Vastaukseni uskovaisten vaalikoneeseen, vaikken ole edes ehdokkaana

”Koulujen uskonnonopetus tulisi muuttaa Raamatun mukaiseksi.”
Sikäli kuin tiedän, kristillisiin kirkkoihin kuuluvien lasten uskonnonopetus on ihan raamatun mukaista nytkin. Ei siis muutoksia tähän,
”Kristinuskon tulee kuulua koulujen normaaliin arkeen mm. virrenveisuuna, hengellisinä lauluina, rukouksina, aamunavauksina ja juhlatilaisuuksina.”
Eikö se sitten nyt kuulu?
”Paikallisten kristillisten seurakuntien tulisi saada järjestää joka vuosi jokaisen paikkakunnan koululuokalle erikseen vähintään yksi oppitunti, jossa oppilailla on oikeus kuulla, että vaikka sinusta tuntuisi, ettei kukaan sinua rakasta, niin sinua rakastetaan. Jeesus rakastaa sinua, ja seurakunnista löydät ihmisiä, jotka rakastavat sinua.”
Kyllä, jos paikalliset islamilaiset, buddhalaiset ym. yhteisöt saavat myös samalla tavalla kertoa siitä, mitä niillä on tarjottavaa oppilaille.
”Kristillisten koulujen perustamiseen ja ylläpitoon pitäisi saada nykyistä enemmän ja helpommin rahoitusta verotuloista.”
Tietenkään kristillisille kouluille ei tule myöntää mitään sellaisia verovaroja, jotka eivät ole samoin ehdoin esimerkiksi islamilaisille, buddhalaisille ym. kouluille tarjolla. Noin yleisesti ottaen vieroksun kaikenlaisia maailmankatsomuksellisesti yksisuuntaisia kouluja.
”Peruskoulun ja lukion opetus ei saa sisältää kristinuskoa loukkaavaa materiaalia (oppikirjoissa, oppikirjojen ulkopuolisessa kirjallisuudessa, videomateriaalissa, lauluissa eikä missään muussakaan) esim. homoseksuaalisuutta ja lesboutta.”
Mikään uskonnollinen sensuuri ei tietenkään käy päinsä. Sen hyväksyn, että oppimateriaalissa kerrotaan eräiden uskonnollisten yhteisöjen ja suuntien paheksuvan homoseksuaalisuutta ja odottavan homoseksuaalien ns. eheytyvän homoudesta. Senkin voisi mainita, että näiden uskonnollisten yhteisöjen käsityksen mukaan homoseksuaalisuus on itse valittua toimintaa, ei luonteenominaisuus. Mutta ”ei saa sisältää” on sellainen määräys, jota hörhökristityillä ei ole oikeutta antaa.
” Oppimateriaalin kuva- ja videomateriaalin, tekstien jne. tulee edustaa vain siveätä pukeutumista ja käyttäytymistä kunnioittaen kristilliset arvot omaavia oppilaita.”
Oppimateriaalin kuva- ja videomateriaalissa tulee näyttää kaikenuskoisia ja kaikenvärisiä oppilaita, jotta kukaan ei tuntisi jäävänsä ulkopuolelle. Ainakin muslimien perinteisten asujen luulisi täyttävän kristillisetkin siveellisyyssäännöt.
”Valtion verorahoista tulisi rahoittaa toimielin, mikä toteutettaisiin yhteistyössä kristillisten koulujen kanssa, jotka myös valitsisivat siihen henkilökunnan. Tulevat oppikirjat ja oppimateriaalit tulisi hyväksyttää ennen julkaisua toimielimellä, joka ohjaisi myös tarpeelliset muutokset jo käytössä oleviin materiaaleihin ja kirjoihin, ettei niissä olisi kristinuskoa loukkaavaa sisältöä.”
Minusta tällainen toimielin kuuluu ennemminkin Iranin islamilaiseen tasavaltaan kuin Suomeen.
”Oppilailla ja opiskelijoilla (myös aikuiset) tulee olla kristillisen vakaumuksen perusteella vapaus olla osallistumatta vakaumuksensa vastaiseen opetukseen tms. ilman, että se esim. vaikeuttaa opiskelua tai huonontaa arvosanoja (esim. oikeus olla olematta läsnä seksivalistuksessa, abortissa ja lepopäivänä (sunnuntai tai sapatti) tapahtuvassa opetuksessa tms. opiskeluun vaikuttavassa).”
Oikeutta olla osallistumatta opetukseen ei ole. Toisin sanoen se arvosanojen huonontuminen tulee hyväksyä. Lepopäivä on eri asia, mitään opetusta ei tule järjestää sunnuntaisin eikä muinakaan lomapäivinä.
”Rakastan Jeesusta.”
No totta mooses. Juuri siksi, että minulla on vakaumukseni mukaan henkilökohtainen suhde kristinuskon Jumalaan, minulla ei ole mitään tarvetta ottaa vastaan maailmankatsomuksellista komentelua miltään hihhuleilta.
”Oppilailla tulee olla oikeus tietää, että Encyclopaedia Britannica vuodelta 1768-1771 opettaa tähtitiede-osiossa, että maailma on luotu noin 6000 vuotta sitten.”
Juu, totta maar oppilailla tulee olla oikeus tietää, että ennen vanhaan oltiin väärässä monista asioista. Tieteen historia onkin aine, joka sietäisi tuoda kouluihin.
”Peruskoulun ja lukion opetussuunnitelman käsitellessä mm. maailmankaikkeuden, aurinkokunnan, maapallon, geologisten muodostelmien, elämän, eliöiden, jääkauden, kielten, kulttuurin, luonnontieteellisen maailmankuvan ja evoluutioteorian syntyä ja/tai kehitystä sekä Raamatun syntyä, tutkimusta ja tulkintaa, oppilailla tulee olla oikeus saada lukea oppikirjoistaan näistä samoista aiheista sensuroimattomia haastatteluja nykypäivän tiedemiehiltä, jotka edelleen uskovat nuoreen maailmaan ja Raamattuun.”
No mikäs siinä, mutta sellaisia tiedemiehiä taitaa olla harvassa. Monilla tiedemiehillä lienee jonkinlainen uskonnollinen vakaumus, mutta se ei edellytä fundamentalistista uskoa ”nuoreen maailmaan”.
”Oppilailla tulee olla oikeus tietää mitä eroa on käytännön kokeellisella ja toistettavalla tieteellä verrattuna historiallisia tapahtumia tutkivaan tieteeseen (esim. evoluutioteorian edellyttämä historia).”
Oppilailla tulee olla oikeus tietää tieteenfilosofiasta, tieteellisen tiedon rakentumisesta ja tieteen historiasta, mutta ei todellakaan hörhöuskovaisten maailmankuvan mukaan.
”Abortit eli syntymättömien ihmisten tappaminen pitää olla lain kieltämä rangaistava rikos.”
Koska käytäntö on osoittanut laittomat abortit laillisia huonommaksi vaihtoehdoksi, olen tietysti eri mieltä.
”­Eutanasia eli ihmisten tappaminen pitää olla lain kieltämä rangaistava rikos.”
Sille ei tarvita erillistä kieltoa. muttei välttämättä erillistä lakiakaan. Nykylain puitteissa tuomarilla lienee jo oikeus jättää rankaisematta, jos voidaan sitovasti osoittaa, että eutanasia todellakin on oikea potilaan tahdosta tapahtunut eutanasia.
”­Sairaaloissa ja vanhainkodeissa potilailla tulee olla oikeus olla kuulematta ja näkemättä maallista musiikkia ja maallisia ohjelmia.”
Eiköhän sen oikeuden pitäisi mennä toiseen suuntaan.
”Vankiloissa olemassaolevien kristillisten osastojen laajentamistarvetta tulisi selvittää ja uusia kristillisiä osastoja tulisi perustaa vankiloihin, joissa ei vielä niitä ole.”
Ei vankiloihin tarvita erityisiä ”kristillisiä” osastoja.
”Avioliitto tarkoittaa vain sellaista liittoa, joka on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto.”
Onhan eräissä kulttuureissa moniavioisuuskin olemassa. Joten ei, ”avioliitto tarkoittaa…” on yksiselitteisesti väärin. Eri asia on, miten avioliitto tulisi määritellä laissa.
”Lainsäädäntöhanke sukupuolineutraalista avioliittolaista tulee kumota.”
Höpöhöpö.
”Lasten adoptio-oikeus kuuluu vain heteroseksuaaleille.”
No ei nyt sentään. Minusta esimerkiksi tyttölapset voitaisiin antaa paatuneiden homomiesten adoptoitaviksi, ettei kohdalle osu rähmäkäpäläistä hetero-ottoisää, joka sanoo tytölle, että ”kun täytät 13 vuotta niin sitten alkaa onnen päivät”.
”Seurakuntien, yhdistysten ja yritysten tulee voida asettaa työntekijöilleen kelpoisuusvaatimukseksi kristillisen vakaumuksen. Kelpoisuusvaatimuksen puute tulee voida olla myös vanhojen työntekijöiden irtisanomisperuste.”
Maallisilla yhdistyksillä ja yrityksillä ei tietenkään ole mitään oikeutta tällaiseen. Mitä sitten seurakuntiin ja uskonnollisiin yhdistyksiin tulee, miksi ihmeessä jokin islamilainen tai hindulainen seurakunta alkaisi vaatia työntekijöiltään kristillistä vakaumusta? Samoilla kriteereillä niillä tulisi toki olla oikeus edellyttää työntekijöiltään esimerkiksi muslimi- tai hinduvakaumusta, jos tällaiseen mennään.
”Tulisi olla normaalia eduskunnan päivittäisessä elämässä (esim. täysistunnoissa), että kristityt poliitikot pitäisivät julkisia rukouksia esim. Suomen puolesta”
Kyllä, jos esimerkiksi muslimipoliitikoilla on vastaavasti oikeus esimerkiksi rukoilla Suomen kansan palaavan islamiin. Samat säännöt kaikille.
”Kristillinen toiminta tulee olla peruste rahankeräykselle”
Samoin ehdoin kuin muukin uskonnollinen toiminta.
”Yle-verosta tulisi antaa osa sellaisille toimijoille, jotka tuottavat pelkästään kristillistä sisältöä television ja sähköisen median keinoin. Tästä hyvänä esimerkkinä TaivasTV7.”
Samoin ehdoin kuin muukin uskonnollinen toiminta.
”Uskovien poliitikkojen pitäisi puhua avoimesti julkisuudessa uskostaan Jeesukseen ja sen merkityksestä.”
Kyllä vain. Samalla tavalla esimerkiksi uskovien muslimipoliitikkojen pitäisi puhua avoimesti julkisuudessa uskostaan ja sen merkityksestä. Myös hindu-, sikhi- ja buddhalaispoliitikot voisivat kertoa julkisuudessa avoimesti maailmankatsomuksensa uskonnollisista motiiveista ja piirteistä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

The Day She’ll Dance

Sitä on jotenkin ehkä pienenä opetettu, että kun mennään lääkäriin, niin se lääkäri on oikeassa ja tie, totuus ja elämä. Vähän isompana sitten, kun tajusi, ettei se nyt ihan noin ole, jaksoi haastaa ja pointata niitä epäkohtia, että miten voit sanoa noin, kun et edes tiedä tätä. Nyt, keski-iän ja muutaman kroonisen sairauden rampauttamana sitä olisi melkein valmis itkemään ihan siksi, että lääkärit eivät tiedä eikä heitä kiinnosta. On turhauttavaa, kun tietää asian olevan kropassani aivan pielessä, mutta kun ne arvot ovat normaalin rajoissa. Viis siitä, että naapurimaassa ja muutamassa kymmenessä muussa maassa ne samaiset arvot eivät kuulu enää sinne ns. normaalin rajojen sisään. Mitä tässä pitää tehdä? Muuttaa johonkin maahan, jossa kyseisestä sairaudesta tiedetään jotain?

Pahinta kuitenkin koko tivolissa on se, että lääkärit eivät enää kuuntele potilaan oireita. Se on niin loukkaavaa, että oksat pois. Ja kun on vanha ja väsynyt, ei enää jaksa edes yrittää. Sitä sitten vetelee salaa yliannostuksia olemassaolevasta lääkkeestä ja pelkää sydämen pettävän, siinäkin kun on sitä remonttia tehty.

Onko keski-ikäisenä vain alistuttava, että tätä se loppuelämä on? Että koko ajan sattuu ja on fyysisesti niin huono olla, että tekee mieli uhmaikäismäisesti kaatua lattiaan ja alkaa vain huutaa?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Somekiima

Hauki
Viisi minuuttia ammatillisen minän relevanttien seurattavien twitterfeediä luettuani tekee mieli työntää sormet syvälle kurkkuun. B2B-orgiat. Keitä tällä pelleilyllä on tarkoitus puhutella?
Ahven Twitter on pahimmillaan cocktailkutsut, joilta haluaa äkkiä himaan.
Hauki Suomi-Twitter etenkin, koska ns. tavalliset ihmiset edelleenkin aika lailla loistavat poissaolollaan.
Hauki Tuolla hyvin harva vain ”on”. Jokainen on pääasiallisesti enemmän tai vähemmän jossain töissä ja mainostamassa joko elinkeinoaan tai ammatillista egoaan. Tai kumpaakin. Toisaalta siksi se onkin se ainoa paikka, jonka voi uhrata turhuuden alttarilla.
Siika Jotenkin sen idea ei nyt vain aukea mulle. Siellä kai pitää heitellä linkkejä sinne ja tänne, niitä samoja linkkejä, jotka jo n tahoa ovat viljelleet laajasti ja sitten kommentoida niitä tosi älykkäästi maksimissaan kuudella merkillä, koska tila on mennyt jo siihen linkkiin (vaikka joku tinyurl tms). Yleensä sitten eka ajatus on että #mitvit @heikaikki (Ja noi syheröt. Eeeh.)
Ahven Twitteristä on kyllä ollut paljon iloa ja hyötyäkin, ja sen takia siellä edelleen hengaan. Ulkomaiset ammatilliset kontaktit on olleet sellaisia joita olisi muuten vaikea kuvitella.
Ankerias Mä viihdyn Twitterissä, mutta toisaalta oon ihan pihalla Suomi-skenestä. Omistakin jutuista jaan lähinnä keskustelunherättäjät, eli XXXXX. Pidän seurattavat aika pienenä ja käyn kriittisellä silmällä listaa läpi aika ajoin, ja omaa olemistani en jaksa sen kummemmin suunnitella miltään kantilta – kunhan olen ja huutelen. Kivempi se on kuin Facebook esim.
Hauki Joo sitä mä vain, että jos tämä on ”yhtiölle hyvä kanava olla kosketuksessa yleisöön” niin vähän kyllä ihmetyttää, että mikä se yleisö on. Ne toiset yhtiöt? Tää on taas niin tätä Aku Ankan tarinakonetta, jossa jengi vain julkaisee omia kirjojaan, eikä kukaan lue niitä, koska kaikilla on kiire julkaista omia kirjojaan. Ulkomaat on sitten asia erikseen. Siellä jopa ihan oikeat ihmiset käyttää tota.

Facebookin turvallisissa suljettujen ympyröiden uumenissa käytiin taannoin pitkällinen keskustelu siitä, millaista on elää somekiimassa olevassa korporaatiomaailmassa. Näkyvyyttä ja sitä myöten liikevaihtoa hamuavat yhtiöt etsivät tulonlähteitä ymmärrettävästikin mistä vain voivat, ja toisin kuin vielä viisi vuotta sitten, sosiaalinen media on pelokkaimmillekin yhtiöille muuttunut uhkasta kimmeltäväksi mahdollisuudeksi. Kaikkien pitäisi siitä innostua ja antaa sille kaikkensa.

Mutta asia ei ole niin yksinkertainen, että nyt vain kaikki työntekijät some-oppiin vaikka väkisin ja sitten työntekijöinä someen levittämään yhtiön ilosanomaa. Siihen liittyy paljon ongelmia, joista monet koskettavat kipeästi myös moraalisia, eettisiä ja työsuojelullisiakin asioita.

Ensinnäkin kenen pitäisi somessa olla? Kaikkien? Mitä se merkitsisi käytännössä? Ilmeisesti sitä, että kaikki toimitusjohtajasta kerroslähettiin ovat somessa omalla nimellään kertomassa keitä ovat, missä ovat töissä ja – ennen kaikkea – levittämässä yhtiön kilpeä kiillottavia linkkejä ja muuta informaatiota yleisöstä riippumatta.

Kuulostaa yhtiön kannalta tietenkin tosi kivalta. Työntekijä löytää tilanteesta kuitenkin monta aika ongelmallista puolta kuten:

  • Hän oli somessa jo kauan ennen työnantajaansa.
    Esimerkiksi Facebook rantautui Suomeen vajaat 10 vuotta sitten ja aika nopeasti sen jälkeen muutama muukin suosittu palvelu. Tuolloin kelkkaan hypänneet ovat ennen työnantajansa some-herätystä ehtineet jo vuosien ajan muovata itselleen digitaalisen presenssin, joka ei välttämättä ole missään tekemisissä sen kanssa, mitä he tekevät työkseen. Ystäväpiiri ei ehkä edes tiedä mitä ihminen tekee työkseen tai ei ole siitä kiinnostunut, koska hän haluaa olla sosiaalinen itsenään tai vaikkapa harrastuksiensa kautta. Some-ohjukseksi painostaminen on vakava hyökkäys hänen yksityiselämänsä kimppuun.
  • Hän ei hakenut eikä häntä otettu töihin tekemään some-julkisuustyötä, eikä hänen työnkuvassaan ole tälläkään hetkellä oleellisesti mitään, mikä vaatisi somessa nimellään työntekijänä esiintymistä.
    Kuinka moni yhtiön työntekijä todella tekee työtä, jonka pitäisi nimellä näkyä somessa? Vaikka kyseessä olisi jopa ihan media-alan yritys kuten tv-kanava tai lehtiyhtiö, valtaosa työntekijöistä ei ole hakenut eikä edelleenkään tee työtä, jossa heidän pitäisi julkisesti rummuttaa itseään ja osaamistaan somessa yhtiön työntekijänä, jotta saisivat työnsä kunnialla tehtyä.
  • Hän ei tee mitään sellaista, jonka takia hänen työpaikkansa tai tittelinsä muutenkaan kuuluisi kenellekään ulkopuoliselle.
    Työpaikka, vaikka onkin sinänsä julkisehko asia, on monelle kuitenkin samanlainen yhteystietoasia kuin vaikkapa kodin osoite tai puhelinnumero. Niitä ei levitellä ihan kaikille tuntemattomille jo ihan oman ja perheen rauhan turvaamiseksi. Ottaen huomioon netin luonteen hallittu anonyymiys ei ole täysin vähäpätöinen asia muistettavaksi ja kunnioitettavaksi.
  • Hän ei halua saattaa työnantajaansa siihen kiusaukseen, että tämä alkaisi puuttua myös hänen työn ulkopuolisiin tekemisiinsä. Koska näin mitä todennäköisimmin kuitenkin ennen pitkää käy.
    Upeista strategioista huolimatta minkään yhtiön sometoiminta ei ole yhtään sen vahvempaa kuin sen heikoimman avainhenkilön osaaminen. Jos työntekijällä on pieninkin epäilys siitä, että hän voi aivan yllättäen joutua esimiehensä puhutteluun juteltuaan kavereidensa kanssa täysin omista, firmaan liittymättömistä asioista, hänen vastarintansa ei ole pelkästään ymmärrettävää, vaan oikeutettua. Harvalla yhtiöllä nimittäin on tästä puhtaat paperit.

Silli Mun kokemus kanssa on, ettei Twitterissä voi olla samalla profiililla sekä yksityisenä että firman edustajana – jos vähänkään rennompaa omaa sielunelämää haluaa siellä valottaa. Sellaisilla henkilöillä toimii, jotka ovat ikäänkuin itse oma bisneksensä tyyliin Arman Alizad tai vaikkapa joku Anne Kukkohovi.

Prosessin manageroijat vs. Prosessiin manageroitavaa tuottavat -battlen äärellä

Edellä mainitut asiat taistelevat rajusti monia sellaisia ideaaleja ja toimia vastaan, joista erilaiset työnantajat ovat kuitenkin tällä hetkellä kovasti innostuneet.

Ihmisiä passitetaan jopa väkipakolla erilaisiin somekoulutuksiin. Heitä valjastetaan liittämään henkilökohtaiset sometunnuksensa erilaisiiin yhtiön omien tiedotteiden ja linkkien jakotyökaluihin. Ei ole edes tavatonta, että työntekijöitä lähes velvoitetaan luomaan tunnuksia erilaisiin palveluihin joissa he eivät vielä ole, jotta näkyisi sielläkin että he ovat yhtiössä töissä.

Kun kiimassa ei joko oivalleta tai välitetä aiemmin mainituista ongelmakohdista, helposti vähäisimmällekin kerroslähetille luodaan tunne siitä, että hän on huono työssään, jos hän ei jollain tapaa someta siitä ja rummuta työnantajaansa.

Salakka Periaatteessa olemme jälleen vaihteeksi ikuisen, eeppisen Prosessin manageroijat vs. Prosessiin manageroitavaa tuottavat -battlen äärellä. Syistä, jotka herra taivaassaan tietänee, kosmisen syklin tässä vaiheessa ensimmäiset ovat niskan päällä. Oma lempparini tästä aiheesta on, kun Miltton kävi pokkaamassa pinaalin Guggis-kampanjalle siitä, että siinä on tosi osallistava ote ja mielettömän hienot kanavat millä sitoutetaan kansaa.
Hauki Henkilökohtaisesti pidän sitä arveluttavana, suorastaan röyhkeänä, millä vimmalla painostetaan nimenomaan niitä firman tavallisia työläisiä valjastamaan omat henkilökohtaiset sometunnuksensa firman evankelointiin. Seuraavaksi varmaan työnkuviin kirjataan velvollisuus kutsua kerran viikossa omia kavereita kotiin myyntipuheita kuuntelemaan samalla kun PR-pomo istuu nurkassa vahtimassa, ettei kukaan sano mitään vastaista tai muuten käyttäydy omassa kotonaan liian kotoisasti.
Salakka Wallah. Ei mitenkään voi olla vaatimus evankelioida työnantajan juttuja.
Hauki Ei voikaan. Mutta milloinkas se on painostusta ja vittuilua estänyt?
Salakka Se on tää kirottu työvoimapula kun jengi ei voi palkita kusipäisiä esimiehiä sillä, mikä niille olisi oikea palkka.
Kolja Salakka, kyllä sitä näkee. Ei työnantaja sitä tosissaan voi vaatia mutta kyllä se on helppo rivien väliin panna. Tiedän eräänkin tapauksen läheltä, jossa kohde toistaiseksi vaan ignoraa koko vaatimuksen.
Salakka Mä uskon ihan vaivatta. Se vain on niin perseestä ettei tottakaan.
Kolja Se ”auta meitä viemään Sanaa”-juttu on samaa kastia kuin tämä ”yrittäjähenkisyys” ja ”kasvuyrittäjyys” joissa itse asiassa omistaja aika härskisti yrittää siirtää yrittäjäriskiä palkolliselle.
Hauki Esimiehethän tässä oikeasti kusisessa tilanteessa on. Heitähän voidaan painostaa ihan suoraan ”asema velvoittaa” -tyyppisellä argumentoinnilla. Ja sitten kun ollaan samaan aikaan kuitenkin aivan kujalla, niin kuvitellaan, että voidaan puuttuua ”asema velvoittaa” -argumentilla ihmisten tekemisiin myös suljetuissa ympyröissä. Mitä siitä siis tulee, kun ”asema velvoittaa” julkisissa ympyröissä. Se on saatana sitä ”joinpa kahvia, työt on tehty, tässä teille kissakuva”.
Salakka Eräs muuan tuolla toisaalla ratkaisi jutun niin, että perusti aliaksen ja kutsui kaikki oikeat frendit sen kavereiksi. Nimiprofiili jäi sitten korporaatiopuupalle.
Hauki Joo mulla sellainen haraa todella kaikkia periaatteita vastaan. Se on käytännössä korporaatiotason identiteetin ryöstö, että ihminen joutuu toimimaan itsenään aliaksen suojista kun oikea nimi valjastetaan tuuttaamaan evankeliumia. Ei näin.

Hlööb blööb asiakkaan engagement hlööb blööb ilo yes!

Somen seuraamisen tärkeyttä ei voi kuitenkaan kiistää. Se on monella leivottuna eräänlaisena itsestäänselvyytenä työnkuvaan, koska työtä ei yksinkertaisesti pystyisi tekemään ellei käytä tietolähteinä muutakin kuin lehtiä ja tv-uutisia ja luo kontakteja alansa ihmisiin. Some on myös monen uuden idean ja sovellustavan aarrekammio. Tätä ei kukaan työläinen juuri kiellä. Siitä on kuitenkin vielä iso harppaus siihen, että se työ yhtäkkiä heti huomenna edellyttäisi myös yhtiölähettilään työtä. Ei ainakaan sille rivityöläiselle. Aika harvalle pikkupomollekaan.

Se mistä vähemmän kuitenkaan kukaan kehtaa ääneen ainakaan somea ammatikseen tekeville puhua on, että jos nyt sinne some-ohjuksen tielle kuitenkin päättää ihan vapaaehtoisesti lähteä ja haluaa ottaa sen vakavasti, niin voi tavalliselle ihmisille tulla useasti sellainen tunne, että pitää olla todella hurahtanut some-uskovainen, ettei pää räjähdä. Että onnea vain valitsemallanne tiellä.

Hauki Mitä tuosta aiemmasta semmarapoilusta vielä vain jäi mieleen, että kyllähän se tosiaan toimii silloin harvoin kun se toimii. Mutta taas tämän päivän ”tapahtumia” seurattuna niin ei voi kuin hakata päätä seinään. Vähän sama kuin että semmassa esiintyjä sanoo ”Hauki on kala” ja sitten joku tweettaa omana upeana oivalluksenaan, että ”kalat ui vedessä” ja sitten kuorossa 50 muuta luettelee erilaisia kaloja, jotka ui vedessä.
Ruutana Kiteytyt juuri miksi verisuoni katkeaa.
Tonnikala Tän päivän Digitalist-tweetit on kyllä puhdasta timanttia. ”Hlööb blööb asiakkaan engagement hlööb blööb ilo yes! gkööh mnööh #digitalist.”
Salakka Omasta puolestani huomasin juuri ihmetteleväni osaisinko somessa vaikuttamisen lisäksi myös olla some-vaikuttaja. Pahoin pelkään etten.
Merihevonen Ihanaa olisi olla henkilöbrändi joka voisi toteuttaa mainontaa kaikissa kanavissa. Instaaja. Sellainen tahtoisinko olla mä.
Hauki No siis kaikessa rehellisyydessä, en minäkään osaisi olla. En ainakaan, jos se tarkoittaa ammattimaista jargonin suoltamista ja muuta huuhaata. Oikeasti en osaa olla kuin minä. Enkä hirveästi edes haluaisi ollakaan muuta. En varsinkaan joku titteli joka on jossain töissä ja jonka pitää varoa sanomisiaan koko ajan. Pelkän kritisoinnin sijaan pitäisi tietysti osata tarjota jotain alternatiivista tuolle hauki on kala, joka ui vedessä -ryhmätanssille. Mitä se sitten on? En tiedä. Mutta väitän, että se ei ainakaan ole määrää yli laadun. Se ei ole sitä, että jonkun firman joka ikinen työntekijä autokuskia myöten passitetaan someen suoltamaan yritysevankeliumia. Se voisi olla sitä, että on dedikoitunut ryhmä eri osa-alueilta, joka haluaa ja uskaltaa – ja ennen kaikkea jonka annetaan – olla somessa vapaasti niin oman kuin fiksusti toimitetun evankeliumisisällön kanssa. Maailmalla tämä osataan, Suomessa huonommin.

Kirjoitukseen on lainattu kohtia yksityisessä Facebook-profiilissa käydystä keskustelusta, jonka takia nimet on muutettu. Yhtään kalaa ei vahingoitettu tätä kirjoittaessa. 

Pekonin profeetta

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

”Tämä tuo toisen jytkyn”

Lehtineekerit rummuttivat, että ”perussuomalaiset ovat valmiita maahanmuuton rajoittamiseen kansallisuuden mukaan”, ja eräs kaverini totesi sen tuovan persuille ”sen toisen jytkyn”. Vaatimuksen ohessa persut esittelivät taas jotain perseestään vetämäänsä laskelmaa ”maahanmuuton kustannuksista”, jotka jo käsitteenä ovat yhtä typerä kuin ”syntyvyyden kustannukset” olisivat.

Jos tuo möläys tuo persuille sen toisen jytkyn, se johtuu yksinomaan lehtineekereistä, jotka eivät totea sitä mikä on itsestään selvää kaikille muille: maahanmuuton rajoittaminen kansallisuuden mukaan on syrjintää ja ristiriidassa niin perustuslain kuin kansainvälisten sopimusten kanssa. Työperäisen maahanmuuton varmaankin voisi kiintiöidä, mutta persuille ”maahanmuutto” tarkoittaa ainoastaan humanitääristä maahanmuuttoa, joka on riippuvainen ainoastaan pakolaisvirroista ja maailmantilanteesta.

On tietysti ihan hyvä, että he rehellisesti myöntävät olevansa valmiita repimään rikki niin perustuslain kuin ihmisoikeussopimukset. Siitä voimme tehdä sen johtopäätöksen, että jos he saavat päättää, kellään, josta he syystä tai toisesta sattuvat tykkäämään kyttyrää, ei ole perusoikeuksia.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Welcome to the Mirror

No tietenkin minä ymmärrän sen, että kirjoittamani asiat eivät sovi tänne, ei tässä nyt kuitenkaan ihan koko aivokapasiteettia olla menetetty. Tämä on kuitenkin vain harjoittelua, jonain päivänä vielä aloitan oman, uuden blogin, jonne juuri nämä mieleni ja sydämeni asiat kuuluvat.

On turhauttavaa istua työpaikalla, kun yksi toisensa perään peruuntuu jokainen palaveri. Asiat eivät etene, kun ne ovat muiden ihmisten tekemisistä kiinni. Tekee mieli lähteä kotiin, pukeutua lämpimästi ja juoda liikaa kahvia.

Huomenna on odotettavissa tunnemyrskyjä ja hymyjä, sillä tapaan teinivuosieni parhaan ystävän. Menemme kuuntelemaan teinivuosiemme suosikkibändiä ja todennäköisesti / toivottavasti nautimme siitä kovasti. Vaan sieltä minä juoksen, niin, pää kolmantena jalkana syöksyn katsomaan toista bändiä toisaalle. Sydän jyskyttäen.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Chemistry

Pään sisäinen kemia heittelee käskyjä vuoristoratatyyppisiin vatsan kouristuksiin, hymyilen idioottimaisesti tietokoneen ruutua tuijottaen, hyräilen samaa biisiä ja tärisen samaa tärinää jo viidettä viikkoa. Jotta ei kevätpähkärakastuminen vain olisi mitenkään turhan suoraviivaista tai helppoa, on takavasemmalle ilmaantunut toinen hahmo, toki laimeampi ja enemmän ihastumiseen viittaava, mutta samaan aikaan aika lailla todellisempi.

Odotan hirveästi pääsiäistä, se on pitkä vapaa viikonloppu, ei pelkästään perjantain ja maanantain välinen yö. Tuon maagisen pitkän viikonlopun aikana tahtoisin törmätä häneen, tärisemättä, hymyillä ja sanoa moi ilman, että vingahdan sen kolme oktaavia normaalia korkeammalta. (Ihastuksen kanssa ääneni on ihan tavallinen. Rakastuksen kanssa ei.)

Pieni elämäni on säälittävän pientä. Juuri tällä hetkellä se kuitenkin tuntuu oikein, oikein hyvältä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Ei siellä ole mitään kultaharkkoja

Erään kaverin profiilissa Facebookissa ilmeni, että hän ei ilmeisesti koskaan ollut tehnyt (akateemista) koulutustaan vastaavia töitä. Eivät näköjään myöskään monet hänen kaverinsa. Eräs heistä huomautti heitelleensä jo opiskeluaikanaan herjana, että kai hänestä sitten aikanaan tulee tämän alan hommat hallitseva kotiäiti. Nyt ei enää naurattanut, koska siinä oli käynyt juuri niin.

Mistäkö alasta oli kyse? No mistäpä muustakaan kuin venäjän kielestä, vieläpä käytännön kääntämisen näkökulmasta. Sekä minulle että yli kymmenen vuotta nuoremmalle ystävälleni oli aikoinaan tolkutettu, että venäjän kielellä voi tienata valtavat summat – että venäjän osaajan on suunnilleen pakko opetella polttamaan sikareita ja juomaan vuosikertakonjakkia, koska rahoja ei muuten saa kulumaan. Itärajan takana maa on väärällään kultaharkkoja jotka saa kantaa kotiin kun vain osaa niitä venäjäksi pyytää.

Paitsi että oikeasti niitä kultaharkkoja ei ole. Venäjä on köyhä maa. Venäjän köyhyyteen on selvä syy: se on raaka-aineita myyvä kehitysmaa, joka esimerkiksi tietoteollisuuden luomisen sijasta keskittyy asevarusteluun. Tämä ei ole menestysprojekti. Tällaisen maan kanssa ei tarvitse olla kovin laajassa kauppayhteistyössä, ei kannattaisi sittenkään, jos Putin ei olisi sotapolitiikallaan ajanut koko roskaa ulkopoliittiseen umpikujaan ja boikottiin.

Venäjä on toki väärällään huipputiedemiestä ja korkeasti koulutettua sivistynyttä jengiä. Se onkin Venäjän tärkeimpiä vientituotteita. Luiskaotsaisuuden, rasismin ja homovihan ilmapiirissä vain ketään ei huvita lusia pitempään kuin on ihan pakko, ja sitä paitsi ulkomailla arvostetaan kyllä venäläistä koulutusta, sekä tieteen että taiteen alalla. Venäläinen muusikko tai soitonopettaja vedetään suunnilleen väkisin ulkomaille paiskimaan töitä isoista rahoista, ja homolla venäläisellä tanssijalla, kuten aikoinaan Rudolf Nurejevilla, on vahvat henkilökohtaisetkin kannustimet lähteä läiskimään lihaa syövien heterojen maastopukumachojen maasta. Tiedemiehillä ja insinööreillä olisi rahkeet luoda vaikka mitä tietokonesovelluksia sun muuta kivaa, mutta Venäjällä olisi pieni pakko ruveta kehittelemään ydintuhovälineitä ja tappokoneita Putinin suunnittelemaa maailmanmurhaa varten. Kun se ei nappaa, niin Venäjälle jääminen ei nappaa.

On Suomessa toki venäjän kielen käännöstarvetta. Siitä huolehtivat kaksikieliset maahanmuuttajien lapset, jotka jo vuosia ovat kansoittaneet venäjän kielen laitokset. Tässä nimenomaisessa tapauksessa maahanmuuttajat tosiaan vievät alkuperäisväestöltä työt. Kotonaan venäjää ja kylillä suomea oppinut on ylivoimainen työllä ja tuskalla kielen tankanneisiin syntyperäisiin suomalaisiin verrattuna. Suomenkielisen kannattaa toki opetella venäjää kulttuuriharrastuksia varten. Venäläistä kirjallisuutta on mukava lukea alkukielellä, aivan kuten millä tahansa kielellä kirjoitettua, vaikka iirillä tai kymrillä. Lisäksi tietysti esimerkiksi suomalaiselle historiantutkijalle venäjän taito on varmasti tarpeen, tai venäläisen kanssa naimisissa olevalle.

Ruotsi on nyt vain ammattikääntäjällekin – siis sellaiselle, joka kääntää teknisten laitteiden dokumentaatiota, ei mitään julkisen sektorin löpinöitä – paljon tärkeämpi kieli: Ruotsi on naapurissa, se on tärkeä kauppakumppani ja se tuottaa monensorttista roinaa – toisin kuin eräs tuntemamme muutamasta avainalasta riippuvainen maa, joka ei osaa tehdä puusta muuta kuin sellua ja joka ”uuden Nokian” toivossa antaa kehitysmaatyyppisen kaivannaisteollisuuden paskoa pienen läänin verran luontoa kuunpinnaksi. Sitä paitsi tietysti ruotsi on määrättömän paljon helpompi oppia. Päälle päätteeksi hyvästä ruotsin taidosta on paradoksaalista kyllä hurrivihakampanjoinnin ansiosta tullut työllistymisvaltti, kun niin monet jättävät kielen opettelematta vaikka se on kaikille tarjolla.

Mutta joo, kyllähän armeijan tiedustelu tarvitsee venäjän osaajia ja Venäjän tuntijoita. Upseerin uralle aikovien kannattaa siis vakavasti harkita tämän kielen opettelua. Sitä paitsi Venäjän propagandasota kaipaa vastaiskua.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Suomalainen raiskauskulttuuri

Muutama somalitaustainen sälli syyllistyi Tapanilassa ilmeisesti joukkoraiskaukseen. Oikeuskäsittelyä ei ole vielä taidettu aloittaa, mutta tapaus näyttää aika selvältä (vaikka voihan tässä vielä sattua kaikenlaista, on niitä ilkivaltaisia rikosilmoituksia raiskauksista tehty ennenkin). Pojat olivat 15-18-vuotiaita ja jota kuinkin niin tyhmiä kuin sen ikäiset peniksenkantotelineet yleensäkin, eli rikoksen luonne ja laatu ei ole mitenkään yllättävä. Tietenkin rasistit käyttävät tapausta hyväkseen, ja heidän suosikki-iskulauseitaan tässä yhteydessä on, etteivät Suomessa tee joukkoraiskauksia ketkään muut kuin maahanmuuttajat.

Ikävä vain hompanssien kannalta, että väite on todistettavasti paikkaansapitämätön. Vuosituhannen vaihteen aikoihin nimittäin Tohmajärvellä tapahtui ihan kalpeanaamaisin kanta-asukasvoimin joukkoraiskaus, tai oikeuden päätöksen mukaan nuoren miesjoukon tekemä alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö (itäsuomalainen oikeuslaitos ei taaskaan pitänyt raiskaukseen kuuluvaa pakottamista toteennäytettynä). 15-vuotias tyttö joutui noin kaksikymppisten palloilijakollien joukolla makaamaksi. Syylliset olivat kylillä tiedossa, mutta uhria huoriteltiin, varsinkin sitten kun hän aikuisena sai riittävästi itsetuntoa tehdä rikosilmoituksen.

Takavuosina hankin netissä pahan maineen Suomen ylimmäisenä raiskaajien ymmärtäjänä, eikä minulla ole mitään vaikeuksia nytkään nähdä tätä tapausta pallopoikien näkökulmasta. Urheilumaailman seksimoraali on nimittäin sellainen, että siellä nai kuka vain ketä vain, valmentajamiehet valmennettavia tyttöjä, tytöt toisiaan ja pojat tyttöjä, ja ihailijatytöt urheilijapoikia. (Tutustukaa heikäläisiin, jollette minua usko.) Kun urheilijanuorukainen on joukkueensa voitonjuhlista aina löytänyt tyttöjä, joiden kanssa on päässyt sukupuoliyhdyntään, hänellä ei välttämättä ole edes kokemusta sellaisesta tilanteesta, jossa tyttö ei olisi halukas seksiin hänen kanssaan. Tällaista pitäisi varmaankin kutsua raiskauskulttuuriksi, mutta se menee vähän ohi oleellisesta. Pikemminkin asian ydin on, että sällit eivät vielä aikuisinakaan ymmärrä vapaaehtoisen seksin ja raiskauksen eroa, koska heidän ei ole koskaan tarvinnut kysyä lupaa.

Mitä siihen ”raiskauskulttuuriin” tulee, se on siellä kylillä, missä puolustellaan ja suojellaan raiskaukseen syyllistyneitä nuorukaisia. Urheilijapojat ovat yhteisön sankareita ja sellaisina lain yläpuolella. Laura Mänkki kirjoitti tämän joukkoraiskauksen tiimoilta omasta seksuaalisesta ahdistelukokemuksestaan bloggauksen otsikolla Aika velikultia. Kun hän oli 11-vuotias, joukko vähän vanhempia teinipoikia ahdisteli häntä kähmimällä ja uhkasi raiskata. Yksi heistä kehui jälkeen päin raiskanneensa hänet, ja tästä hyvästä eräs tyttö luonnehti poikaa ”kovaksi jätkäksi” ja ”hyväksi tyypiksi”.

Ja tässä on asian ydin. Raiskaajat, jotka pääsevät kuin koirat veräjästä, ovat usein niitä ”ihania miehiä”, salskeita urheilijoita, ”kovia jätkiä” ja ”hyviä tyyppejä”. Ihana mies raiskaa, kuten joskus vuosia sitten kirjoitin. Raiskauksesta jää kiinni ulkomaalaisia ja raiskauksesta jää kiinni ”alempitasoisia miehiä”, nörttimiehiä. Sanalla sanoen sellaisia miehiä, joilla ei ole sitä yhteisön suojaa. ”Ihanat miehet”, joilla on yhteisön tuki, sitä vastoin eivät jää kiinni raiskauksesta. Jos joku heidän uhreistaan nostaa syytteen, hänet leimataan huoraksi ja huonoksi ihmiseksi, koska ”ihanaa miestä” suojellaan.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Boneshaker

Kas, kun projektiakin pukkaa ovista ja ikkunoista, työpäivät ovat pitkiä ja on istuttava palavereissa kuudesta seitsemään tuntia päivässä, ja silti mieli vain edelleen seikkailee pähkätunteissa ja iloitsee mahdollisuudesta nähdä joku ihminen edes vilaukselta ja vaikka vain videolta. Haaveilen yöstä, jonka päätteeksi ei tarvitsisi aamusilmillä könytä tunnin matkalle töihin. Yöstä, jolloin voisi tanssia ja laulaa, katsoa silmiin ja hengittää syvään toisen läsnäoloa ja lämpöä.

Minä olen tahtomattani romanttinen hölmö.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Maanpuolustus ja turpo tapetilla

Puhutaanpa vakavaa maanpuolustusasiaa.

Suomelle on ollut erittäin haitallista, että maanpuolustus sinänsä on leimautunut oikeistolaisuudeksi ja armeija valkokaartiksi. Tähän on historiamme kannalta ymmärrettävät syyt, mutta aika moniin asioihin on, eikä niitä silti tarvitse hyväksyä. Jos pultsari-Arska kusee gambinoissaan kadulle, siihenkin on kulttuuriset syynsä, mutta emme me silti ole julistaneet kadulle kusemista kansallishyveeksi.

Vastaavasti vasemmiston olisi päästävä automaattisesta maanpuolustusvastaisuudestaan; samalla olisi hyvä jos armeijassa tajuttaisiin, että oikeistolaiset linjaukset eivät aina ole puolustusvoimien edun mukaisia. Valtionvastainen ääriliberalismi päätyy väistämättä puukkosille sellaisen laitoksen kanssa, joka on riippuvainen vahvasta, verotus- ja järjestelykykyisestä valtiosta.

Tämänhän näkee libertaareista, jotka kieltäytyvät aseista, koska armeija komentolaitoksena on ristiriidassa heidän hörhöaatteensa kanssa. Sodasta he ovat sitä mieltä, että esimerkiksi talvisota oli yhdentekevä yhteenotto, koska molemmat puolet olivat heidän vapauskäsitteensä valossa pahoja komentovaltioita. Talvisodan aikainen suomalaisporvari, jota olisi uhannut Siperia tai joukkohauta neukkujen miehitettyä maan, olisi ollut toista mieltä.

Demokratioissakin saatetaan joutua sotakannalle siirryttäessä ottamaan niin kansalaisten ammattiosaaminen kuin yksityiset kiinteistöt valtion käyttöön. Libertaristeille tällainen on kuitenkin samaa pahaa valtiojohtoisuutta kuin kommunismikin. Se, että asia on tilannekohtainen ja kansanvaltais-perustuslaillisesti sovittu, ei heitä kiinnosta: vapauden sinetti on kerran murrettuna lopullisesti rikki, särkipä sen kotimainen hätätilaviranomainen tai valloittajan komissaari.

Maanpuolustushenkeä vahingoittaa myös hommafoorumilainen rasismi, joka jatkuvasti hakee kansalaisten keskuudesta alaryhmiä erotettaviksi ja leimattaviksi. Talvisodan henki tarkoitti, että kaikki vetävät tarvittaessa yhtä köyttä eivätkä jää keskinäisriitojen juoksuhautoihin. Erityisryhmien huomioonottaminen johtuu pohjimmiltaan talvisodan kokemuksista. Äärioikeiston mielestä kuitenkin kaikkien pitäisi olla samanlaisia pöljiä kuin he itse, tai hyväksyä olevansa heitä huonompia.

Silloin kun äärioikeiston päävihollinen olivat aseistakieltäytyjät, sillä oli moraalinen peruste omahyväisyydelleen. Ei ole fasismia olla sitä mieltä, että asepalveluksen suorittanut on kansalaiskuntoisempi kuin aseistakieltäytyjä. Toinen asia on, että äärioikeisto ennen vanhaan julisti kansalaiskuntoisemmuuttaan uhkailemalla sivarien tappamisella. Tappouhkailu ja syrjimisvaatimukset olivat fasismia. Mutta se maanpuolustushenkinen perusasenne, vaikka se äärioikeiston öykkäröinnissä vääristyikin, oli sinänsä ymmärrettävä.

Fiksummat maanpuolustajat ilmaisivat asennettaan vetoavammin. He löivät suuren näyttelijän elkein rintaansa julistaen puolustavansa kuolemaansa asti niin naisia, lapsia, vanhuksia kuin sivareitakin, koska se oli velvollisuus. Tämä toimi huomattavasti paremmin: näin maanpuolustajat saattoivat vallata takaisin sen moraalikukkulan kuninkuuden, jonka pasifistit olivat ryöstäneet omakseen.

Nykyäärioikeistomme taas julistaa, että hyysäri- ja neekeri-Suomen edestä ei sotahuutoa esitetä. Hommafoorumilaisten maanpuolustustahto on tutkitustikin surkea verrattuna kansan keskitasoon. Touhua johtava, orjallisesti palvottu mestari (se ulkomaisen propagandan kääntäjärele) on itse evp-sivari, mikä vielä 90-luvulla olisi ollut äärioikeistopiireissä ennenkuulumatonta. Silti hommalaiset katsovat koko muun Suomen olevan sekulia rupusakkia juuri isänmaallisuuden kannalta.

Toki silloin kun hompanssit vedetään tilille maanpuolustustahdottomuudesta, heiltä putkahtaa odottamattoman rehellisiä vastakysymyksiä: Miksi maahanmuuttokriitikoiden pitäisi olla erityisen isänmaallisia? Miksiköhän? Ehkä siksi, että he itse halveksuvat kaikkia muita ja antavat ymmärtää olevansa isänmaallisempia.

Tuo möläytys räväyttää taas näkyville George Orwellinkin korostaman eron isänmaallisuuden ja (hommalaisten) ”kansallismielisyyden” välillä. Isänmaallisuus on sitä, että minä ja sinä ja Hentun Liisa kannatamme Suomen vapautta ja teemme yhteistyötä sitä puolustaaksemme, vaikka se merkitseekin meille eri asioita. Kansallismielisyys tarkoittaa sitä, että asianomaisella on omasta mielestään hieno suunnitelma Suomen tulevaisuudeksi, jota toteuttamaan hän lupaa kysymättä pakottaa minut ja sinut ja varmaan Liisankin. Jollemme alistu tähän, hän julistaa meidät Suomen vihollisiksi ja pettureiksi.

Ennen vanhaan naapurinamme oli Neuvostoliitto. Koska Suomi oli itsenäistynyt Venäjän hallinnasta samoihin aikoihin kun Venäjä muuttui Neuvostoliitoksi, Suomen politiikka oli aina vanhan venäjyytemme muistoa ja oman sisällissotamme (Venäjän sisällissodan yhden haaran) jatketta. Tämän taustan vuoksi vasemmistomme vierasti armeijaa ja suhtautui aatteelliseen sukulaiseensa Neuvostoliittoon ymmärtämyksellä.

Sittenkin kun Neuvostoliiton hirmuvaltaisuuden oli tunnustanut suuri osa vasemmistoakin, sitä ei haluttu avoimesti (ainakaan yhdessä porvarien kanssa) arvostella. Neuvostoliitto oli vasemmistolle ullakolla asuva seniili sukulaissetä, joka höperyyksissään uhkaili ohikulkijoita pyssyllä. Tietenkään ukkovaarin touhuja ei hyväksytty, mutta hänestä piti pitää huolta ja ottaa vastuuta, koska hän oli sukua.

Sosialistien ja porvarien vastakkainasettelusta ei ollut mikään pakko tulla niin katkeraa kuin siitä tuli. Jos väitätte vastaan, otan puheeksi Irlannin tilanteen. Siellä sosialismi ja työväenaate ovat jääneet poliittiseen paitsioon, koska Irlannin oman sisällissodan osapuolten – vapaavaltiolaisten ja tasavaltalaisten – perinteiden jatkajat ovat tärkeämmässä roolissa.

On Irlannissa toki sosialismia, ammattiliittoja tai uusvasemmistolaisuutta. Ne vain eivät ole – tämä ei ole vitsi – politisoituneet kuten meillä. Ne ovat pikemminkin osa politiikan työkalupakkia, josta tasavaltalaiset ja vapaavaltiolaiset kaivavat välineitä käyttöönsä.

Ei meilläkään ole syytä ajatella, että maanpuolustuksen ja äärioikeiston imagoyhteys olisi osa Jumalan säätämää järjestystä. Kiitämme ehkä Hommafoorumia vielä siitä, että se on yhdistänyt rasismin, fasismin ja maanpuolustusvihamielisyyden. Hommalaiset ovat lurjuksia sekä puolustusvoimien, maahanmuuttajien, ympäristönsuojelijoiden, legalistien että yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannattajien näkökulmasta.

Hompanssit ovat oikein hyvä yhteinen vihollinen sekä puolustusvoimille että rasismin vastustajille, sekä vasemmistolle että maltillisille porvareille (joita Hommalla joka tapauksessa nimitellään kommunisteiksi). Kamppailu hompansseja ja heidän terroriaan vastaan on uusi talvisodan henki, joka yhdistää kunnon ihmiset konnia vastaan. Olemalla hompansseja vastaan olet ympäristönsuojelun, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja maanpuolustuksen puolella: hyvän puolella pahaa vastaan, parhaiden sivistysarvojen puolella raakalaisuutta vastaan, lännen puolella Venäjän iestä vastaan – sitä iestä, jota nyt Ukrainan niskaan väkivalloin sovitetaan.

Venäjän uusi asema poliittisella kartalla on omiaan selventämään sitä, kuka on vihollinen ja maanpetturi. Venäjä on nykyään ennen muuta taantumuksen asearsenaali ja tukija, aivan kuten tsaarien aikana. Se tukee äärioikeistoliikkeitä kautta lännen, ja Suomessakin se näkee persut liittolaisenaan. (Tämän saattoi lukea hiljattain esimerkiksi Venäjän verkossa – Suomi Venäjän mediassa -blogista, joka kertoo suomeksi, mitä Venäjän tiedotusvälineet meistä sanovat.) Toki Venäjää tukevat vanhasta muistista myös oikeat kommunistit (jotka eivät todellakaan ole sama asia kuin kaikenlaiset harmittomat ”ollaan kilttejä toisillemme” -lällävasemmistolaiset), mutta he ovat luultavasti jo aikoja sitten liittyneet persuihin.

Persuista saikin hiljattain potkut muuan itselleen ”Berija”-lempinimen antanut sälli, joka vähän liian rehellisesti kannatti Venäjän maailmanvaltaa bäckmanilaisessa hengessä. Vihjetietona olen kuullut, että persuihin on hivuttautunut muitakin poliittista kotia vaille jääneitä, Venäjää ihailevia kommunisteja. He ovat oikeuttaneet tämän itselleen olettamalla, että persut ovat aito kansan vallankumouspuolue; ja kun kansa (ketkä siihen kulloinkin lasketaan) nousee, kommunistien kuuluu astua sen johtoon tietoisena etujoukkona. Tämähän on koko kommunismin idea.

Persujen ja äärioikeiston keskuuteen levinnyt lännenvastaisuus ja Venäjän ihailu selittyy muullakin tavalla. Esimerkiksi sillä, että persut ovat Keskustan änkyräosasto. Maalaisliiton/Kepun tehtävä oli pitkään olla idänpolitiikkaa hoitava porvaripuolue. Sellainen tarvittiin, koska vaihtoehto oli, että Neuvostoliitto pitää ainoastaan kommunisteja luotettavina yhteistyökumppaneinaan Suomessa, ja arvaamme, miten kalpaten siinä olisi käynyt. Valitettavasti Keskusta teki tästä välttämättömyydestä hyveen. Siksi meillä on niin keskustalaisia kuin persujakin, jotka vastustavat EU:ta ja länsiyhteyksiä. Heidän mielestään niin vain kuuluu tehdä, koska Venäjää ei pidä ärsyttää.

Hiljattaisen tutkimuksen mukaan Venäjälle hännystelyä ja suomettuneisuutta sietävät kaikkein vähiten vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat. Tämä on tietenkin täysin ymmärrettävää, koska hommalaisten kiroama ”vihervasemmistolaisuus” on itse asiassa syntynyt 80-luvull kyllästymisestä taistolaiseen kommunismiin ja sen Neuvostoliiton-palvontaan. On suorastaan huvittavaa, millä innolla hommalaiset leimaavat esimerkiksi Heidi Hautalaa taistolaiseksi ja stalinistiksi, vaikka hän aikoinaan osallistui mm. Puolan solidaarisuusliikkeen tukitoimintaan, jota oikeat taistolaiset pitivät neuvostovastaisuutena.

Toisaalta samat Venäjää kritisoivat vasemmiston ja vihreiden idealistit suhtautuvat kyräillen myös puolustusvoimiin ja aseperustaiseen turvallisuuspolitiikkaan – aatehistoria nimittäin vaatii. Sen sijalle he ehdottavat kansalaisyhteiskuntien vuorovaikutusta rauhan takeeksi. Periaatetasolla se on hyvä idea. Valitettavasti Putinin politiikassa on kyse juuri siitä, että luonnollinen vuorovaikutus Venäjän ja vapaiden länsimaiden välillä tieten tahtoen tukahdutetaan. Kansalaisjärjestöjä leimataan ulkomaisiksi bulvaaneiksi ja kortistoidaan sellaisina, epäilemättä tarkoituksena sulkea rivijäsenet myöhemmin uuteen vankileirien saaristoon ja upottaa johtajat suohautaan. Voi siis sanoa, että A-suunnitelma on pettänyt. Vihreiltä ja vasemmistoidealisteilta tulee siksi voida kysyä, mikä heidän B-suunnitelmansa on, jos kerran armeija ja Nato eivät kelpaa.

Toki ainakaan vihreät eivät ole läheskään niin ehdottoman maanpuolustus- tai Nato-vastaista porukkaa kuin luullaan. Toisin kuin Hommalla valehdellaan, siellä on hyvinkin paljon Reserviupseerikoulun käyneitä poliitikkoja, jotka suhtautuvat maanpuolustukseen myönteisemmin kuin hommalainen. Nyt kun turpokeskustelu esimerkiksi Natosta on nousemassa, tällaisilla vihreillä on tärkeä rooli armeijan ja vapaamielisten, demokraattisten kansalaisten yhteisen Nato-myönteisen painostusryhmän kehittämisessä. Tämä tietenkin potuttaa sekä vasemmistohörhöjä että hompansseja, mutta se on niille vain oikein.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail