Totalitarismin henki

Televisiossa tuossa aamusella räävittiin Krista Kososen puheenvuoroa. Kuulemma oli sopimatonta sanoa kannattavansa yhdenvertaisuutta, kaikille samaa hyvinvointivaltiota jne, koska kaikkihan me niitä kannatamme, eikä saa vihjailla etteivät persut kannattaisi.

Itse asiassa meillä on yllin kyllin tietoa – persujen ja halla-aholaisten omia lausumia – joiden perusteella voidaan ainakin uskottavasti väittää, että äärioikeisto ei kannata noita asioita. Tätä vain ei voida nykyisen poliittisen korrektiuden – sen persuja myötäkarvaan silittelevän – puitteissa sanoa, ja jos joku hovinarri, kuten Krista Kosonen, sen uskaltaa lausua ääneen, hänet suolistetaan julkisesti. Persut tulkitsevat aivan kaiken heistä sanotun mahdollisimman ilkeämielisellä tavalla väärin, ja lehtineekerit ja telkkumarakatit antavat taustatukea. Sakinhivuttaminenhan on niin helvetin kivaa.

Se, että Krista Kosonen joutuu julkiseen pyöritykseen puheistaan, ei tietenkään lehtineekerien mielestä loukkaa sananvapautta. Jo vuosikymmenen ajan persut ja persunmieliset ovat kuitenkin saaneet määritellä sananvapauden siten, että kaikki heidän puheittensa jälkikäteinen kritisointi on sananvapauden loukkaamista. Kuten tiedän omasta kokemuksestani, tämän ”sananvapauden” loukkaaminen tuo loukkaajalle potkut mediasta. Mediatalojen johtoporras nimittäin on ohjelmallisesti persujen ja äärioikeiston puolella.

Mutta kannattaa miettiä tätä asetelmaa laajemminkin. Krista Kosonen on ehkä kuuluisa näyttelijä, mutta sellaisenakaan hän ei ole poliitikko, vaan tavallinen kansalainen, joka äänestää. Demokratiassa äänestäjän pitäisi olla se, jonka kaikkivaltias ääni valitsee kuninkaan ja kaataa tyrannin. Kansalaisella on oikeus paheksua poliitikkoja, politiikkaa ja nykyistä politiikan kehityssuuntaa.

Se, että poliitikot sortavat yksittäistä kansalaista kun tämä arvostelee asianomaisia poliitikkoja, on totalitarismia, ihan määritelmän mukaan. Eikä sitä muuta demokratiaksi se, että samaiset poliitikot kiihottavat ”kansaa”, eli omia äänestäjiään, Krista Kososen kimppuun. Sellaista kansankiihottamista nimittäin juuri tapahtui niin Natsi-Saksassa, Neuvostoliitossa kuin Maon Kiinassa. Natseilla ”terveestä kansanvaistosta”, gesundes Volksempfinden, koetettiin virallisen oikeusfilosofian puitteissa sorvata peräti oikeuslähdettä, kommunistisissa tyrannioissa kiihotettiin kansaa toisinajattelijoita vastaan ja tämä selitettiin sitten massojen spontaaniksi vaatimukseksi, johon viranomaiset hyvää hyvyyttään kansanvallan nimissä suostuivat. Solzhenitsynin ”Vankileirien saaristosta” löytää eläviä kuvauksia siitä, kuinka esimerkiksi ns. Teollisuuspuolueen näytösoikeudenkäynnin aikana ”kansa” osoitti mieltään kadulla oikeustalon ulkopuolella huutaen: ”Kuolemaan! Kuolemaan! Kuolemaan!” (Teollisuuspuolue oli taas yksi Neuvostoliiton salaisten palveluiden omasta päästään keksimä organisaatio, joka muka suunnitteli teollisuuden sabotointia kaapatakseen vallan työläisiltä insinööreille. Lisätkää tähän omat teekkarivitsinne.)

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Nakkisoosi

nakkikastike

Tunnen jonkin verran amerikkalaisia. Sellaisia, jotka olen tavannut ennenkin, sellaisia joita vielä en. Sellaisia, jotka ovat olleet joskus Suomessa, useita sellaisia, jotka ovat vuoden sisällä tulossa Suomeen.

Heillä on jännittäviä käsityksiä Suomesta, etenkin suomalaisesta ruuasta. Jos heille latoo listan suomalaisista perinneruuista, ensimmäisenä ollaan tietenkin sen poron perässä. Hyvänä kakkosena tulee… wait for it… nakkisoosi. Bubbling under: makaronilaatikko. Lohisopat, muikut ja karjanpiirakat, joita matkailutoimi haluaa mielellään tyrkyttää suomalaisuutena, eivät väräytä viisaria lainkaan niin kuin kimmeltävä rykelmä pilkottuja nakkeja oranssinruskeassa soosissa.

Olen kaivellut Helsingin ravintoloiden tarjontaa löytääkseni vierailijoille mahdollisimman suomalaista safkaa kokeiltavaksi, kunhan tänne asti pääsevät. Todellisuudessa vaikka suomalaista keittiötä on, se on enimmäkseen ”raikasta ja modernia pohjoismaista”, josta on mamman muussit kaukana. Rehellistä kotiruokaa ei saa oikeastaan kuin lounasaikaan ja silloinkin sitä saa hieman etsiä.

Helsinki on kiitettävästi kansainvälistymässä; istumalla tai pikaisesti saa lähes minkälaista etnistä safkaa tahansa. Siinä sivussa kuitenkin tuntuu siltä, että nakkisoosista ja sen muista kotimaisista filosofisista hengenheimolaisista on tulossa uhanalaisia lajeja ainakin helsinkiläisessä ruokaskenessä. Jotain on vialla, kun sushia saa joka kulmalta, mutta makaronilaatikko pitää mennä hakemaan ruokakaupan kylmäaltaasta.

Pekonin profeetta

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail