Totalitarismin henki

Televisiossa tuossa aamusella räävittiin Krista Kososen puheenvuoroa. Kuulemma oli sopimatonta sanoa kannattavansa yhdenvertaisuutta, kaikille samaa hyvinvointivaltiota jne, koska kaikkihan me niitä kannatamme, eikä saa vihjailla etteivät persut kannattaisi.

Itse asiassa meillä on yllin kyllin tietoa – persujen ja halla-aholaisten omia lausumia – joiden perusteella voidaan ainakin uskottavasti väittää, että äärioikeisto ei kannata noita asioita. Tätä vain ei voida nykyisen poliittisen korrektiuden – sen persuja myötäkarvaan silittelevän – puitteissa sanoa, ja jos joku hovinarri, kuten Krista Kosonen, sen uskaltaa lausua ääneen, hänet suolistetaan julkisesti. Persut tulkitsevat aivan kaiken heistä sanotun mahdollisimman ilkeämielisellä tavalla väärin, ja lehtineekerit ja telkkumarakatit antavat taustatukea. Sakinhivuttaminenhan on niin helvetin kivaa.

Se, että Krista Kosonen joutuu julkiseen pyöritykseen puheistaan, ei tietenkään lehtineekerien mielestä loukkaa sananvapautta. Jo vuosikymmenen ajan persut ja persunmieliset ovat kuitenkin saaneet määritellä sananvapauden siten, että kaikki heidän puheittensa jälkikäteinen kritisointi on sananvapauden loukkaamista. Kuten tiedän omasta kokemuksestani, tämän ”sananvapauden” loukkaaminen tuo loukkaajalle potkut mediasta. Mediatalojen johtoporras nimittäin on ohjelmallisesti persujen ja äärioikeiston puolella.

Mutta kannattaa miettiä tätä asetelmaa laajemminkin. Krista Kosonen on ehkä kuuluisa näyttelijä, mutta sellaisenakaan hän ei ole poliitikko, vaan tavallinen kansalainen, joka äänestää. Demokratiassa äänestäjän pitäisi olla se, jonka kaikkivaltias ääni valitsee kuninkaan ja kaataa tyrannin. Kansalaisella on oikeus paheksua poliitikkoja, politiikkaa ja nykyistä politiikan kehityssuuntaa.

Se, että poliitikot sortavat yksittäistä kansalaista kun tämä arvostelee asianomaisia poliitikkoja, on totalitarismia, ihan määritelmän mukaan. Eikä sitä muuta demokratiaksi se, että samaiset poliitikot kiihottavat ”kansaa”, eli omia äänestäjiään, Krista Kososen kimppuun. Sellaista kansankiihottamista nimittäin juuri tapahtui niin Natsi-Saksassa, Neuvostoliitossa kuin Maon Kiinassa. Natseilla ”terveestä kansanvaistosta”, gesundes Volksempfinden, koetettiin virallisen oikeusfilosofian puitteissa sorvata peräti oikeuslähdettä, kommunistisissa tyrannioissa kiihotettiin kansaa toisinajattelijoita vastaan ja tämä selitettiin sitten massojen spontaaniksi vaatimukseksi, johon viranomaiset hyvää hyvyyttään kansanvallan nimissä suostuivat. Solzhenitsynin ”Vankileirien saaristosta” löytää eläviä kuvauksia siitä, kuinka esimerkiksi ns. Teollisuuspuolueen näytösoikeudenkäynnin aikana ”kansa” osoitti mieltään kadulla oikeustalon ulkopuolella huutaen: ”Kuolemaan! Kuolemaan! Kuolemaan!” (Teollisuuspuolue oli taas yksi Neuvostoliiton salaisten palveluiden omasta päästään keksimä organisaatio, joka muka suunnitteli teollisuuden sabotointia kaapatakseen vallan työläisiltä insinööreille. Lisätkää tähän omat teekkarivitsinne.)

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Minun yliopistoni 2025

Tätä kirjoitusta ei ymmärrettävistä syistä palkittu “Minun yliopistoni 2025″ -kirjoituskilpailussa, joten julkaisen sen tässä. Varoitus: kirjoitus on paitsi pitkä, myös täysin fiktiivinen.

OPOS, AIKOJEN KUVASTIN

“Mesimarjojen kypsyessä Antonia ja Maria tapasivat kuljeskella poimimassa niitä koreisiin vasuihin. Erään kerran he eksyivät ja joutuivat yöpymään autiotalossa. Sen lahoavien hirsien välistä Maria löysi isoäitinsä sormuksen, johon liittyi tarina Beata Sofian nuoruudenrakkaudesta.”

Näin kirjoitti Maria tietokoneella kuunnellen sähköpostejaan, silmäillen television korvanneesta Netkicksistä “Hullujen edustusrouvien” uusinta tuotantokautta ilman ääntä, vastaillen vastahakoisesti rintarossipuhelimeensa sekä tarkastellen noin 20 keskeneräistä dokumenttia ja 15 selainsivua löytääkseen naamattupäivityksen statukseen sopivan linkin, joka kuvaisi kristallinkirkkaasti hänen elämäänsä omakustanteisessa kotitoimistossa Tampereen Kuhmalahdella. Maria postasi kuvan kissasta, joka seisoi päällään vesisaavissa.

Marialla oli menossa 35. vuosi vapaana tutkijana. Eläkeikä nousi samaan aikaan kuin eläkkeitä leikattiin, mutta samapa tuo. Mariaa ei enää juurikaan harmittanut edes Topelius- analyysin kohtalo. Se joutuisi muiden tekstintutkimusten lailla vapaasti ja ilmaiseksi levitettäväksi, korkeintaan artikkelista perisi maksuja kustantaja omaan käyttöönsä. Mitä siitä, taitettu indeksi söisi myös niiden eläkesummat, joille työstä vielä jotakin maksettiin yliopistolla. Sitä paitsi hän teki juuri mitä halusi: pakeni menneisyyteen ja tutkaili tulevaisuutta.

Maria huokaisi ja siemaisi hajamielisesti kahvikupista, joka sisälsi joko tämänpäiväistä tai eilistä pikakahvia. Hän ei muistanut. Selkää kolotti, hartioita särki, silmiä kirveli mutta eläkkeelle ei akateemisella silpputyöläisellä ollut asiaa sen enempää kuin muillakaan. Työmarkkinat tarvitsivat kaikkia ikään ja kuntoon katsomatta, jos ei muuhun niin siltä varalta, että kirjallisuudentutkijoista äkkiä tulisi huutava pula.

Onneksi oli tyttärentytär, joka kävi tuomassa ruokaa ja tarkistamassa, että hän oli vielä elossa ja joskus muisti nukkua paitsi työtuolissa myös patjalla. Kuin tämän kohottavan ajatuksen siivittämänä 19-vuotias Liana astui sisään huoneeseen ja havaitsi hetken etsittyään sen nurkassa kumaran hahmon, joka tutki suurennuslasilla koirankorville selattuja “Lukemisia lapsille”. Huoneeseen ei ollut sytytetty valoja, koska lamppu oli palanut loppuun aikoja sitten eikä höpsö isoäiti ikinä muistanut tilata Amazonista uutta.

Maria oli ollut masentunut kohta parikymmentä vuotta, sen jälkeen kun hänen tyttärensä jäi opiskelupaikatta, pakeni kaduille ilman uskoa parempaan huomiseen, sairastui aidsiin ja kuoli huumeisiin saatuaan aviottoman vauvan, jonka juuri ehti nimetä Lianaksi ennen yliannostusta. Valitettavasti nettiterapia ei ollut auttanut järkyttynyttä Mariaa ja hän eli ikuisessa lääketokkurassa. Hän ei voinut lakata syyttämästä itseään. Eikö olisi pitänyt omistautua lapsenlapsen hoitamiseen työnteon sijasta? Mutta miten he toimeentulotuella ja alimmalla äitysrahalla olisivat eläneet? Kerjäämällä kadullako?

“Mitä Sinä täällä pimeässä istut, rakas isoäiti?” tyttärentytär kysyi. Maria huitaisi kädellään kohti kirjojen ja paperien täyttämää keinutuolia. Hän ei ehtinyt nyt puhua Lianalle, koska toimeksiantaja tinkasi puhelimessa käännöstään. Satasivuinen pumaska oli toimitettu jo viime viikolla Marialle ladattavaksi mutta sitä ei ollut vieläkään suomennettu! Palkkiosta pitäisi tinkiä, jos hän ei halunnut tilausten loppuvan.

Liana siirsi paperi- ja kirjakasat syrjään, istahti mukavasti kiikkustuoliin ja alkoi näppäillä pädiään. Siellä oli niin hyviä uutisia, että oli hihkaistava ääneen. Liana oli päässyt Tampereen yliopistoon!

Mikä vuosi nyt on?

“Mikä vuosi nyt on?” isoäiti kysyi alistuneesti Lianalta toimeksiantajan saatua tahtonsa läpi eli tingittyä käännöshinnan puoleen. Maria ei ehtinyt viettää juhannusta, joulua tai uuttavuotta, koska silpputyö kasaantui aina juhlapyhiin palkansaajien siivotessa arkipöytiään ennen lomalle lähtöä. Niinpä viime Sylvesterin päivä (ja luultavasti muutama edellinen) oli jäänyt väliin.

“Tietenkin 2025!” huudahti Liana ja kiirehti halaamaan haurasta, ryppyistä isoäitiään, jonka luut osteoporoosi oli työterveyshuollon puutteessa kuin varkain nakertanut. “Minä olen juuri päässyt yliopistoon! Eikö ole ihanaa?”

“Ai Inno-Aaltoon?” isoäiti ilahtui ensin mutta muuttui sitten synkäksi kuultuaan, että Lianasta tulisi tamylainen. Tampereella opiskelijoita kutsuttiin “tamylaisiksi”, koska oppilaskunnan pakolliseen jäsenmaksuun oli liitetty vaivihkaa “oppilasmaksu”, joka tilitettiin yliopistolle. Kätkettyihin lukukausimaksuihin ryhtymistä ei enää voinut estää sen jälkeen, kun kaikki valtiontuki koulutukselle oli keskitetty Helsinkiin ja teknologiaan.

Tampereen yliopistoon oli jatkuva haku, koska sinne ei olisi muuten riittänyt opiskelijoita. Päärakennuksen katosta satoi sisään niin usein, että kaikilla työntekijöillä oli pöydän alla sateen varalta ämpärit. Siivouksen siirryttyä roboteille Pinnien katossa leijuivat valtavat pölykoirat, minkä takia allergikot ja astmaatikot olivat siirtyneet pysyvästi etätöihin. Myös opiskelijat seurasivat opetusta lähinnä verkossa yliopistorakennuksen ulkopuolelta. Useimmat kävivät vain tenttimässä Vapaudenkadulla eli Svaboda Ulitsalla. Kalevantie oli kaiken varalta nimetty uudelleen vuosikymmenen poliittisissa myrskyissä.

“Topeliuksen kertomus Vanha tupa vertautuu hänen lukunäytelmäänsä Aikojen kuvastin. Molemmissa menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat nykyhetkessä päähenkilöiden vaihtaessa rooleja sukupolvien jatkumossa”, Maria ehti kirjoittaa ennen kuin innostunut nuori tamylainen työnsi pädin hänen silmiensä eteen: “Kirjauduin jo yliopistoon ja loin Opoksen. Eikö ole hieno?”

Opos tuijotti Mariaa ja Maria tuijotti takaisin. Avatar noudatti tarkasti nuorten kauneusihanteita: tuuhea tukka, isot rinnat, kapea lantio, pitkät jalat ja valtavat silmät, jotka hohtivat rajausten sisältä kirkkaina, vailla ilmettä. Ehkä piirteetön vaikutelma johtui hahmon sileydestä ja täydellisen tasaisesta ihonväristä, tai ehkä Maria vain ei nähnyt kovin selvästi aikoja sitten uusituilla silmälaseillaan. Hän tunsi olonsa epämukavaksi. Katse oli liian suora, liian kaikkinäkevä, kuin kaksi tietokoneen kameran vihreänä paistavaa valoa.

Minkälaisen seikkailun haluat?

“Tervetuloa Tampereen yliopistoon, minä olen Opos. Minkälaisen seikkailun haluat kokea seuraavaksi?” botti lausui iloisen kirkkaasti ja hymyili. Se katsoi suoraan Mariaan, joka vaivaantuneena kääntyi pois päin toivoen, että Opos puhuisi mieluummin Lianalle. Hän tunsi itsensä liian vanhaksi yliopistoon. Sitä hän totta tosiaan olikin, sävähti ajatus aivojen lävitse ennen kuin Maria onnistui tukahduttamaan sen aiheuttaman häpeän.

Liana kumartui innostuneena katsomaan Oposta ruudulta. Pian he juttelivat luontevasti toisilleen. Opos oli kuin kauan sitten kadotettu lapsuudenystävä, joka johdatti Lianan yliopiston ihmeisiin: se oli kuin runsaudensarvi, josta pystyi valitsemaan minkä seikkailun tahansa. Maria katseli yltyvän kateuden vallassa, miten helposti lapsenlapsi sujahti mukaan kuvioihin, joiden opettelussa hänellä itsellään oli kaukaisella 1900-luvulla mennyt vuosikausia.

Ennen kuin tunti oli kulunut, Liana oli valinnut pääaineen lisäksi neljä sivuainetta ja suorittanut tietokilvaksi rakennetulla pelillä osan “yleisopinnoista”, jotka Maria muisti jättäneensä ihan viimeisiksi valmistumisen esteiksi. Tyttärentytär oli tullut valituksi Tamyn Daameihin (entinen feministissävytteinen Akkaryhmä), saanut kaksi mentoria ja onnistunut luomaan personoidun lukulistan aiheista, jotka häntä itseään kiinnostivat. Ne olivat kaikki e-teoksia, jotka sai heti koneelleen varaamatta ja jonottamatta.

Ikävä kyllä Maria melkein tunsi katkeruutta muistaessaan, miten hän ei yli 20-vuotisella opiskelu-urallaan onnistunut löytämään edes väitöskirjaohjaajaa, joka ei olisi melko heti kuollut tai muuttanut ulkomaiseen yliopistoon. Saati että hän olisi onnistunut paikantamaan koskaan niitä jo valmiiksi vanhentuneita paperikirjoja, joita vaihtuvat ohjaajat muistinsa varassa suosittivat. (Ne kirjoitti “se joku Jaska, joka päätyi Eskolannummen ammattikorkeaan ja sivusi jotakin mikä kai liittyi tutkimusaiheeseesi”.)

Puolelta öin Liana lähti omaan yksiötaloonsa posket innosta hehkuen. Maria istui edelleen koneella vuoroin suomentamassa tekstiä muinaisten egyptiläisten preferoiduista ruumiinmuodoista ja vuoroin laatimassa artikkelia Topeliuksen kertomuksista. Lopulta hän ei voinut enää pidättää uteliaisuuttaan. Valmistuttuaan tohtoriksi Maria oli vannonut, että ei enää koskaan, ikinä, kuuna kullanvalkeana opiskele mitään. Tampereen yliopiston uusi Opos oli kuitenkin liian suuri houkutus.

“Kokeilen vain ihan vähän Avoimessa yliopistossa, miten Opos toimii. Ei se tarkoita, että retkahdan taas opiskeluun. Kuuluuhan yleissivistykseen tietää, miten yliopiston oppimisympäristö nykyään toimii”, mutisi Maria itsekseen, kun hän vapisevin sormin ilmoittautui avoimeen yliopistoon ja painoi saman tien kurssimaksun pois tililtään toiselle. Siinä se oli: Opos, joka ilmeettömänä tuijotti häntä – luotu oletetun normikäyttäjänsä standardikuvaksi. Langanlaiha, kireähkö myöhäiskeski-ikäinen, jonka Botoxilla parannetut kasvot ja mustat hiustenpidennykset tekivät hänestä jännittävän kummajaisen. Maria tunsi pettymystä. Tuollaisena vanhana noitanako uusien aikojen kuvastin häntä piti? Teki mieli sulkea kone ja paeta itkemään.

Topeliuksen kertomuksista olisi varmasti rakentunut loistava analyysi, muinaisegyptiläisten morfologiat olisivat tulleet tarkasti suomennetuiksi ja parisen muutakin kirjoitustyötä tehtyä, jos Maria olisi noudattanut intuitiotaan.

Maailma joutui pettymään

Maailma joutui kuitenkin pettymään. Selaillessaan valikoita Maria huomasi, että Opoksen voi muuntaa aivan mieleisekseen. Muistamatta ajan kulua hän sääti Oposta, kunnes oli löytänyt uudestaan nuoruutensa kadotetut vuodet, ne jotka kuluivat alakuppilassa ja ikkunattomissa luentosaleissa puuduttavaa jankkausta kuunnellen ja kynällä muistiinpanoja kirjaillen. Poissa olivat proseminaarit, joissa opponentit korjasivat esitelmöitsijän kirjoitusvirheitä, seminaarit joissa luettiin opettajan omaa artikkelia alleviivaten sitä, kirja- ja luentotentit joihin vuodatettiin kaikki mieleentuleva tietämys, joka tenttiinluvun jäljiltä oli vielä hetken muistissa kuin ohkainen kerros katoavaa kultapölyä.

Opos oli nuori, kaunis, rehti, loistava versio Mariasta, uusi sielunsisar, jonka kanssa he seikkailivat pelistä toiseen keräten “opintosuorituksia”, kuten mudista smaragdisormuksia tai Vallan miekkoja. Yhtenä päivänä he olivat muka psykologeja ja harjoittelivat bottiversion kanssa ratkaisukeskeistä terapiaa, toisena sukelsivat venäjän verbimuotoihin itse Tolstoin opastuksella. Tätä Maria rakasti! Hän tahtoi kuljeskella Pietarin katuja myös Dostojevskin seurassa keskustellen sielusta ja syödä samalla Naminami-vanukasta kotonaan.

Huonostihan siinä kävi. Pian Maria oli palannut takaisin vanhan nuoruudenrakkautensa pariin: oppimisen ja seikkailujen maailmaan, jossa Opoksen rinnalla sai pelejä pelaamalla ja arvoituksia ratkaisemalla edistyä yhä uusien kiehtovien oppiaineiden maailmaan. Hän ei halunnut koskaan lopettaa opiskelua, vaikka tiesi sen olevan hyödytöntä, hyödytöntä, hyödytöntä. Jatkuvan oppimisen propaganda oli tuhonnut Marian sukupolven. Sentään hän ymmärsi varoittaa Lianaa sukeltamassa liian syvälle tähän valheelliseen ihmemaailmaan, jossa nautinto verhoiltiin saavutuksiksi. Uuden sukupolven järkevänä ja maltillisena edustajana Liana siirtyikin pian oppisopimuksella putkistonhuoltajan assistentiksi Vantaalle ja hänen tulevaisuutensa oli näin turvattu.

Vuoden viimeisenä päivänä 2025 Liana tuodessaan isoäidille ruoka- ja viinikoria löysi vanhuksen kangistuneena koneen ääreen. Isoäiti ei vastannut tervehdykseen vaan tuijotti rävähtämättä Opoksen riemua loistaviin silmiin. Opos luki ääneen maailman hienoimpia runoja ja välillä pyörähteli varpaillaan soittaen huilua kuin vihreä metsänhenki. Maria oli solahtanut tulevaisuuden maahan eikä nykyhetki rajoittaisi häntä enää koskaan. Mesimarjojen kypsyessä peitti hennonvihreä karva jo kaikki asunnon kahvikupit mutta Maria ei tiennyt siitä mitään.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Tuhnu

Se yksi Raamatun tahtiin onanoiva turpea rasistihörhö puhuu taas jytkyttelystä.

Valkoinen roskaväki ole koskaan ollut kuuluisa älyllisestä rehellisyydestä.

Kun menettää yhden edustajapaikan ja 37000 ääntä, niin kyse ei ole jytkystä, vaan ummehtuneesta tuhnusta ja kun puolueen PR:ää hallinnoi seuraavankin kauden umpikänninen Saha-Teuvo, niin ehkäpä jo vuonna 2019 jaetaan perussuomalaisille rektaaliklovneille parlamentaarinen Darwin-palkinto ja nuo serkkujen välisen seksin hedelmät ajetaan takaisin luoliinsa haisemaan.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vastaukseni uskovaisten vaalikoneeseen, vaikken ole edes ehdokkaana

”Koulujen uskonnonopetus tulisi muuttaa Raamatun mukaiseksi.”
Sikäli kuin tiedän, kristillisiin kirkkoihin kuuluvien lasten uskonnonopetus on ihan raamatun mukaista nytkin. Ei siis muutoksia tähän,
”Kristinuskon tulee kuulua koulujen normaaliin arkeen mm. virrenveisuuna, hengellisinä lauluina, rukouksina, aamunavauksina ja juhlatilaisuuksina.”
Eikö se sitten nyt kuulu?
”Paikallisten kristillisten seurakuntien tulisi saada järjestää joka vuosi jokaisen paikkakunnan koululuokalle erikseen vähintään yksi oppitunti, jossa oppilailla on oikeus kuulla, että vaikka sinusta tuntuisi, ettei kukaan sinua rakasta, niin sinua rakastetaan. Jeesus rakastaa sinua, ja seurakunnista löydät ihmisiä, jotka rakastavat sinua.”
Kyllä, jos paikalliset islamilaiset, buddhalaiset ym. yhteisöt saavat myös samalla tavalla kertoa siitä, mitä niillä on tarjottavaa oppilaille.
”Kristillisten koulujen perustamiseen ja ylläpitoon pitäisi saada nykyistä enemmän ja helpommin rahoitusta verotuloista.”
Tietenkään kristillisille kouluille ei tule myöntää mitään sellaisia verovaroja, jotka eivät ole samoin ehdoin esimerkiksi islamilaisille, buddhalaisille ym. kouluille tarjolla. Noin yleisesti ottaen vieroksun kaikenlaisia maailmankatsomuksellisesti yksisuuntaisia kouluja.
”Peruskoulun ja lukion opetus ei saa sisältää kristinuskoa loukkaavaa materiaalia (oppikirjoissa, oppikirjojen ulkopuolisessa kirjallisuudessa, videomateriaalissa, lauluissa eikä missään muussakaan) esim. homoseksuaalisuutta ja lesboutta.”
Mikään uskonnollinen sensuuri ei tietenkään käy päinsä. Sen hyväksyn, että oppimateriaalissa kerrotaan eräiden uskonnollisten yhteisöjen ja suuntien paheksuvan homoseksuaalisuutta ja odottavan homoseksuaalien ns. eheytyvän homoudesta. Senkin voisi mainita, että näiden uskonnollisten yhteisöjen käsityksen mukaan homoseksuaalisuus on itse valittua toimintaa, ei luonteenominaisuus. Mutta ”ei saa sisältää” on sellainen määräys, jota hörhökristityillä ei ole oikeutta antaa.
” Oppimateriaalin kuva- ja videomateriaalin, tekstien jne. tulee edustaa vain siveätä pukeutumista ja käyttäytymistä kunnioittaen kristilliset arvot omaavia oppilaita.”
Oppimateriaalin kuva- ja videomateriaalissa tulee näyttää kaikenuskoisia ja kaikenvärisiä oppilaita, jotta kukaan ei tuntisi jäävänsä ulkopuolelle. Ainakin muslimien perinteisten asujen luulisi täyttävän kristillisetkin siveellisyyssäännöt.
”Valtion verorahoista tulisi rahoittaa toimielin, mikä toteutettaisiin yhteistyössä kristillisten koulujen kanssa, jotka myös valitsisivat siihen henkilökunnan. Tulevat oppikirjat ja oppimateriaalit tulisi hyväksyttää ennen julkaisua toimielimellä, joka ohjaisi myös tarpeelliset muutokset jo käytössä oleviin materiaaleihin ja kirjoihin, ettei niissä olisi kristinuskoa loukkaavaa sisältöä.”
Minusta tällainen toimielin kuuluu ennemminkin Iranin islamilaiseen tasavaltaan kuin Suomeen.
”Oppilailla ja opiskelijoilla (myös aikuiset) tulee olla kristillisen vakaumuksen perusteella vapaus olla osallistumatta vakaumuksensa vastaiseen opetukseen tms. ilman, että se esim. vaikeuttaa opiskelua tai huonontaa arvosanoja (esim. oikeus olla olematta läsnä seksivalistuksessa, abortissa ja lepopäivänä (sunnuntai tai sapatti) tapahtuvassa opetuksessa tms. opiskeluun vaikuttavassa).”
Oikeutta olla osallistumatta opetukseen ei ole. Toisin sanoen se arvosanojen huonontuminen tulee hyväksyä. Lepopäivä on eri asia, mitään opetusta ei tule järjestää sunnuntaisin eikä muinakaan lomapäivinä.
”Rakastan Jeesusta.”
No totta mooses. Juuri siksi, että minulla on vakaumukseni mukaan henkilökohtainen suhde kristinuskon Jumalaan, minulla ei ole mitään tarvetta ottaa vastaan maailmankatsomuksellista komentelua miltään hihhuleilta.
”Oppilailla tulee olla oikeus tietää, että Encyclopaedia Britannica vuodelta 1768-1771 opettaa tähtitiede-osiossa, että maailma on luotu noin 6000 vuotta sitten.”
Juu, totta maar oppilailla tulee olla oikeus tietää, että ennen vanhaan oltiin väärässä monista asioista. Tieteen historia onkin aine, joka sietäisi tuoda kouluihin.
”Peruskoulun ja lukion opetussuunnitelman käsitellessä mm. maailmankaikkeuden, aurinkokunnan, maapallon, geologisten muodostelmien, elämän, eliöiden, jääkauden, kielten, kulttuurin, luonnontieteellisen maailmankuvan ja evoluutioteorian syntyä ja/tai kehitystä sekä Raamatun syntyä, tutkimusta ja tulkintaa, oppilailla tulee olla oikeus saada lukea oppikirjoistaan näistä samoista aiheista sensuroimattomia haastatteluja nykypäivän tiedemiehiltä, jotka edelleen uskovat nuoreen maailmaan ja Raamattuun.”
No mikäs siinä, mutta sellaisia tiedemiehiä taitaa olla harvassa. Monilla tiedemiehillä lienee jonkinlainen uskonnollinen vakaumus, mutta se ei edellytä fundamentalistista uskoa ”nuoreen maailmaan”.
”Oppilailla tulee olla oikeus tietää mitä eroa on käytännön kokeellisella ja toistettavalla tieteellä verrattuna historiallisia tapahtumia tutkivaan tieteeseen (esim. evoluutioteorian edellyttämä historia).”
Oppilailla tulee olla oikeus tietää tieteenfilosofiasta, tieteellisen tiedon rakentumisesta ja tieteen historiasta, mutta ei todellakaan hörhöuskovaisten maailmankuvan mukaan.
”Abortit eli syntymättömien ihmisten tappaminen pitää olla lain kieltämä rangaistava rikos.”
Koska käytäntö on osoittanut laittomat abortit laillisia huonommaksi vaihtoehdoksi, olen tietysti eri mieltä.
”­Eutanasia eli ihmisten tappaminen pitää olla lain kieltämä rangaistava rikos.”
Sille ei tarvita erillistä kieltoa. muttei välttämättä erillistä lakiakaan. Nykylain puitteissa tuomarilla lienee jo oikeus jättää rankaisematta, jos voidaan sitovasti osoittaa, että eutanasia todellakin on oikea potilaan tahdosta tapahtunut eutanasia.
”­Sairaaloissa ja vanhainkodeissa potilailla tulee olla oikeus olla kuulematta ja näkemättä maallista musiikkia ja maallisia ohjelmia.”
Eiköhän sen oikeuden pitäisi mennä toiseen suuntaan.
”Vankiloissa olemassaolevien kristillisten osastojen laajentamistarvetta tulisi selvittää ja uusia kristillisiä osastoja tulisi perustaa vankiloihin, joissa ei vielä niitä ole.”
Ei vankiloihin tarvita erityisiä ”kristillisiä” osastoja.
”Avioliitto tarkoittaa vain sellaista liittoa, joka on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto.”
Onhan eräissä kulttuureissa moniavioisuuskin olemassa. Joten ei, ”avioliitto tarkoittaa…” on yksiselitteisesti väärin. Eri asia on, miten avioliitto tulisi määritellä laissa.
”Lainsäädäntöhanke sukupuolineutraalista avioliittolaista tulee kumota.”
Höpöhöpö.
”Lasten adoptio-oikeus kuuluu vain heteroseksuaaleille.”
No ei nyt sentään. Minusta esimerkiksi tyttölapset voitaisiin antaa paatuneiden homomiesten adoptoitaviksi, ettei kohdalle osu rähmäkäpäläistä hetero-ottoisää, joka sanoo tytölle, että ”kun täytät 13 vuotta niin sitten alkaa onnen päivät”.
”Seurakuntien, yhdistysten ja yritysten tulee voida asettaa työntekijöilleen kelpoisuusvaatimukseksi kristillisen vakaumuksen. Kelpoisuusvaatimuksen puute tulee voida olla myös vanhojen työntekijöiden irtisanomisperuste.”
Maallisilla yhdistyksillä ja yrityksillä ei tietenkään ole mitään oikeutta tällaiseen. Mitä sitten seurakuntiin ja uskonnollisiin yhdistyksiin tulee, miksi ihmeessä jokin islamilainen tai hindulainen seurakunta alkaisi vaatia työntekijöiltään kristillistä vakaumusta? Samoilla kriteereillä niillä tulisi toki olla oikeus edellyttää työntekijöiltään esimerkiksi muslimi- tai hinduvakaumusta, jos tällaiseen mennään.
”Tulisi olla normaalia eduskunnan päivittäisessä elämässä (esim. täysistunnoissa), että kristityt poliitikot pitäisivät julkisia rukouksia esim. Suomen puolesta”
Kyllä, jos esimerkiksi muslimipoliitikoilla on vastaavasti oikeus esimerkiksi rukoilla Suomen kansan palaavan islamiin. Samat säännöt kaikille.
”Kristillinen toiminta tulee olla peruste rahankeräykselle”
Samoin ehdoin kuin muukin uskonnollinen toiminta.
”Yle-verosta tulisi antaa osa sellaisille toimijoille, jotka tuottavat pelkästään kristillistä sisältöä television ja sähköisen median keinoin. Tästä hyvänä esimerkkinä TaivasTV7.”
Samoin ehdoin kuin muukin uskonnollinen toiminta.
”Uskovien poliitikkojen pitäisi puhua avoimesti julkisuudessa uskostaan Jeesukseen ja sen merkityksestä.”
Kyllä vain. Samalla tavalla esimerkiksi uskovien muslimipoliitikkojen pitäisi puhua avoimesti julkisuudessa uskostaan ja sen merkityksestä. Myös hindu-, sikhi- ja buddhalaispoliitikot voisivat kertoa julkisuudessa avoimesti maailmankatsomuksensa uskonnollisista motiiveista ja piirteistä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Tulipa vaan mieleeni

Irlantilainen pilakirjoittelija Myles na gCopaleen (kyllä, gC on oikein), alias Brian Ó Nualláin, alias Flann O’Brien, alias Brother Barnabas, alias vaikkamitämuuta, tapasi irvailla siitä, miten iirin kielen osaamista pidettiin Irlannissa ennen vanhaan isänmaallisuuden merkkinä, vaikka sitä ei sitten kuitenkaan oikeasti kehdattu puhua: kun oli tarvis suositella jota kuta julkiseen virkaan, sanottiin että he spoke Irish at a time when it was neither profitable nor popular.

Tuosta Kriisin somekiimajutusta vain tuli mieleen tällainen: hän oli somessa jo at the time when it was neither profitable nor popular.

Sori. Tällaisia ajatusassosiaatioita tulee näin aamuyöstä vuorokausirytmiä säätäessä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Big Game

10407043_10153549841619156_3296820645094029458_nKymmenen vuotta sitten bloggasin tällä samaisella nimimerkillä ja kerroin käyneeni Oulussa ostamassa talouden toisen täysivaltaisen aikuisen kanssa Oulusta veneen. Mikäli Wanha Turistila olisi edelleen pystyssä, laittaisin tähän linkin, mutta kun ei ole, joudutte ronkkimaan välimuistejanne ja kokeilemaan onneanne, josko löytäisitte raportin itse; minä en nyt jaksa, koska olen puuduttanut persnahkaani autossa kuusitoista tuntia.

 
Kävin tänään (tai pikemminkin eilen, koska nyt eletään jo aikaa jälkeen keskiyön) nostalgiamatkalla Oulussa tuon samaisen täysivaltaisen aikuisen kanssa. Siellä mulkoilimme kuumeisin silmin hämärässä hallissa mitäpä muuta, kuin venettä. Samanlaista kuin kymmenen vuotta sitten.

Tällä erää paatti jäi kuitenkin Ouluun; edellisellä kerrallahan ajelimme sen rantoja pitkin vesiteitse Stadiin kolmen vuorokauden merimaratonilla. Tällä kertaa Pohjanlahti sattui olemaan umpijäässä, joten palasimme kotiin tyhjin käsin, koska emme sentään ole hankkimassa jäänmurtajaa.

(Paitsi että jäänmurtaja olisi kyllä aika äreä peli ja sellaisen ottaisin, mikäli ne penteleet eivät olisi niin hulvattoman kalliita. Purjehtisin sillä ristiin rastiin Itämerta kesät talvet ja olisin ihan että ”tööt, tööt, plebeijit!”)

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Hevonkakkaa

Hevonkakkaa keskellä jalankulkuväylää

Sitä minä vaan ihmettelen, että vaikka koirien ulosteet kuuluu kaduilta pois poimia, niin isompien elukoiden isommat kakkakasat jätetään siihen vaan lojumaan mihin eläin ne sattuu turauttamaan. Ja usein ne on turautettu (kuten kuvasta näkyy) kevyen liikenteen väylälle jaloin kulkevien ja pyörillä liikkuvien väisteltäväksi.

Omilla huudeillani näitä massiivisia jätösmounteverestejä ilmestyy usein jalkapallipelien aikaan, koska silloin esimerkiksi stadionille kuorossa huutolaulamaan kerääntyneet ihmiset ovat niin innosta sekaisin, etteivät oikein tahdo pysyä housuissaan ilman hevosten läsnäoloa.

Eikä siinä mitään. Laulaminen on hieno harrastus ja hepatkin on ihan kivoja eläimiä. Ja onhan se ymmärrettävää, ettei hevoskuski kesken duunin voi seurata putkahteleeko kulkupelin peräpäästä tavaraa. Eikä niillä ehkä voi olla lapiotakaan ja XXL-koon kakkapusseja mukanaan. (En tiedä, oletan.) Vaan miksi ei esimerkiksi tapahtumaa seuraavana päivänä paikalle saavu jotain kaupungin puistomestareita ja rapsuttele hevonkakat johonkin puskaan tai puun juurelle – johonkin missä kakka olisi hyödyksi, eikä möllöttäisi keskellä asfalttia? Sen sijaan nuo kakkakasat jäävät kadulle tuomaan landevivahdetta kaupunkiin, leviten vähitellen isoksi kakkapinnoitteeksi samalla kun vieressä olevat kasvit katselevat ravinnettaan itku silmässä.


Päivitys seuraavana päivänä: Kuvaamani kakkakasa oli tänään kadonnut. Onko kuitenkin niin, että joku käy niitä kuitenkin siivoamassa pois?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Kylähullu

11143533_10153543788264156_4752349120765445932_nKävin työhaastattelussa nurkumassa itselleni piällysmiehen paikkaa omaan pitäjään avattavaan putiikkiin.
Meni hyvin. Luulisin.

Tai sitten ei mennyt. Meillä nimittäin synkkasi haastattelijan kanssa niin hyvin, että takerruttiin tuon tuosta lillukanvarsiin ja turistiin välillä ihan niitä näitä.

”No mut hei kun sulla on näin hurjan ehyt työhistoria, niin miten sä oot nyt saanut aikasi kulumaan työttömänä?”

”Mä olen väritellyt värityskirjoja. Ensin pöllin kakaran värityskirjat, mutta toissapäivänä ostin vihdoin oman!”

Se ilme. Se olisi ollut meemikamaa.

Ellen tehnyt rohkealla omaperäisyydelläni vaikutusta, niin ainakin sain kylähullun paperit.

Good times.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail