Nakkisoosi

nakkikastike

Tunnen jonkin verran amerikkalaisia. Sellaisia, jotka olen tavannut ennenkin, sellaisia joita vielä en. Sellaisia, jotka ovat olleet joskus Suomessa, useita sellaisia, jotka ovat vuoden sisällä tulossa Suomeen.

Heillä on jännittäviä käsityksiä Suomesta, etenkin suomalaisesta ruuasta. Jos heille latoo listan suomalaisista perinneruuista, ensimmäisenä ollaan tietenkin sen poron perässä. Hyvänä kakkosena tulee… wait for it… nakkisoosi. Bubbling under: makaronilaatikko. Lohisopat, muikut ja karjanpiirakat, joita matkailutoimi haluaa mielellään tyrkyttää suomalaisuutena, eivät väräytä viisaria lainkaan niin kuin kimmeltävä rykelmä pilkottuja nakkeja oranssinruskeassa soosissa.

Olen kaivellut Helsingin ravintoloiden tarjontaa löytääkseni vierailijoille mahdollisimman suomalaista safkaa kokeiltavaksi, kunhan tänne asti pääsevät. Todellisuudessa vaikka suomalaista keittiötä on, se on enimmäkseen ”raikasta ja modernia pohjoismaista”, josta on mamman muussit kaukana. Rehellistä kotiruokaa ei saa oikeastaan kuin lounasaikaan ja silloinkin sitä saa hieman etsiä.

Helsinki on kiitettävästi kansainvälistymässä; istumalla tai pikaisesti saa lähes minkälaista etnistä safkaa tahansa. Siinä sivussa kuitenkin tuntuu siltä, että nakkisoosista ja sen muista kotimaisista filosofisista hengenheimolaisista on tulossa uhanalaisia lajeja ainakin helsinkiläisessä ruokaskenessä. Jotain on vialla, kun sushia saa joka kulmalta, mutta makaronilaatikko pitää mennä hakemaan ruokakaupan kylmäaltaasta.

Pekonin profeetta

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Ei mikään määstätsef

Kuvan pöperö ei liittyy tapaukseen, muttei välttämättä siihen, josta teksti kertoo.

Kuvan pöperö liittyy johonkin tapaukseen ihan varmasti, muttei välttämättä siihen, josta teksti kertoo.

Oho, ei se ollutkaan kastiketta, ajattelin kun nappasin pakkasesta sen ainoan purkin joka siellä oli. Mitäs minä tällä paistetulla ja maustetulla kanajauhelihalla nyt teen kun ei ole kastikeaineksia? Tuossa se pasta odottaa kuumaa kylpyä ja kastikekäsittelyä. Turhaanko?

Ei tässä nyt itku auta, totesi aivo. Ruokaa pitää saada, totesi pötsi. Niinpä heitin pakasteen pieneen kattilaan ja kattilan jo lämpenevälle hellalle. Samalla laitoin pastan keitinveden tulille myös. Kun liha oli pehmennyt heitin sekaan hapankaalia, jota sattui olemaan jääkaapissa. Lämmittelin kokonaisuutta hitaasti samalla kun pasta kiehui. Kun pasta oli valutettu lisäsin lihan ja hapankaalin sekaan kanamunan ja lämmitin sen nopeasti kuumaksi ja hyvin sekoittaen. Siitähän tuli jonkinlainen kastike (tai jotain semmoista). Kerma olisi sopinut kokonaisuuteen, mutta eihän sellaistakaan ollut.

Sitten vaan pasta ja kastike lautaselle. Päälle hiukan (paljon) parmesaania ja popsimaan. Kelpasi keskiviikkoiltaan kyllä, totesi niin pötsi kuin aivo.

Vai pitikö tässä hiustenleikkuusta…?

Äkäinen internet-setä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail