ollenkaan haluaisi muistella. Se yhtenäiskulttuuri oli aivan helvetin syvältä ja poikittain, ja olen aivan saatanan iloinen että siitä paskasta on päästy eroon.

Ennen vanhaanko ei ollut homoja, tai he eivät olleet näkyviä? Höpöhöpö. 80-luvulla homous oli presiis yhtä näkyvää kuin nytkin. Oikeastaan vielä näkyvämpää, koska juuri silloin käytiin näkyviä kulttuuritaisteluita homoasiasta. Ainakin yhdessä silloisessa pornoläpyskässä oli omat homosivut (taisi olla Kalle). Seta-järjestö oli voimissaan ja julkaisi omaa mielipidelehteä. Avoimesti homot taiteilijat olivat julkisuudessa jo 80-luvun lopulla, esimerkiksi tanssija Tiina Lindfors. Kun nyt joku 90-luvulla syntynyt sälli tulee sönkkäämään, että homoja ei ennen vanhaan näkynyt, väite kuulostaa yhtä järjettömältä kuin, että 80-luvulla ei olisi ollut autoja, raitiovaunuja tai junia.

Tänään julkisuudessa näkyvät homot ovat pinnallista stailaaja- ja sisustusarkkitehtiporukkaa, joita tuntuvat kiinnostavan lähinnä muodit ja trendit. Silloin ennen vanhaan homojen lehdessä kirjoiteltiin älyllisesti, pohdittiin homon roolia yhteiskunnassa ja vertailtiin eri maiden homolainsäädäntöä. Siitäköhän tulee käsitys homoista jotenkin tavallista heterotallaajaa fiksumpana ja hienostuneempina ihmisinä? Tosin jo silloin keskustelijahomot muistuttelivat erityisesti, että homo voi olla kuka tahansa, myös lippalakkirekkakuski Pihtiputaalta, ja että julkisuuden homot intellektuellit (eli he itse) vääristivät kuvaa homoista.

80-luvulla myös oli siviilipalvelusmiehiä, eivät silloin kaikki armeijaan menneet. Joskus vuoden 2000 aikoihin siviilipalvelus oli vielä kiistelty asia ja sivarien haukkuminen oli tärkeämpi osa äärioikeistolaisuutta kuin rasismi (”maahanmuuttokriittisyys”). Tuolloin joku nuori sälli tuli sönkkäämään minulle, että 80-luvulla ei olisi ollut sivareita. Tämä oli tietysti hölynpölyä. 80-luvulla sivarit olivat samanlainen yleisen kissanhännänvedon kohde kuin maahanmuutto nykyään, ja silloin konservatiivitahot halusivat pidentää siviilipalvelusta (ja saivatkin tahtonsa läpi). Mutta 80-luvun alussa sivari oli jo olemassa ja lyhyempi kuin nyt, alle vuoden. Asepalvelus ja aseistakieltäytyminen olivat paljon katkerampia riidanaiheita kuin tänään, eikä sivari Halla-aholla olisi siihen aikaan ollut mitään asiaa äärioikeistolaisen liikkeen riveihin, saati johtajaksi. Luultavasti häntä ei olisi hyvällä katseltu edes valtavirran porvaripuolueissa. Itse asiassa yksi silloista sivariliikettä liikuttanut vaikutin oli samantyyppinen joukkomasokistinen uhriutuminen, joka nyt on luonteenomaista persuille ja rasisteille: yhyy kun meitä sorretaan.

Se persunuorten haikailema yhtenäiskulttuuri oli 80-luvulla rokki- ja bändikulttuuria, ei mitään kansantanhuja ja hanuria soittavia isäntiä (nuorisolle tiedoksi, että hanuri ei silloin ennen vanhaan tarkoittanut takapuolta, vaan harmonikkaa, haitaria eli kurttua). Tosin vielä pitkälle 90-luvulle äärikristilliset tahot paheksuivat rokkia, joten se sai tiettyä kapinallisuuden loistetta. Itse asiassahan suuri osa rokkikulttuuria vastaan esitetystä kritiikistä (kuulovauriot, päihteiden ihannointi) on aivan aiheellista, ja on ihan hel-ve-tin hyvä homma, että nykynuorisolla on muitakin harrastuksia. En muuten ole vakuuttunut siitäkään, että nuorten sallivammat asenteet huumeisiin olisivat lisänneet päihteiden käyttöä. Raittius ei nyt ole mitenkään niin epätavallista kuin minun aikanani, eikä se myöskään eristä nuorta entiseen tapaan seksuaalisuhteista. Jos saisin valita, olisin paljon mieluummin nuori nyt kuin kolmekymmentä vuotta sitten.

Entä sitten ne vielä varhaisemmat ajat? Persunuori väittää, että ennen vanhaan oli parempaa kulttuuria. Tarkoittaako hän kenties niitä liukuhihnalta tehtyjä Suomi-filmejä? En minäkään menisi sanomaan, että oman suomenkielisen populaarikulttuurin olemassaolo on sinänsä huono juttu, mutta pitää korostaa, että vanhat suomalaiset elokuvat olivat nimenomaan liukuhihnakamaa ja matalakulttuuria. Ne tehtiin pahvilavasteilla, kansallisjuomaa nautittiin kulisseissa melko ahnaasti ja tähdillä oli epämääräisiä naisia epämääräisissä hotelleissa (kun ensimmäisen kerran kuulin Esa Pakarinen seniorin kertovan radiossa seikkailuistaan noina aikoina, aran ja kristillissiveillä arvoilla kasvatetun pojan tukka aivan nousi pystyyn). Kannattaa muistaa että Masa Niemi, joka esitti Pätkää Pekka Puupää -elokuvissa, nautti viinaa todella rankasti ja teki itsemurhan, ja ainakin yksi Pakarisen kokoamista viihdeorkestereista hajosi ryypiskelyongelmiin.

Täältä katsoen näyttää siltä, että vanhojen hyvien aikojen suomalaiset olivat itse asiassa täysin hillittömiä juoppoja, jotka muistuttivat enemmän suomalaisen sotapropagandan kliseevenäläisiä kuin halutaankaan myöntää. Sotaakaan ei sodittu raittiuden voimin, vaan kaukopartiomiehet saivat sotilaslääkäreiltä viinaksia äreämmät tropit. Nythän tiedämme, että Suomen huumeongelma ei ole kuusikymmenluvun radikaalien eikä taistolaisten ajan peruja: kokaiinia vedeltiin kaksi-kolmikymmenluvulla kuin Kolumbiassa konsanaan, heroiinin käyttö taas räjähti käsiin sodanjälkeisenä aikana, koska sillä oli lääkitty sodassa haavoittuneiden tuskia (mikä ei toki väärinkäyttöä ollutkaan). Siihen aikaan tosin sotaveteraanit saivat aineensa laillista tietä ymmärtäväisiltä lääkäreiltä, jolloin sen saattoi ottaa pillereinä eikä tarvinnut tykittää likaisella ruiskulla.

Kaikkein huvittavinta tietysti oli persunuorten itku ”pakkoruotsista”. Silloin kun ”pakkoruotsia” ei ollut, ruotsin osaaminen kuului yläluokan – myös suomenkielisen ja suomenmielisen yläluokan – välttämättömiin taitoihin. Toisin sanoen alaluokan ”vapaus” olla osaamatta ruotsia tarkoitti, että herrat pitivät herrojen kielen itsellään. ”Pakkoruotsi” tuli peruskouluun persujen edeltäjäpuolueen, Suomen Maaseudun Puolueen eli vennamolaisten vaatimuksesta, koska heidän mielestään kansalla oli oikeus oppia herrojen (ja todennäköisen siirtotyömaan) kieli ja koska he pitivät esimerkiksi englannin osaamista turhuutena, luksustaitona. Päätellen siitä, että suomalaiset nykyään käyttävät englannin taitoaan salaliittoteorioiden lukemiseen netistä, vanhat vennamolaiset taisivat olla oikeammassa kuin tiesivätkään. Paljon suositeltavampaa olisi lukea (naurettavan halpoja) riikinruotsalaisia pokkareita.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Tuhnu

Se yksi Raamatun tahtiin onanoiva turpea rasistihörhö puhuu taas jytkyttelystä.

Valkoinen roskaväki ole koskaan ollut kuuluisa älyllisestä rehellisyydestä.

Kun menettää yhden edustajapaikan ja 37000 ääntä, niin kyse ei ole jytkystä, vaan ummehtuneesta tuhnusta ja kun puolueen PR:ää hallinnoi seuraavankin kauden umpikänninen Saha-Teuvo, niin ehkäpä jo vuonna 2019 jaetaan perussuomalaisille rektaaliklovneille parlamentaarinen Darwin-palkinto ja nuo serkkujen välisen seksin hedelmät ajetaan takaisin luoliinsa haisemaan.

Turisti
The bitch is back. Run!
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Mistä lähtien?

Kyllä nyt on maailmassa virhe, kuulkaas.

Viime vuonna lavalle päästettiin täti, joka olikin setä.

Tänä vuonna sinne päästetään kehareita, jotka soittavat räkäpunkkia! Epiä! Tarjolla oli kuitenkin myös tusinapoppia!

Kyllä ennen sentään oli kunnollista, kun meillä oli vielä Neuvostoliitto, Kekkonen ja Kojo.

Turisti
The bitch is back. Run!
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Seppo

Rakas Seppo,

Sinä olet piittaamaton ja ammattitaidoton mulkku.

Tahtonet tietää miksi ajattelen sinusta näin?

Syynä vimmastumiseeni on taannoinen puhelinsoittosi minulle ja esittämäsi kutsu saapua haastatteluun koskien assistentin paikkaa, jota jokunen viikko takaperin johtamastasi liikeyrityksestä hain. Vaikutit puhelimessa asialliselta ja ystävälliseltä, joten odotin innolla haastattelua, jonka aikana, olen varma, olisin saanut sinut vakuutettua pätevyydestäni.

Valmistauduin haastatteluun tavallista huolellisemmin; tutustuin yhtiön tuotteisiin ja toimintaan. Panostin ulkoasuunikin hieman tavallista enemmän, koska halusin kunnioittaa sinun ammattitaitoasi myös ulkoisella olemuksellani.

Sinä saatanan kädetön paska et kuitenkaan tullut toimistollesi sovittuna päivänä, sovittuun aikaan. Et vastannut edes puhelimeen. Et soittanut takaisin, vaikka jätin vastaajaasi kaksi kohteliasta pyyntöä.

Seppo, haista vittu.

Sinä haaskasit minun aikaani ja loukkasit ammattitaitoani omalla kyvyttömyydelläsi, ylenkatsovalla asenteellasi ja piittaamattomuudellasi. Jos sinä olisit itse ammattilainen ja jos sinulla olisi edes auttavat tiedot ja taidot siitä, miten todelliset ammattilaiset liike-elämässä toimivat, sinä olisit ottanut puhelimen kouraasi ja lähminyt siihen oikeat numerot ja ilmoittanut minulle peruvasi haastattelun. Sen sijaan sinä vitun setämies vain jätit vastaamatta puheluuni ja piilouduit.

Et sinä mitään assistenttia tarvitse.

Sinä tarvitset perusteellisen tukkapöllyn.

Ystävällisin terveisin,

Turisti

Turisti
The bitch is back. Run!
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Syö tai kuole, syö ja kuole

Katson ehkä enemmän Hulua kuin suomalaista televisiota. Olen aina pitänyt itseäni aika immuunina mainonnalle, etenkin televisiomainonnalle. En sen jälkeen, kun ryhdyin katsomaan Hulua.

Ei mikään ihme, että jenkit ovat lihavia. Ruokaa oikealta, ruokaa vasemmalta, ruokaa ylhäältä, ruokaa alhaalta. Kuola vain valuu, kun katson erilaisten ketjupaikkojen mainoksia. Etenkin se, jossa on katkarapuja ja muita mereneläviä erilaisissa tirisevissä muodoissa, saa minut hulluksi himosta. Tiedän, että kaikki on epäterveellistä, ja silti olen harkinnut pikamatkaa lähimpään Amerikka-vyöhykkeen kaupunkiin vain voidakseni viikon ajan vetää itseni puutiaiseksi ketjusyöttölöissä aina KFC:n muussista ja ruskeasta kastikkeesta alkaen.

Vastapainoksi Hulussa on paljon lääkemainoksia. Nekin liittyvät syömiseen: troppeja masennukseen, laihduttamiseen, kakkostyypin diabetekseen, verenpaineeseen, sydänvaivoihin, nivelongelmiin… Lääkemainokset ovat hämmentäviä suomalaiselle, jonka televisiossa ei saa mainostaa mitään Mobilatia kummempaa. Jenkeissä lääkkeiden mainostus on aika vapaata, mutta ei ilman pitkää rimpsua disclaimereita, jotka pitää sanoa ääneen.

Lähes jokaisen tuotteen sivuvaikutuslistaan sisältyy ihan suoraan ”kuolema”. Ilmankos joka lääkkeen nimikin on kuin jokin tappava tauti.

Pekonin profeetta
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Viikon hauskat uutiset

Viikon hauskat uutiset ansaitsevat sarkastiset kommenttinsa, ja minähän olen poikkeuksellisen ilkeä mies, joten meikäläiseltähän tämä käy ja on käynyt ennenkin.

Rauni-Leena vaihtoi sfääriä. Uskoisitteko että kun Rauni-Leena Luukanen ensimmäisen kerran nousi kansakunnan kaapin päälle, hän teki sen arvostettuna kehitysmaissa avustustyötä tekevänä lääkärinä? Sellaisena hän pääsi Suomen Kuvalehden kanteenkin, ja meikäpikkupoika ajatteli, että siinä oli nyt sellainen sankaritäti joita isoäitikin oli minut opettanut ihailemaan. Tai santarkki, kuten naisasiamummoni asian ilmaisi – se oli suomalainen väännös Jeanne d’Arcista, jota hän käytti naisasiahenkisessä uudelleensanoituksessaan Porilaisten marssiin (saa santarkkeja myöskin nähdä Suomenmaa!). Kuten tiedämme, Rauski nimesi erään kirjansa Kuolemaa ei ole. Kuolema – jonka etunimi muuten on Pentti, uskokaa pois – otti tämän haasteena. Nyt Pena voi todeta, että Rauni-Leenaa ei ole, mutta Kuolema on. (Tähän pitäisi kai linkata Pieter Brueghelin maalaus Kuoleman riemuvoitto.)

Suomen pakolaiskiintiötä nostetaan muutamalla sadalla ihmisellä vuosittain. Halla-ahon ja kumppanien vuosia kestänyt sinnikäs ja pyyteetön työ ei siis ole jäänyt täysin ilman vaikutusta: tuttavapiirissäni maahanmuuttopolitiikkaan periaatteessa aika rajoittavastikin suhtautuvat ihmiset ilkkuivat asiasta halla-aholaisille.

Abdirahim Hussein sai sananvapauspalkinnon. Koko sana ja käsite ”sananvapaus” ovat nykyään niin äärioikeiston pilaamia, että tämäkin on oikein hyvä veto, sitä paitsi Abdirahim on mukava kaveri. Hommafoorumilla on kuulemma jo käynnissä hysteerinen raivokohtaus, koska sehän on niin vää-äää-äää-ääärin, että tummaihoisilla on sananvapaus.

Keskikalja kuohuttaa mieliä. Silloin kun kaljasta käydään keskustelua, on aina ehdottoman välttämätöntä, suorastaan lakisääteistä puhua ”mielten kuohuttamisesta”. Vanhana raittiusmiehenä tietenkään en piittaisi, vaikka kieltäisivät alkoholijuomat kokonaan ja antaisivat juopoille raippoja. Muuten olen sitä mieltä, että tämä ”irti mun viinoista ja varsinkin kaljoista” -asenne, jolla keppanapuolueen ehdotukseen on suhtauduttu, hämärtää näkyvistä ihan järkevät argumentit sen puolesta: ideana on tuoda keskikaljan tilalle kansanolut eli kakkosveroluokan olut. Tämä leimataan ”kaljan laimentamiseksi”.

Setä kertoo nyt teille yhden ikävän tosiasian: alkoholihaitat ovat aivan suorassa suhteessa siihen, kuinka paljon absoluuttista alkoholia kansa latkii. Kolmoskaljan korvautuminen arkikäytössä kakkoskaljalla merkitsisi siis oikeasti niiden haittojen huomattavaa vähenemistä. Toinen ikävä tosiasia on, että merkittävä osa alkoholin vaikutuksesta on plaseboa. Eli siis kun tottuneet kaljajuopot juovat kolmosen sijasta kakkosolutta, he tulevat siitä yhtä nopeasti humalaan kuin aiemmin kolmosesta, koska tietävät miltä humala tuntuu ja miten monesta pullosta kuuluu tulla humalaan. Tämä tottumuksen voima on luultavasti vahvempi kuin itse etanolimyrkky. Siksi on täysin realistista olettaa, että keskikaljoittelijoiden siirtyminen laajassa mitassa folköliin olisi heidän terveydelleen merkittävästi hyödyksi.

Sinänsä kyllä alkoholia tarvitaan tuntuvien vaikutusten aikaansaamiseksi vähemmän kuin luulisi. Väkijuomiin täysin tottumattomana huomaan itse jo yhden alkoholiannoksen (esimerkiksi kaljapullollisen) jälkeen, että motoriikkani ei enää toimi ihan yksi yhteen. Toisin sanoen jos känniin haluaa, niin siihen pääsee ihan riittävän hyvin folköl-vahvuisellakin kaljalla.

”Kaljan laimentamisen” paheksuttavuus ei ole hirveän uskottava argumentti, koska ne ns. olutharrastajien ihannoimat hienostuneet kulttuurioluet ovat järkiään keskiolutta vahvempia. Jo keskiolutta on paheksuttu ja paheksutaan laimennettuna kaljana.

Kulutuksen ohjaaminen folkölin suuntaan merkitsisi myös sitä, että kaupat joutuisivat pitämään saatavilla suurempaa valikoimaa kakkoskaljoja. Kumma kyllä tämä ei kenenkään mielestä merkitse valinnanvapauden lisääntymistä. Se paljon puhuttu vapaus tuntuukin merkitsevän ainoastaan aina vain vahvempia alkoholijuomia: jos ykköskalja eli löhjä poistuisi kokonaan markkinoilta, kukaan ei takuulla sanoisi valinnanvaran merkittävästi kaventuneen.

Mitä jos kaikki alkoholijuomat korvattaisiin väkevöidyllä pirtulla? Jengi saisi sitten sekoittaa sitä limppareihin ja muihin blandiksiin mielensä mukaan. Takuulla kukaan ei valittaisi, Kaikkihan saisivat juoda ihan just niin väkevää väkijuomaa kuin haluaisivat.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Pentatonic

DSCN0501

Ku mun piti niin (kirjoitella)… (seuraa arvostelma) …kerron taannoisesta kauppareissusta, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä itse asian kanssa – eli -raaputin siis sormenpäät kohmeessa tuulilasia ja keksin sitten startata malmin lämpenemään jolloin autoradio (ajatella!) aloitti AC/DC (current type) sahauksella, jolloin arvelin, että on saattaa olla reidiou rock. Currently playing both current types kuulostaa kieltämättä rockilta (help I’m a rock!), mutta istuuduttuani pakkaskylmälle rahille ratin taa kerrottiin (reidiou) siellä, että seuraa musiikkia esittäjiltä, jotka valmistelevat parhaillaan testosteroniteemaista albumia ja sitten reidiou tuuttasi sellasta tasasta kitariffiä joka oli maustettu jousisoittimilla (aika runollista, perkele). Ajattelin että nämä jousisoittimet siinä pukevat kitaraffiä kuin ns. ”satula sikaa” (mutta miksei sialle satulaa, miksei??? ilman muuta satula!).

Tämä jousilla (tai jollain viulukoneen rähmällä maustettu testosteroninomainen aikuisviihde todisteli siinä vanhaa väittämääni jonka valossa jos joku väittää olevansa esim. rockreidiouchannel, se itse asiassa on jotakin vallan päinvastaista. Ehdottaisin pentatoonisen viulumusiikin kanavaa ajattelin siinä ajellessani jäistä reittiä kohti markettia ja räppäsin reidioun hiljaisemmalle (ku mä olen niin rock, et oikestaan melkein eclectic blues…).

No hyvä. (seuraa välihuomautus) Marketissa ei ollut juuri ketään, paitsi vartija ja siivoojat klo 20:35, rakastan näitä pitkiä aukioloaikoja ja hiljaisia käytäviä joiden varsilla voi tarkastella tuotteita.

Oliiviöljypullojen äärellä (valtava valikoima neitseellistä tai vähemmän) tuli mieleeni, että tuo pentatonic (molli tahi duuri) on semmoinen kätevä noin viisiääninen skaala, kun esim. jokainen ionian scale (niitä on vaan kaksitoista) ja sen seitsemän moodia edustavat seitsemää ääntä tai kahdeksaa jos laskemme oktaavin siihen mukaan (ihan miten vaan teoreetikot, kyl tää teoreettiseks arvatenkin käy, mut en oo mikään musiikki-insinööri…).

Sitten ajattelin että semmosessa kivassa poprallatuksessa joita nää ainakin silloin joskus (kun minä olin nuori) rakenteli oli semmoset kolme sointua ja parhaimmissa vielä (niinku juicen marilyn tai hurriganesin bourbon street by jim pembroke) kuudennen asteen (VI) molli lisäksi, jota ”piireissä” kutsuttiin leikkisästi aku ankka –kompiksi.  Jokainen joskus vähän skittaa skulannut tuntee (nämä kolmisoinnut – hah!) tämän esim. C-am-F-G kierron ja kenties rakastaa tuota rimparipaa.

Herra paratkoon, tunnustelin siinä itseäni ja ajatuksiani noiden viattomien oliiviöljytuotteiden äärellä. Miksi vaatimattomissa ja merkityksettömissä tuumissani häähyilee tämmöinen joutavanpäiväinen, mutta siihen saattaa olla kaukaiset syynsä, olenhan jo tukevaan keski-ikään ehättänyt eclectic blues.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Oliko kliffaa?

10613145_10153308299094156_4353053315896337817_nOtetaanpa sellainen ISO9001-leimattu normikeskiviikko.

Jengi kytee elin otsikossa aamuruuhkassa; kaikkia vituttaa. Viikonloppuun saakka päästäkseen täytyy rämpiä läpi kolmen, enimmäkseen puuduttavan, työpäivän läpi. Pomo on todennäköisesti lyhytkatseinen, itsekeskeinen mulqvisti, joka toimii parhaimmillaankin vain työjarruna tekemiselle.

Mikrolounas maistuu aaltopahville ja ne onnekkaat, jotka pääsevät kanttiinin salaattipöydän ääreen, eivät ehkä tunnekaan oloaan kovin onnekkaaksi, kun tarjolla on viimeperjantaiset savumakrillit purkkipestolla uudeksi tuunattuna ja ylijäämämakaronit eilispäivän pastasta. Ja samaa saatanan salaattisuikaletta, kuin joka päivä viimeisen viiden vuoden ajan.

Iltapäivällä on joku tyhjänpäiväinen strategiapalaveri, jossa pomo mesoo viime kvartaalin kusista tulosta ja uhkaa kaikkia toimenpiteillä, jos ei ala, vittu, se työnteko ja tuloksen tekeminen maistua. Kahvi on halvinta private label -shittiä jota Ass-ryhmä maahan tuo.

Neljältä rynnätään iltapäiväruuhkan vapaavalintaisille erikoiskokeille, kuka millekin kaupungista poisvievälle valtatielle. Madellaan kävelyvauhtia tunti, jotta päästään lyömään oikea sorkka tulipellistä läpi konehuoneen puolelle loppumatkan viimeiselle kilometrille, kun on niin kauhea kiire, muka.

Ja sitten olen minä ja mun keskiviikko. Sain ajella tyhjällä tiellä, juuri huolletulla autolla, hyvässä talvikelissä halki puolen Suomen, kuunnella radiosta rytmimusiikkia ja laulaa mukana jälkeläiseni kanssa. Joroisissa juotiin munkkikahvit. Tirskuttiin kahdestaan keski-ikäiselle sarkahoususedälle, joka tiputti lusikkansa lattialle ja jonka pyllyvako näkyi, kun se kumartui sitä poimimaan. Ostettiin pussi vaahtokarkkeja ja pari pillimehua ja ohitettiin kolme rekkaa nelostiellä. Kerrottiin pieruvitsejä. Kotona rötkähdettiin sohvalle just sopivasti kello 16.00, kun monia muita rupesi justiin vituttamaan, että on vielä kaksi työvuoroa ennen viikonloppua.

Niin sitä mä vaan, että oliko kliffaa duunissa, plebeijit?

Turisti
The bitch is back. Run!
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail