The Day She’ll Dance

Sitä on jotenkin ehkä pienenä opetettu, että kun mennään lääkäriin, niin se lääkäri on oikeassa ja tie, totuus ja elämä. Vähän isompana sitten, kun tajusi, ettei se nyt ihan noin ole, jaksoi haastaa ja pointata niitä epäkohtia, että miten voit sanoa noin, kun et edes tiedä tätä. Nyt, keski-iän ja muutaman kroonisen sairauden rampauttamana sitä olisi melkein valmis itkemään ihan siksi, että lääkärit eivät tiedä eikä heitä kiinnosta. On turhauttavaa, kun tietää asian olevan kropassani aivan pielessä, mutta kun ne arvot ovat normaalin rajoissa. Viis siitä, että naapurimaassa ja muutamassa kymmenessä muussa maassa ne samaiset arvot eivät kuulu enää sinne ns. normaalin rajojen sisään. Mitä tässä pitää tehdä? Muuttaa johonkin maahan, jossa kyseisestä sairaudesta tiedetään jotain?

Pahinta kuitenkin koko tivolissa on se, että lääkärit eivät enää kuuntele potilaan oireita. Se on niin loukkaavaa, että oksat pois. Ja kun on vanha ja väsynyt, ei enää jaksa edes yrittää. Sitä sitten vetelee salaa yliannostuksia olemassaolevasta lääkkeestä ja pelkää sydämen pettävän, siinäkin kun on sitä remonttia tehty.

Onko keski-ikäisenä vain alistuttava, että tätä se loppuelämä on? Että koko ajan sattuu ja on fyysisesti niin huono olla, että tekee mieli uhmaikäismäisesti kaatua lattiaan ja alkaa vain huutaa?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Somekiima

Hauki
Viisi minuuttia ammatillisen minän relevanttien seurattavien twitterfeediä luettuani tekee mieli työntää sormet syvälle kurkkuun. B2B-orgiat. Keitä tällä pelleilyllä on tarkoitus puhutella?
Ahven Twitter on pahimmillaan cocktailkutsut, joilta haluaa äkkiä himaan.
Hauki Suomi-Twitter etenkin, koska ns. tavalliset ihmiset edelleenkin aika lailla loistavat poissaolollaan.
Hauki Tuolla hyvin harva vain ”on”. Jokainen on pääasiallisesti enemmän tai vähemmän jossain töissä ja mainostamassa joko elinkeinoaan tai ammatillista egoaan. Tai kumpaakin. Toisaalta siksi se onkin se ainoa paikka, jonka voi uhrata turhuuden alttarilla.
Siika Jotenkin sen idea ei nyt vain aukea mulle. Siellä kai pitää heitellä linkkejä sinne ja tänne, niitä samoja linkkejä, jotka jo n tahoa ovat viljelleet laajasti ja sitten kommentoida niitä tosi älykkäästi maksimissaan kuudella merkillä, koska tila on mennyt jo siihen linkkiin (vaikka joku tinyurl tms). Yleensä sitten eka ajatus on että #mitvit @heikaikki (Ja noi syheröt. Eeeh.)
Ahven Twitteristä on kyllä ollut paljon iloa ja hyötyäkin, ja sen takia siellä edelleen hengaan. Ulkomaiset ammatilliset kontaktit on olleet sellaisia joita olisi muuten vaikea kuvitella.
Ankerias Mä viihdyn Twitterissä, mutta toisaalta oon ihan pihalla Suomi-skenestä. Omistakin jutuista jaan lähinnä keskustelunherättäjät, eli XXXXX. Pidän seurattavat aika pienenä ja käyn kriittisellä silmällä listaa läpi aika ajoin, ja omaa olemistani en jaksa sen kummemmin suunnitella miltään kantilta – kunhan olen ja huutelen. Kivempi se on kuin Facebook esim.
Hauki Joo sitä mä vain, että jos tämä on ”yhtiölle hyvä kanava olla kosketuksessa yleisöön” niin vähän kyllä ihmetyttää, että mikä se yleisö on. Ne toiset yhtiöt? Tää on taas niin tätä Aku Ankan tarinakonetta, jossa jengi vain julkaisee omia kirjojaan, eikä kukaan lue niitä, koska kaikilla on kiire julkaista omia kirjojaan. Ulkomaat on sitten asia erikseen. Siellä jopa ihan oikeat ihmiset käyttää tota.

Facebookin turvallisissa suljettujen ympyröiden uumenissa käytiin taannoin pitkällinen keskustelu siitä, millaista on elää somekiimassa olevassa korporaatiomaailmassa. Näkyvyyttä ja sitä myöten liikevaihtoa hamuavat yhtiöt etsivät tulonlähteitä ymmärrettävästikin mistä vain voivat, ja toisin kuin vielä viisi vuotta sitten, sosiaalinen media on pelokkaimmillekin yhtiöille muuttunut uhkasta kimmeltäväksi mahdollisuudeksi. Kaikkien pitäisi siitä innostua ja antaa sille kaikkensa.

Mutta asia ei ole niin yksinkertainen, että nyt vain kaikki työntekijät some-oppiin vaikka väkisin ja sitten työntekijöinä someen levittämään yhtiön ilosanomaa. Siihen liittyy paljon ongelmia, joista monet koskettavat kipeästi myös moraalisia, eettisiä ja työsuojelullisiakin asioita.

Ensinnäkin kenen pitäisi somessa olla? Kaikkien? Mitä se merkitsisi käytännössä? Ilmeisesti sitä, että kaikki toimitusjohtajasta kerroslähettiin ovat somessa omalla nimellään kertomassa keitä ovat, missä ovat töissä ja – ennen kaikkea – levittämässä yhtiön kilpeä kiillottavia linkkejä ja muuta informaatiota yleisöstä riippumatta.

Kuulostaa yhtiön kannalta tietenkin tosi kivalta. Työntekijä löytää tilanteesta kuitenkin monta aika ongelmallista puolta kuten:

  • Hän oli somessa jo kauan ennen työnantajaansa.
    Esimerkiksi Facebook rantautui Suomeen vajaat 10 vuotta sitten ja aika nopeasti sen jälkeen muutama muukin suosittu palvelu. Tuolloin kelkkaan hypänneet ovat ennen työnantajansa some-herätystä ehtineet jo vuosien ajan muovata itselleen digitaalisen presenssin, joka ei välttämättä ole missään tekemisissä sen kanssa, mitä he tekevät työkseen. Ystäväpiiri ei ehkä edes tiedä mitä ihminen tekee työkseen tai ei ole siitä kiinnostunut, koska hän haluaa olla sosiaalinen itsenään tai vaikkapa harrastuksiensa kautta. Some-ohjukseksi painostaminen on vakava hyökkäys hänen yksityiselämänsä kimppuun.
  • Hän ei hakenut eikä häntä otettu töihin tekemään some-julkisuustyötä, eikä hänen työnkuvassaan ole tälläkään hetkellä oleellisesti mitään, mikä vaatisi somessa nimellään työntekijänä esiintymistä.
    Kuinka moni yhtiön työntekijä todella tekee työtä, jonka pitäisi nimellä näkyä somessa? Vaikka kyseessä olisi jopa ihan media-alan yritys kuten tv-kanava tai lehtiyhtiö, valtaosa työntekijöistä ei ole hakenut eikä edelleenkään tee työtä, jossa heidän pitäisi julkisesti rummuttaa itseään ja osaamistaan somessa yhtiön työntekijänä, jotta saisivat työnsä kunnialla tehtyä.
  • Hän ei tee mitään sellaista, jonka takia hänen työpaikkansa tai tittelinsä muutenkaan kuuluisi kenellekään ulkopuoliselle.
    Työpaikka, vaikka onkin sinänsä julkisehko asia, on monelle kuitenkin samanlainen yhteystietoasia kuin vaikkapa kodin osoite tai puhelinnumero. Niitä ei levitellä ihan kaikille tuntemattomille jo ihan oman ja perheen rauhan turvaamiseksi. Ottaen huomioon netin luonteen hallittu anonyymiys ei ole täysin vähäpätöinen asia muistettavaksi ja kunnioitettavaksi.
  • Hän ei halua saattaa työnantajaansa siihen kiusaukseen, että tämä alkaisi puuttua myös hänen työn ulkopuolisiin tekemisiinsä. Koska näin mitä todennäköisimmin kuitenkin ennen pitkää käy.
    Upeista strategioista huolimatta minkään yhtiön sometoiminta ei ole yhtään sen vahvempaa kuin sen heikoimman avainhenkilön osaaminen. Jos työntekijällä on pieninkin epäilys siitä, että hän voi aivan yllättäen joutua esimiehensä puhutteluun juteltuaan kavereidensa kanssa täysin omista, firmaan liittymättömistä asioista, hänen vastarintansa ei ole pelkästään ymmärrettävää, vaan oikeutettua. Harvalla yhtiöllä nimittäin on tästä puhtaat paperit.

Silli Mun kokemus kanssa on, ettei Twitterissä voi olla samalla profiililla sekä yksityisenä että firman edustajana – jos vähänkään rennompaa omaa sielunelämää haluaa siellä valottaa. Sellaisilla henkilöillä toimii, jotka ovat ikäänkuin itse oma bisneksensä tyyliin Arman Alizad tai vaikkapa joku Anne Kukkohovi.

Prosessin manageroijat vs. Prosessiin manageroitavaa tuottavat -battlen äärellä

Edellä mainitut asiat taistelevat rajusti monia sellaisia ideaaleja ja toimia vastaan, joista erilaiset työnantajat ovat kuitenkin tällä hetkellä kovasti innostuneet.

Ihmisiä passitetaan jopa väkipakolla erilaisiin somekoulutuksiin. Heitä valjastetaan liittämään henkilökohtaiset sometunnuksensa erilaisiiin yhtiön omien tiedotteiden ja linkkien jakotyökaluihin. Ei ole edes tavatonta, että työntekijöitä lähes velvoitetaan luomaan tunnuksia erilaisiin palveluihin joissa he eivät vielä ole, jotta näkyisi sielläkin että he ovat yhtiössä töissä.

Kun kiimassa ei joko oivalleta tai välitetä aiemmin mainituista ongelmakohdista, helposti vähäisimmällekin kerroslähetille luodaan tunne siitä, että hän on huono työssään, jos hän ei jollain tapaa someta siitä ja rummuta työnantajaansa.

Salakka Periaatteessa olemme jälleen vaihteeksi ikuisen, eeppisen Prosessin manageroijat vs. Prosessiin manageroitavaa tuottavat -battlen äärellä. Syistä, jotka herra taivaassaan tietänee, kosmisen syklin tässä vaiheessa ensimmäiset ovat niskan päällä. Oma lempparini tästä aiheesta on, kun Miltton kävi pokkaamassa pinaalin Guggis-kampanjalle siitä, että siinä on tosi osallistava ote ja mielettömän hienot kanavat millä sitoutetaan kansaa.
Hauki Henkilökohtaisesti pidän sitä arveluttavana, suorastaan röyhkeänä, millä vimmalla painostetaan nimenomaan niitä firman tavallisia työläisiä valjastamaan omat henkilökohtaiset sometunnuksensa firman evankelointiin. Seuraavaksi varmaan työnkuviin kirjataan velvollisuus kutsua kerran viikossa omia kavereita kotiin myyntipuheita kuuntelemaan samalla kun PR-pomo istuu nurkassa vahtimassa, ettei kukaan sano mitään vastaista tai muuten käyttäydy omassa kotonaan liian kotoisasti.
Salakka Wallah. Ei mitenkään voi olla vaatimus evankelioida työnantajan juttuja.
Hauki Ei voikaan. Mutta milloinkas se on painostusta ja vittuilua estänyt?
Salakka Se on tää kirottu työvoimapula kun jengi ei voi palkita kusipäisiä esimiehiä sillä, mikä niille olisi oikea palkka.
Kolja Salakka, kyllä sitä näkee. Ei työnantaja sitä tosissaan voi vaatia mutta kyllä se on helppo rivien väliin panna. Tiedän eräänkin tapauksen läheltä, jossa kohde toistaiseksi vaan ignoraa koko vaatimuksen.
Salakka Mä uskon ihan vaivatta. Se vain on niin perseestä ettei tottakaan.
Kolja Se ”auta meitä viemään Sanaa”-juttu on samaa kastia kuin tämä ”yrittäjähenkisyys” ja ”kasvuyrittäjyys” joissa itse asiassa omistaja aika härskisti yrittää siirtää yrittäjäriskiä palkolliselle.
Hauki Esimiehethän tässä oikeasti kusisessa tilanteessa on. Heitähän voidaan painostaa ihan suoraan ”asema velvoittaa” -tyyppisellä argumentoinnilla. Ja sitten kun ollaan samaan aikaan kuitenkin aivan kujalla, niin kuvitellaan, että voidaan puuttuua ”asema velvoittaa” -argumentilla ihmisten tekemisiin myös suljetuissa ympyröissä. Mitä siitä siis tulee, kun ”asema velvoittaa” julkisissa ympyröissä. Se on saatana sitä ”joinpa kahvia, työt on tehty, tässä teille kissakuva”.
Salakka Eräs muuan tuolla toisaalla ratkaisi jutun niin, että perusti aliaksen ja kutsui kaikki oikeat frendit sen kavereiksi. Nimiprofiili jäi sitten korporaatiopuupalle.
Hauki Joo mulla sellainen haraa todella kaikkia periaatteita vastaan. Se on käytännössä korporaatiotason identiteetin ryöstö, että ihminen joutuu toimimaan itsenään aliaksen suojista kun oikea nimi valjastetaan tuuttaamaan evankeliumia. Ei näin.

Hlööb blööb asiakkaan engagement hlööb blööb ilo yes!

Somen seuraamisen tärkeyttä ei voi kuitenkaan kiistää. Se on monella leivottuna eräänlaisena itsestäänselvyytenä työnkuvaan, koska työtä ei yksinkertaisesti pystyisi tekemään ellei käytä tietolähteinä muutakin kuin lehtiä ja tv-uutisia ja luo kontakteja alansa ihmisiin. Some on myös monen uuden idean ja sovellustavan aarrekammio. Tätä ei kukaan työläinen juuri kiellä. Siitä on kuitenkin vielä iso harppaus siihen, että se työ yhtäkkiä heti huomenna edellyttäisi myös yhtiölähettilään työtä. Ei ainakaan sille rivityöläiselle. Aika harvalle pikkupomollekaan.

Se mistä vähemmän kuitenkaan kukaan kehtaa ääneen ainakaan somea ammatikseen tekeville puhua on, että jos nyt sinne some-ohjuksen tielle kuitenkin päättää ihan vapaaehtoisesti lähteä ja haluaa ottaa sen vakavasti, niin voi tavalliselle ihmisille tulla useasti sellainen tunne, että pitää olla todella hurahtanut some-uskovainen, ettei pää räjähdä. Että onnea vain valitsemallanne tiellä.

Hauki Mitä tuosta aiemmasta semmarapoilusta vielä vain jäi mieleen, että kyllähän se tosiaan toimii silloin harvoin kun se toimii. Mutta taas tämän päivän ”tapahtumia” seurattuna niin ei voi kuin hakata päätä seinään. Vähän sama kuin että semmassa esiintyjä sanoo ”Hauki on kala” ja sitten joku tweettaa omana upeana oivalluksenaan, että ”kalat ui vedessä” ja sitten kuorossa 50 muuta luettelee erilaisia kaloja, jotka ui vedessä.
Ruutana Kiteytyt juuri miksi verisuoni katkeaa.
Tonnikala Tän päivän Digitalist-tweetit on kyllä puhdasta timanttia. ”Hlööb blööb asiakkaan engagement hlööb blööb ilo yes! gkööh mnööh #digitalist.”
Salakka Omasta puolestani huomasin juuri ihmetteleväni osaisinko somessa vaikuttamisen lisäksi myös olla some-vaikuttaja. Pahoin pelkään etten.
Merihevonen Ihanaa olisi olla henkilöbrändi joka voisi toteuttaa mainontaa kaikissa kanavissa. Instaaja. Sellainen tahtoisinko olla mä.
Hauki No siis kaikessa rehellisyydessä, en minäkään osaisi olla. En ainakaan, jos se tarkoittaa ammattimaista jargonin suoltamista ja muuta huuhaata. Oikeasti en osaa olla kuin minä. Enkä hirveästi edes haluaisi ollakaan muuta. En varsinkaan joku titteli joka on jossain töissä ja jonka pitää varoa sanomisiaan koko ajan. Pelkän kritisoinnin sijaan pitäisi tietysti osata tarjota jotain alternatiivista tuolle hauki on kala, joka ui vedessä -ryhmätanssille. Mitä se sitten on? En tiedä. Mutta väitän, että se ei ainakaan ole määrää yli laadun. Se ei ole sitä, että jonkun firman joka ikinen työntekijä autokuskia myöten passitetaan someen suoltamaan yritysevankeliumia. Se voisi olla sitä, että on dedikoitunut ryhmä eri osa-alueilta, joka haluaa ja uskaltaa – ja ennen kaikkea jonka annetaan – olla somessa vapaasti niin oman kuin fiksusti toimitetun evankeliumisisällön kanssa. Maailmalla tämä osataan, Suomessa huonommin.

Kirjoitukseen on lainattu kohtia yksityisessä Facebook-profiilissa käydystä keskustelusta, jonka takia nimet on muutettu. Yhtään kalaa ei vahingoitettu tätä kirjoittaessa. 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Juorutäti Berberova

Venäjän taidon elvytysprojektini on niin pitkällä, että lueskelin pääsiäisenä Nina Berberovan kirjaa Zhelaznaja zhenshtshina, ”Rautanainen”, joutumatta plaraamaan sanakirjaa. En olisi voinut, vaikka olisin halunnut, sillä olimme vaimon kanssa sukuloimassa Keskikokoosenkyrön Puukkooluomalla (paikannimi muutettu), ja jätin tarkoituksella sen hakuteoksen kotiin. Berberovan kirja käsittelee Maria Zakrevskaja-Benckendorff-Budbergia, epäilyttävän oloista naiseläjää, joka oli aatelista sukujuurta, mutta toimi ilmeisesti Neuvostoliiton vakoojana. Kirjaa ei ole suomennettu, mutta englanninnettu kyllä, nimellä Moura: The Dangerous Life of the Baroness Budberg. Muutenhan Berberova tunnetaan meilläkin muistelmateoksestaan Kursivointi minun.

Täti vaikuttaa aika lailla mieltyneeltä erilaisiin juoruihin. Tätä pidän kielen harjoittelun kannalta ihan hyvänä juttuna. Historiallisista tapahtumista hänellä tuntuu kuitenkin olevan hieman liian suuripiirteiset käsitykset. Suomen sisällissodassa hän väittää valkoisten ajaneen punaisia pohjoiseen, kun minun muistini mukaan rintama liikkui ihan vastakkaiseen ilmansuuntaan. Hän myös väittää valkoisten suomalaisten värväytyneen innolla mukaan brittien interventiojoukkoihin. Eikös se pikemminkin mennyt niin, että valkoisilla oli Aunuksen retkensä, ja se porukka, joka meni brittien kelkkaan, taas olivat ne Oskari Tokoin värväämät kuninkaan punikit? Niistähän taisi olla tölsössä dokumenttiakin joskus vuosi tai seitsemän takaperin.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

”Tämä tuo toisen jytkyn”

Lehtineekerit rummuttivat, että ”perussuomalaiset ovat valmiita maahanmuuton rajoittamiseen kansallisuuden mukaan”, ja eräs kaverini totesi sen tuovan persuille ”sen toisen jytkyn”. Vaatimuksen ohessa persut esittelivät taas jotain perseestään vetämäänsä laskelmaa ”maahanmuuton kustannuksista”, jotka jo käsitteenä ovat yhtä typerä kuin ”syntyvyyden kustannukset” olisivat.

Jos tuo möläys tuo persuille sen toisen jytkyn, se johtuu yksinomaan lehtineekereistä, jotka eivät totea sitä mikä on itsestään selvää kaikille muille: maahanmuuton rajoittaminen kansallisuuden mukaan on syrjintää ja ristiriidassa niin perustuslain kuin kansainvälisten sopimusten kanssa. Työperäisen maahanmuuton varmaankin voisi kiintiöidä, mutta persuille ”maahanmuutto” tarkoittaa ainoastaan humanitääristä maahanmuuttoa, joka on riippuvainen ainoastaan pakolaisvirroista ja maailmantilanteesta.

On tietysti ihan hyvä, että he rehellisesti myöntävät olevansa valmiita repimään rikki niin perustuslain kuin ihmisoikeussopimukset. Siitä voimme tehdä sen johtopäätöksen, että jos he saavat päättää, kellään, josta he syystä tai toisesta sattuvat tykkäämään kyttyrää, ei ole perusoikeuksia.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Welcome to the Mirror

No tietenkin minä ymmärrän sen, että kirjoittamani asiat eivät sovi tänne, ei tässä nyt kuitenkaan ihan koko aivokapasiteettia olla menetetty. Tämä on kuitenkin vain harjoittelua, jonain päivänä vielä aloitan oman, uuden blogin, jonne juuri nämä mieleni ja sydämeni asiat kuuluvat.

On turhauttavaa istua työpaikalla, kun yksi toisensa perään peruuntuu jokainen palaveri. Asiat eivät etene, kun ne ovat muiden ihmisten tekemisistä kiinni. Tekee mieli lähteä kotiin, pukeutua lämpimästi ja juoda liikaa kahvia.

Huomenna on odotettavissa tunnemyrskyjä ja hymyjä, sillä tapaan teinivuosieni parhaan ystävän. Menemme kuuntelemaan teinivuosiemme suosikkibändiä ja todennäköisesti / toivottavasti nautimme siitä kovasti. Vaan sieltä minä juoksen, niin, pää kolmantena jalkana syöksyn katsomaan toista bändiä toisaalle. Sydän jyskyttäen.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Chemistry

Pään sisäinen kemia heittelee käskyjä vuoristoratatyyppisiin vatsan kouristuksiin, hymyilen idioottimaisesti tietokoneen ruutua tuijottaen, hyräilen samaa biisiä ja tärisen samaa tärinää jo viidettä viikkoa. Jotta ei kevätpähkärakastuminen vain olisi mitenkään turhan suoraviivaista tai helppoa, on takavasemmalle ilmaantunut toinen hahmo, toki laimeampi ja enemmän ihastumiseen viittaava, mutta samaan aikaan aika lailla todellisempi.

Odotan hirveästi pääsiäistä, se on pitkä vapaa viikonloppu, ei pelkästään perjantain ja maanantain välinen yö. Tuon maagisen pitkän viikonlopun aikana tahtoisin törmätä häneen, tärisemättä, hymyillä ja sanoa moi ilman, että vingahdan sen kolme oktaavia normaalia korkeammalta. (Ihastuksen kanssa ääneni on ihan tavallinen. Rakastuksen kanssa ei.)

Pieni elämäni on säälittävän pientä. Juuri tällä hetkellä se kuitenkin tuntuu oikein, oikein hyvältä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Korruption ja valheen ääni

Timo Soini julisti juuri puolueensa edustavan ”maltillisia keskiryhmiä”. No, tämä oli tietysti valetta, mutta vielä hauskempaa oli, että hän sanoi olevansa halukas yhteistyöhön kaikkien suurten puolueiden kanssa.

Muistaakseni hänen puolueensa houkutteli vielä hiljattain kannattajia iskulauseella Murra vanhojen puolueiden ylivalta.

Jätän tämän vain tähän.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Ei siellä ole mitään kultaharkkoja

Erään kaverin profiilissa Facebookissa ilmeni, että hän ei ilmeisesti koskaan ollut tehnyt (akateemista) koulutustaan vastaavia töitä. Eivät näköjään myöskään monet hänen kaverinsa. Eräs heistä huomautti heitelleensä jo opiskeluaikanaan herjana, että kai hänestä sitten aikanaan tulee tämän alan hommat hallitseva kotiäiti. Nyt ei enää naurattanut, koska siinä oli käynyt juuri niin.

Mistäkö alasta oli kyse? No mistäpä muustakaan kuin venäjän kielestä, vieläpä käytännön kääntämisen näkökulmasta. Sekä minulle että yli kymmenen vuotta nuoremmalle ystävälleni oli aikoinaan tolkutettu, että venäjän kielellä voi tienata valtavat summat – että venäjän osaajan on suunnilleen pakko opetella polttamaan sikareita ja juomaan vuosikertakonjakkia, koska rahoja ei muuten saa kulumaan. Itärajan takana maa on väärällään kultaharkkoja jotka saa kantaa kotiin kun vain osaa niitä venäjäksi pyytää.

Paitsi että oikeasti niitä kultaharkkoja ei ole. Venäjä on köyhä maa. Venäjän köyhyyteen on selvä syy: se on raaka-aineita myyvä kehitysmaa, joka esimerkiksi tietoteollisuuden luomisen sijasta keskittyy asevarusteluun. Tämä ei ole menestysprojekti. Tällaisen maan kanssa ei tarvitse olla kovin laajassa kauppayhteistyössä, ei kannattaisi sittenkään, jos Putin ei olisi sotapolitiikallaan ajanut koko roskaa ulkopoliittiseen umpikujaan ja boikottiin.

Venäjä on toki väärällään huipputiedemiestä ja korkeasti koulutettua sivistynyttä jengiä. Se onkin Venäjän tärkeimpiä vientituotteita. Luiskaotsaisuuden, rasismin ja homovihan ilmapiirissä vain ketään ei huvita lusia pitempään kuin on ihan pakko, ja sitä paitsi ulkomailla arvostetaan kyllä venäläistä koulutusta, sekä tieteen että taiteen alalla. Venäläinen muusikko tai soitonopettaja vedetään suunnilleen väkisin ulkomaille paiskimaan töitä isoista rahoista, ja homolla venäläisellä tanssijalla, kuten aikoinaan Rudolf Nurejevilla, on vahvat henkilökohtaisetkin kannustimet lähteä läiskimään lihaa syövien heterojen maastopukumachojen maasta. Tiedemiehillä ja insinööreillä olisi rahkeet luoda vaikka mitä tietokonesovelluksia sun muuta kivaa, mutta Venäjällä olisi pieni pakko ruveta kehittelemään ydintuhovälineitä ja tappokoneita Putinin suunnittelemaa maailmanmurhaa varten. Kun se ei nappaa, niin Venäjälle jääminen ei nappaa.

On Suomessa toki venäjän kielen käännöstarvetta. Siitä huolehtivat kaksikieliset maahanmuuttajien lapset, jotka jo vuosia ovat kansoittaneet venäjän kielen laitokset. Tässä nimenomaisessa tapauksessa maahanmuuttajat tosiaan vievät alkuperäisväestöltä työt. Kotonaan venäjää ja kylillä suomea oppinut on ylivoimainen työllä ja tuskalla kielen tankanneisiin syntyperäisiin suomalaisiin verrattuna. Suomenkielisen kannattaa toki opetella venäjää kulttuuriharrastuksia varten. Venäläistä kirjallisuutta on mukava lukea alkukielellä, aivan kuten millä tahansa kielellä kirjoitettua, vaikka iirillä tai kymrillä. Lisäksi tietysti esimerkiksi suomalaiselle historiantutkijalle venäjän taito on varmasti tarpeen, tai venäläisen kanssa naimisissa olevalle.

Ruotsi on nyt vain ammattikääntäjällekin – siis sellaiselle, joka kääntää teknisten laitteiden dokumentaatiota, ei mitään julkisen sektorin löpinöitä – paljon tärkeämpi kieli: Ruotsi on naapurissa, se on tärkeä kauppakumppani ja se tuottaa monensorttista roinaa – toisin kuin eräs tuntemamme muutamasta avainalasta riippuvainen maa, joka ei osaa tehdä puusta muuta kuin sellua ja joka ”uuden Nokian” toivossa antaa kehitysmaatyyppisen kaivannaisteollisuuden paskoa pienen läänin verran luontoa kuunpinnaksi. Sitä paitsi tietysti ruotsi on määrättömän paljon helpompi oppia. Päälle päätteeksi hyvästä ruotsin taidosta on paradoksaalista kyllä hurrivihakampanjoinnin ansiosta tullut työllistymisvaltti, kun niin monet jättävät kielen opettelematta vaikka se on kaikille tarjolla.

Mutta joo, kyllähän armeijan tiedustelu tarvitsee venäjän osaajia ja Venäjän tuntijoita. Upseerin uralle aikovien kannattaa siis vakavasti harkita tämän kielen opettelua. Sitä paitsi Venäjän propagandasota kaipaa vastaiskua.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail