Raporttia lauantain miekkarista

Ei näkynyt persuterroristeja tulittamassa konepistooleilla väkijoukkoon. Tilaisuudessa puhui mm. juutalaisen seurakunnan edustaja sekä nuori kokoomuksen kansanedustajaneito. Piraattipuolue ja Iranin kommunistinen puolue (!) olivat kiilanneet eteen lippuineen. Iranilaiset kommunistit ovat ilmeisesti äänekkäin ja uhmakkain islamilaishallintoa vastustavista ryhmistä, eli kun iranilaisena haluaa olla oikein kiukkuinen ateisti ja mullahvallan vastustaja, silloin mennään kommunisteihin mukaan näyttämään turbaanipäille oikein isoa keskisormea. Tietysti kommunistitunnusten näkyvyys herätti jälkipuinnissa pahaa verta oikeistopuolella, mutta luulisi sen ainakin panneen jauhot suuhun niille, joiden mielestä miekkari oli ”islamisaation puolesta”. Paikalla oli pari kurdipuhujaa, jotka julistivat kurdisissien taistelevan koko maailman puolesta ISISiä vastaan.

Näitä asioita tunteva ja persiaa itsekin puhuva kantasuomalainen kaverini muuten sanoi, että iranilaisilla kommunisteilla on läheiset siteet kurdisisseihinkin. Joten sikäli niiden tunnusten näkyminen mielenosoituksessa oli ymmärrettävää.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Elämäm kova koulu

Joskus ennen vanhaan oli ihan hyvä, että politiikan huipulla oli pelkän elämänkoulun käyneitä ihmisiä. Silloin nimittäin koulutusta ei ollut tarjolla kaikille ja esimerkiksi kunnallishallinto ja oikeudenkäyttö oli merkittävässä määrin kouluttamattomien ihmisten harteilla. Siihen oli kuitenkin vakiintunut lain veroiset ja laiksi kelpaavat toimintaperiaatteet ja käytännöt, ja kun kunnat olivat pieniä ja vähäväkisiä, kaikkien isäntämiesten oli pieni pakko tulla mökistään osallistumaan yhteisön hallinnointiin. Nykyään sitä vastoin ”elämäm koulun käyneet” ovat pikemminkin jättäneet käymättä juuri sen elämänkoulun – tulevat yhteisöelämän ulkopuolelta eivätkä ole oppineet alkeellisimpiakaan ryhmädynamiikan perusteita.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Ministerinimityksistä

Sosiaali- ja terveysministeriksi nimitetään täti, joka suhtautuu ”kriittisesti” rokotuksiin.

Ulkoministeriksi alkaa – no, tietenkin Timo Soini.

Puolustusministeriksi ryhtyy mies, joka on vaatinut Karjalaa takaisin. Tosin hänen puolueensa piirissä on esitetty vaatimuksia Suomen liittämiseksi Venäjään, jotta Venäjän armeija voisi surmata hurrit, mamut ja homot. Ota tästä nyt sitten selvää.

Oikeus- ja työministerin virat yhdistetään, ilmeisesti siksi, että Perussuomalaisia arvostelleille (siitä tehdään tietenkin rikos) rakennetaan niitä pakkotyöleirejä. Sellaisiin voidaan saman tien panna työttömätkin harjoittamaan kuntouttavaa työtoimintaa, ts. palkatonta orjuutta. Oikeusministeriksi ei valitettavasti saatu ketään jengitatuoitua prätkäsälliä, vaikka se olisi ollut persujen yleisen tyylin mukaista. Olisihan se helkutin siistiä (not!), jos Suomessa olisi rikosrekisterillinen mies oikeusministerinä.

Tie- ja rautatieverkostoa parannetaan. Rautateillä kuljetetaan persujen arvostelijat leireille ja maanteitä pitkin Venäjän panssarit pääsevät suuria kaupunkejamme miehittämään, etteivät joudu ruhjomaan kepulaisten metsänomistajien tiluksia piloille.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Hiljaista on

Maistuis varmaan sullekin.

Maistuis varmaan sullekin.

Ei aina ehdi. Ei varsinkaan silloin, kun kevät tulee ja ihmiseen iske tarve tunkea kouransa multaan ja siirtää elämänsä ulkotiloihin.

Olen viimeaikoina lähinnä istuskellut takapihalla, kitkenyt takapihaa, ihaillut takapihaa ja laittanut ruokaa takapihalla. Olen tehnyt siitä kesäpesän itselleni, koska aion viettää kesän leppoisasti tehden kaikkea muuta, paitsi töitä. Tai no, jos nyt jokin oikein timanttinen pesti sattuu eteen, niin sitten kyllä teen töitä, mutta juuri nyt näyttää siltä, että voin viettää vuoden valoisat ja lämpimät kuukaudet vapaaherratarena.

Eikä muuten hävetä ollenkaan.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Media hyysää persuja, osa vaikkakuinkapaljon

Persujen läsnäolo hallitusneuvottelupöydissä on johtanut siihen, että Suomen valtionvelkojen korko nousee. Se ei sinänsä ole ihme – markkinatalous on parhaimmillaan hyvin oikeudenmukainen järjestelmä – mutta hupaisaa on, että tämäkin uutinen piti lukea persuja myötäilevällä kaneetilla varustettuna. Toimittaja ynisi jota kuinkin, että ulkomaanpellet eivät ymmärrä persujen viimeaikaista muutosta ja että persuilla on ulkomailla (ansaitsematon?) ääriliikkeen maine.

Ainoa suunta johon päin persut ovat muuttuneet on entistä avoimemmin fasistinen tai breivikistinen, minkä näkee vaikka jonkin Laura Huhtasaaren puheista. Oikeastaan myös ”fasistinen” tai ”breivikistinen” on väärä sana, koska se synnyttää virheellisiä mielikuvia koherentista aaterakennelmasta. Itse asiassa siellä on sellaista porukkaa, jonka koko moraali on romahtanut rasismin taakan alle ja jotka kykenevät ainoastaan keksimään ad hoc -perusteluja täydelliselle amoraalisuudelle ja itsetarkoitukselliselle armottomuudelle. Suomenkielisten porvaripuolueiden nykytilasta kertoo tietysti paljon, että ne kykenevät kaveeraamaan niin harmonisesti tällaisen puolueen kanssa. Ja suomenkielisen mediaväen moraalista kertoo kaiken tarvittavan se, että tällaista puoluetta paijataan myötäkarvaan.

Mutta ehkä suomen kieli sinänsä on kykenemätön ilmaisemaan luontevasti moraalisia ja humaaneja ajatuskulkuja?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vielä venäläismielisestä äärioikeistosta

Sofi Oksanen on viime ulostulollaan saanut venäläismielisen äärioikeiston tulemaan entistä selkeämmin kaapista ulos, erityisesti Timo Vihavaisen, jonka sympatioista toki ei ole ollut epäselvyyttä aiemminkaan. Oksanen herättää aggressioita yllättävillä tahoilla: olen minäkin nuorempana paheksunut Oksasta, mutta nyt kun olen julkaissut oman Itä-Eurooppa -romaanini iiriksi, voin myöntää, että ainoa motiivi moiseen oli kateus. Nykyään olen ihan tyytyväinen siihen, että Oksanen tekee sen, mitä minun ei tarvitse, eli vääntää rautalangasta kaikkien äärioikeiston paheksumien asioiden olevan juuri sitä länsimaista vapautta, jota oikeasti isänmaalliset kansalaiset haluavat puolustaa.

Vihavaisen ura sinänsä on opettavainen esimerkki siitä, miten äärioikeiston tavoitteet ovat muuttuneet vuosien varrella. Kutsun nyt Vihavaista äärioikeistolaiseksi, koska hän nykyisellään ei mielipiteiltään juurikaan eroa halla-aholaisista. Esimerkiksi se naurettava tapa leimata perussuomalaisten rasismin arvostelijat sananvapauden vihollisiksi on suoraan halla-aholaisten työkalupakista (tarkalleen samaa uhriutumiskikkaa käyttivät myös oikeat natsit Weimarin tasavallassa). Silloin kun Vihavainen ensimmäisen kerran sai osakseen näkyvyyttä joukkoviestimissä, aiheena oli hänen edelleenkin varsin suositeltava ja lukemisen väärti kirjansa Kansakunta rähmällään.

Kyseinen teos perustui länsimaiselle demokraattiselle maailmankuvalle ja oli oikeudenmukainenkin arvioidessaan kuvaamansa aikakauden toimijoita. Vihavainen esimerkiksi oli valmis jakamaan kehuja laitavasemmistolaisille Neuvostoliiton arvostelijoille, koska myönsi, että itänaapuria oli rohkeampaa paheksua sitä lähtökohtaisesti ymmärtävän poliittisen ryhmän sisältä. Vastaavasti hän ampui porvarillisia Neuvostoliiton myötäkarvailijoita raskaimmalla tykistöllä, koska juuri heidän olisi pitänyt tietää paremmin.

Minä taisin lukea kirjan aika tuoreeltaan, vaikka sen ilmestyessä koin itse olevani laitavasemmistoa, ja seuraamani vasemmistomedia paheksui sitä. Kansan Uutisissa oli erittelevämpi juttu, josta päättelin, ettei Vihavainen mikään ihan lattea oikeistopropagandisti ole. Päätoimittajana oli tuolloin Yrjö Rautio, joka muutenkin uskaltautui irtiottoihin tylsimmästä vasemmistodogmaattisuudesta ja joka päätyi irtisanoutumaan koko vasemmistolaisuudesta hyvin samantyyppisistä syistä kuin minäkin.

Ehkä Vihavainen ajautui nykyisen rasistisen äärioikeiston tukijaksi, koska hänet silloin ysärillä oltiin tarpeettoman kärkkäitä leimaamaan vaikkai natsiksi vain koska hän otti suomettumisen avoimesti esille. Kyllä minä ymmärrän sellaisen ”no vitut, ollaan sitten perkele äärioikeistolaisia kun sellaiseksi koko ajan haukutaan” -reaktion. Olisin saattanut harhautua sellaiseen tietyssä vaiheessa itsekin, jos äärioikeisto ei olisi vuosien mittaisella terrorillaan tehnyt selväksi olevansa pahempi vihollinen kuin typerinkään telaketjufeministi. Itse asiassa nuorena poikana aloin aivan vastaavalla tavalla kutsua itseäni vasemmistolaiseksi, koska minua 30-luvulla liberaaliporvareina kansansivistäjinä toimineiden isovanhempieni maailmankuvan omaksuttuani oli alettu haukkua kommariksi.

Viime vuosien poliittinen kehitys on myös osoittanut, että Suomi on pohjimmiltaan fasistinen maa (mihin tietysti on historialliset syynsä), me vain emme ole nähneet tätä, koska maan ilmapiiri oli niin liberaali ja valistunut niin pitkään. Kun joku – esimerkiksi Halla-aho kannattajineen – alkaa työstää tunnelmia nettipropagandalla fasistiseen suuntaan, suomalaiset järjestyvät luontonsa mukaisesti tottelevaiseen tappaja- ja kaasuttajariviin (siihen löytyy halukasta väkeä myös vihreiden joukosta).

Toisin sanoen jollain Vihavaisella ei todellisuudessa ole erityisen syvällistä käsitystä Ihmisoikeuksien julistuksesta eikä demokraattisista ja oikeusvaltiollisista periaatteista, eikä hän tajua miksi fasismi tai rasismi olisi ristiriidassa porvarillisuuden kanssa. Muistutan taas siitä verbaalisesta selkäsaunasta, joka koitui nuoren Kari Palosen osaksi, kun hän 70-luvulla Kokoomuksessa yritti kehitellä puolueelle porvarillisen liberalismin ideologiaa vastapainoksi stalinisteille. Hänet leimattiin kommunistiksi, koska Kokoomus ainakin tuolloin oli perusluonteeltaan äärioikeistolainen nationalistipuolue, joka vain esitti olevansa liberaalipuolue, koska poliittiset hyvät tavat sitä edellyttivät. Puolue ei osannut tulkita porvarillista liberalismia miksikään muuksi kuin ”kommunismiksi”.
Sen Vihavainen tietää, mitä hän vastustaa, ja se on sitä, mitä vasemmisto kulloinkin ajaa tai mikä on yleisessä tietoisuudessa leimautunut vasemmistolaiseksi. Kun esimerkiksi seksuaalinen sallivuus nähdään vasemmistolaisten asiana, Vihavainen ja hänen kaltaisensa tietysti vastustavat sitä. Ennen vanhaan esimerkiksi homoseksuaalisuuden hiljainen hyväksyminen oli pikemminkin yläluokan hienotunteisuutta, kun taas vasemmisto paheksui moista ”turmelusta” ääneen. Ruotsissa 1950-luvulla tapahtuneessa, kuningashuonetta sivunneessa homoskandaalissa, ns. Haijbyn jutussa, vasemmistoälyköt ottivat kirjailija Vilhelm Mobergia myöten homovastaisen kannan, koska ”kunkku on hintti” oli hyvä kansaan vetoava iskulause, kun haluttiin panna kuningashuone viralta.
Meilläkin vasemmisto vieläkin julistaa Mannerheimin olleen homo ja lottien huoria, vaikka samalla se saarnaa suu vaahdossa ettei seksuaalisessa aktiivisuudessa, homo- tai hetero-, sinänsä ole mitään paheksuttavaa. Jos vasemmiston seksiasenteita halutaan arvostella, sen voisi tehdä huomattavasti hauskemmin kuin heittämällä jotain latteaa hommaläppää siitä kuinka kulttuurimarxistit ovat syösseet maan siveettömään rappioon. Olenhan itse jo vuosia sitten irvaillut sille, että erilaiset feministit tai sellaisina esiintyvät paheksuvat pornossa esitettyjä seksuaalisia tekoja hirveänä naisen alistamisena ja samalla ihannoivat presiis samoja tekoja silloin kun ne pakataan pinkkeihin kansiin ja brändätään naisen ihaaaaaniksi fantasioiksi.
Tässä muuten avautuisi mehevä sauma jollekulle minua liikemiesasenteisemmalle kynäilijälle: myisi joukon pornojuttuja johonkin Jallukalleen tai Erotiikan Lolloon, kuorruttaisi sitten aivan samat tarinat tätimäisillä adjektiiveilla ja julkaisisi ne naispuolisella kirjailijanimellä naisten fantasioina. Täydestä menisi ja fyrkkaa tulisi himaan (hih) vasemmalta ja oikealta.
Mutta palataanpa pääasiaan. Olisi ollut kohtuullista olettaa Vihavaisen olleen tyytyväinen siihen, että Suomi ei joutunutkaan suolaksi Neuvostoliiton suureen taikinaan, vaan vapautui länsimaiseksi demokratiaksi, jossa saa olla vaikka ihan homona, jos siltä tuntuu. Vihavaisen omassakin kirjoittelussa kahdeksan-yhdeksänkymmenluvun vaihteessa on sellaisia optimistisia sävyjä, että häntä kannattaa siteerata tässä. Sitaatin olen nyysinyt niinkin paljon minua viisaamman miehen kuin Jussi Jalosen blogista, ja Jalosen mukaan se on vuodelta 1987.
”Huolimatta 1980-luvun puolivälin näkymiin sisältyvistä tähänastisen historian valossa arvioiden poikkeuksellisen ikävistä kehitysmahdollisuuksista ei huonojen vaihtoehtojen toteutumista voine pitää todennäköisempänä kuin hyvienkään. Aineellisen hyvinvoinnin, yhteiskunnallisen tasa-arvon ja muiden edellisten sukupolvien uneksimien hyvyyksien kannalta nykyinen aikakausi on vertaansa vailla. Itse asiassa nykyaika ensimmäistä kertaa historiassa saa ainakin rikkaiden pohjoisten maiden perspektiivistä katsoen yhä useampien mielessä kultakauden leiman, ajan, jonka veroista ei ole ollut eikä kenties enää ole tuleva.”

Itse asiassa voisin ilkeämielisenä miehenä tulkita tämänkin tietynlaiseksi itsetarkoitukselliseksi vasemmistolle tai ”edistyksellistölle” pottuilemiseksi. Kahdeksankymmenluvulla näet oli edistyksellistä olla depressioon asti pessimistinen. Se, joka halusi ärsyttää vasemmistolaissävyistä mielipideblokkia, saattoi kiusoitella sitä vain kertomalla, miten paljon paremmaksi elämä oli muuttunut. Nykyään, kuten Jalonenkin toteaa, juuri ne samat aineelliset ja arvolliset ”hyvyydet”, joita kasari-Vihavainen sitaatissa ylistää, ovat vanhuuttaan hapantuneen Vihavaisen mielestä rappiota ja ”länsimaiden tuhoa”, ja Suomi-kaunottaren pitää viipymättä saada venäläisen soltun neitseellisen pesemätön penis sisäänsä, jottei paha lesbo tai muslimi ehtisi ensin.

Mutta luetaanpa vielä Johan Bäckmanin kommentti Suomen perusteilla olevaan hallitukseen. Jos joku vielä epäili, että minä puhun omiani väittäessäni äärioikeiston ja tulevan hallituksen olevan venäläismielisiä, niin tässä on teille kannanotto suoraan hevosen suusta:

Suomen uusi konservatiivinen juntta on arvomaailmaltaan lähellä Venäjän politiikkaa ja varmasti parantaa suhteita Venäjään puhtaasti arvopohjalta. Suomenruotsalaisten päättäväinen karkotus hallituksesta merkitsee ovien avaamista pakkoruotsin poistamiselle ja venäläisten oikeuksien vahvistamiselle Suomessa. Demarien ja vassarien kaltaiset CIA-vetoiset värivallankumoukselliset ovat aina häirinneet Venäjän-suhteitamme. Sitä paitsi Soinin ja Sipilän Suomessa tuskin hyväksytään mitään homoliittolakiakaan.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Tulevaisuus fasistihallituksen rautakoron alla

Joku tuolla Facebookissa juuri uhosi että kun hallitus on tällainen tulee lakkoja ja mielenosoituksia. Niin tuleekin. Mutta niiden yhteydessä hallituksen enemmän tai vähemmän tukemat asemiehet avaavat tulen mielenosoituskulkueisiin konetuliaseilla ja surmaavat mm. lapsia. Jälkeen päin hallituksen puhuvat päät televisiossa sälyttävät vastuun lasten kuolemasta mielenosoittajien harteille ja ”ymmärtävät” asemiesten vilpitöntä kansanomaista reaktiota. Mitään rikos- tai poliisitutkintaa tapahtuneesta ei tietenkään käynnistetä, koska poliisi vetoaa resurssipulaan. Näin käy, koska kaikki synkimmät ennustukseni ovat ennenkin toteutuneet. Älkää tuudittautuko kuvittelemaan, ettei näin kävisi.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Todennäköinen sukellusvene

Laivasto havaitsi äskettäin Helsingin edustalla vedenalaisen vehkeen (terveisiä vääpeli Körmylle), joka karkotettiin kylvämällä kädelläheitettäviä syvyyspommeja – tällaisia vimpaimia käytetään merivoimissamme vedenalaisten tunkeilijoiden karkottamiseen. Puolustusvoimien omat kommentit olivat lakonisia ja maltillisia, eli ei otettu kantaa siihen, oliko kyseessä venäläinen sukellusvene vai kenties asuinsijoiltaan eksynyt syvänmeren jättiläishai. Venäläismediassa taas epäsuorasti myönnettiin, mistä oli kyse – suomalaisia merisotilaita soimattiin rutiinilla venäläisvastaisuudesta, kun kehtasivatkin (eivät kehdanneet) syyttää Venäjää. Ei ollut meidän sukellusvene eikä varmasti ollut sukellusvene ollenkaan ja plääplää. Kyllähän se tiedetään, mitä tämä todellisuudessa tarkoittaa.

Koska hallitusneuvottelut olivat samanaikaisesti käynnissä, on selvää, mihin Venäjä voimanosoituksellaan pyrki. Venäläisismedioissa on jo pitkään yksiselitteisesti otettu kantaa Perussuomalaisten puolesta – Venäjän luonnollisen liittolaisen, koska he edustavat venäläisiä arvoja, eli lännenvastaisuutta, taantumuksellisuutta, homovihaa ja teennäistä mukakristillisyyttä (jonka todellinen karva tuli selvästi esiin Laura Huhtasaaren julistaessa, että ”yhteisvastuu” – Kristuksen seuraaminen – rappeuttaa yhteiskunnan). Venäjä haluaa persut hallitukseen. Niin saadaan Suomesta Venäjälle mieleinen synkeä puolidiktatuuri (jota lähellä toki jo nyt ollaan, niin hyvin Venäjän tavoitteet ovat persujen, hompanssien ja nettihäiriköiden voimin edenneet).

Venäjän häirikköaktiviteetit ovat muutenkin voimistuneet viime aikoina. Amerikkalaiseen Newsweek-lehteen syötettiin Bäckmanin kannattajien kautta venäläinen propagandatarina Suomen liikekannallepanosta. Lehti toki dementoi jutun jälkikäteen, mutta vahinko oli jo tapahtunut: Venäjän propagandamiehet varmasti kilistelivät sampanjalaseja onnistuneelle propagandatempulle.

Tapauksen jälkimainingeissa tosin siihen sekaantunut bäckmanilaistörkimys kertoi saaneensa kenkää siitä Russia Today -kanavan ohjelmaneuvostotyyppisestä elimestä (tai piru näistä neuvottelukunnista tietää), jonka jäsen hän oli ollut. Sälli oli ehtinyt uransa aikana puhua sen verran härskejä, että hänestä oli ilmeisesti tullut rasite RT:lle ja Venäjän propaganda-aparaatille, ja heikäläiset näkivät, että nyt oli sopiva hetki antaa kaverille kenkää.

Ehkä Venäjä alkaa jo pitää bäckmanilaisia taktisesti huonona tapana ajaa asiaansa Suomessa. Bäckmanilaiset heitetään ehkä laajemminkin laidan yli, kenties jopa Johan-nyt-on-markkinat-Johania itseään myöten, ja panokset pannaan äärioikeistolle. Onkin selvää, että perussuomalaiset ja äärioikeisto toimivat paremmin – niinhän myös muualla Euroopassa. Äärioikeiston kaappaaminen omaksi bulvaaniksi oli Venäjältä nerokas veto, koska suuri osa (tyhmästä) kansasta kuvittelee edelleenkin, että paras protesti vasemmiston maanpuolustusnihilismiä vastaan on äänestää äärioikeistoa. Sille ei ole vielä mennyt perille, että äärioikeisto pyrkii nimenomaisesti erottamaan meidät niistä ainoista voimista, jotka voisivat vahvistaa asemiamme Venäjän uhan edessä.

Venäjän propaganda on toki itsensä kanssa ristiriitaista juuri tämän takia. On kuvaavaa, että minun kirjoitteluni aikoinaan häiritsi Venäjää enemmän kuin äärioikeiston venäläisviha. Mutta onhan se tietysti ymmärrettävää. Kun vielä kirjoitin Plazalle, yksi tavoitteistani – aluksi tiedostamaton, mutta ajan mittaan yhä tietoisempi, kun aloin ymmärtää paremmin mitä mieltä asioista todella olin – oli tuoda esimerkiksi Karjalan palautuksen kaltaiset äärioikeiston asioiksi yleensä jätetyt kysymykset asialliseen keskusteluun. Olin silloin, ja olin nytkin, sitä mieltä, että aluepalautuksia on mahdollista kannattaa olematta äärioikeistolainen (tästä esimerkkinä mainitsen joka kerta blogin http://karjalatakaisin.blogspot.com, joka on valitettavasti viime aikoina ollut kovin hiljaa). Äärioikeistolainen tapa kannattaa Karjalan palauttamista on vaatia alueen nykyisten asukkaiden ajamista yön selkään ilman mitään korvauksia (koska äärioikeistolaisuudessahan on määritelmällisesti kyse sadistisesta halusta kiusata muita ihmisiä). Ei-äärioikeistolainen tapa kannattaa Karjalan palautusta taas on pyrkiä loukkaamaan ihmisoikeuksia mahdollisimman vähän.

Itse asiassahan netissä oli ennen halla-aholaisen fasismin aikaa mahdollista keskustella hyvinkin asiallisesti vanhan koulukunnan isänmaallis-sotilaallisesti asennoituvien herrasmiesten kanssa – varsinkin kun näillä saattoi olla vilpitöntäkin kiinnostusta vaikkapa Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan kirjallisuuteen ja historiaan. Eräänkin kanssa tuli aluksi kovastikin riideltyä, ennen kuin vastapuoli oivalsi meikäläisen suhtautuvan realistisesti neuvostototalitarismiin, ja päädyimme sitten konsensushengessä antamaan kirjallisuussuosituksia toisillemme. Tämäkin tapaus sai minut tietoiseksi siitä, millaisia mahdollisuuksia avautuisi jos voisimme lopultakin – puolin ja toisin – haudata vuoden 1918 sotakirveet ja kehittää isänmaata yhdessä.

Jos olisimme saaneet rauhassa sopia välimme, kansakuntana, tämä utopia olisi nyt todellisuutta. Sen sijaan tuli äärioikeiston ja persujen nousu kuin hirvittävä petturi ja julisti vihollisikseen meidät kaikki jotka kansallista sovintoa olisimme halunneet. Se, että sopu ja sotakirveiden lopullinen hautaaminen olisi ollut koko isänmaan edun mukaista, on päivänselvää kelle tahansa isänmaallisesti – sanan missään mielekkäässä mielessä – ajattelevalle suomalaiselle. Siksi sellainen osapuoli, joka tässä tilanteessa syöksyy itsetarkoituksellisesti lietsomaan riitaa ja väkivaltaa, ei ole isänmaan asialla. Sellainen osapuoli on Suomelle vihamielisen ulkovallan ohjaama. Sellaista osapuolta edustavat bäckmanilaiset, halla-aholaiset ja heidän perässähiihtäjänsä.

Tietysti näkemykseni muuttuivat vuosi vuodelta yhä enemmän maanpuolustuksen tarpeita ymmärtävään suuntaan sitä mukaa kun Venäjän uhka Suomen kaltaisille pienille naapurivaltioille tuli ilmeisemmäksi (esimerkiksi Georgian sodan yhteydessä). Syy siihen, miksi olin aikaisemmin esimerkiksi kieltäytynyt aseista, oli se, että olin oppinut ajattelemaan armeijan ja sotilaallisuuden olevan sovittamattomassa ristiriidassa porvarillisten, liberaalien vapausarvojen kanssa (siis niiden arvojen, joita itsekin pidin ”vasemmistolaisina”, koska Suomen poliittinen historia on turmellut kielemme niin, että näitä arvoja on tapana kutsua sillä nimellä). Kun minulle kirkastui, etten itse ollut vasemmistolainen ja että arvoni olivat sovitettavissa yhteen aseellisen maanpuolustuksen kanssa (puhumattakaan nyt siitä, että julkisuudessakin näkyi paljon fiksuja upseereita), asenteeni puolustusvoimiin muuttui yhä ymmärtäväisemmäksi ja myönteisemmäksi.

Mutta tätähän Venäjä ei halunnut. Venäjä ei halua, että suomalaiset ymmärtävät maanpuolustuksen ja liberaalien suvaitsevaisuusarvojen olevan sovitettavissa yhteen. Venäjä haluaa, että rasistinen maahanmuuttajaviha ja isänmaallinen maanpuolustustahto käsitetään osaksi samaa valmista ajatuspakettia ja että mahdollisimman moni uskoo niiden olevan erottamattomia toisistaan. Se mitä Venäjä pelkää kaikkein eniten on uusi talvisodan henki – se, että kantasuomalaiset ja esimerkiksi somalitaustaiset puolustavat isänmaan vapautta eli sitä paljon puhuttua suvaitsevaisuutta ja ihmisoikeuksia Venäjää vastaan, ilomielin rientäen sinne päin, mistä yhteinen kutsu soi, kummatkin luottaen toisiinsa veikkoina vierellään.

Joku tietysti sanoo, että minulla taitaa olla todella suuret luulot itsestäni, kun kuvittelen Venäjän agenttien näkevän vaivaa vaientaakseen minut. Myönnän, että tämä kuulostaa vainoharhaiselta, enkä itsekään pitänyt sitä aikoihin kovin uskottavana. Viime aikoina Venäjän trollit ovat kuitenkin käyneet yhä röyhkeämmiksi – minua merkittävämmillä Venäjän arvostelijoilla on someprofiileissaan parvi henkilökohtaisia vainoojia julistamassa että Putin on kaikkein suurin ja mahtavin ja että suomalaiset ovat pahoja natseja mutta natsismikin on hyvä juttu jos venäläiset sitä harjoittavat ortodoksisen Jumalan nimissä. On varsin todennäköistä, että esimerkiksi nimimerkki ”Petri Puumalainen” (epäilemättä väärä, mahdollisesti varastettukin nimi – en hetkeäkään usko että kukaan oikeasti sen niminen olisi ollut kyseessä), joka hillui Plazan blogini kommenttiosastolla julistamassa putinismin ja halla-aholaisen rasismin yhdistelmäaatetta, olikin Venäjän ohjailema trolli.

Venäjän yhteydet maahanmuuttokriittiseen alakulttuuriin ja sen harjoittamaan nettiterroriin ovat tietysti käyneet muutenkin yhä ilmeisemmiksi. Esimerkiksi ”sananvapauden” brändääminen uudelleen tarkoittamaan rasistien ja fasistien sananvapautta muistuttaa vähän liikaa neuvostopropagandan tapaa kutsua Neuvostoliiton imperialistisia tavoitteita kiertoilmaisulla ”rauha”. Äärioikeiston, bäckmanilaisten sekä näiden perässähiihtäjien tapa vedota ”sananvapauteen” tai julistaa Venäjän ”sananvapauden” olevan parempi kuin Suomen on vähän liian yhtenäistä ja johdonmukaista – kyllä taustalla tuntuu olevan jonkinlaista organisoitunutta opastamista.

Kun moottoripyöräjengi Yön susien johtaja ”kiitti” Suomea moottoripyöräilijöiden päästämisestä maahan, hän ylisti Suomen ”sananvapautta”. Tämä oli nyökkäys venäläisen totalitarismin suomalaisille kannattajille ja myötäjuoksijoille. ”Sananvapaus” tarkoittaa oikeutta esittää fasistisia, rasistisia, Venäjän julmuutta ihannoivia ja ylipäätään karkean ihmisvihan läpitunkemia väitteitä ilman kritiikkiä – kriitikot tietysti vaiennetaan vainoilla, mutta se ei tietenkään ole ”sananvapauden” vastaista. ”Sananvapauden” julistajat Eirasta Effiin ovat samalla venäläisellä kannalla.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Tuomittu kukaties

Arvelin toveriaatteen olevan jo menneisyyttä. Torpanrannassa viuhui serpentiiniä ilmassa siihen malliin, että naakat luulivat tuomiopäivän tulleen, kunnes keksivät käyttää roinaa pesäntekoon. Simoissa kieppuivat naskalit haalareineen eivät lintujen hyökkäilystä häiriintyneet, minä napsin kuvia kamerallani, kaipasin filmiaikoja, kuvaaminen oli silloin kurinalaisempaa. Ratikasta nousin hissiin, olin ajatellut poiketa ex-puolisolla tippaleivällä, mutta puhelin ei vastannut ja hyvä niin, olin tuulella joka ei tiennyt hyvää kenellekään. Muistin taas, ettei vappu ollut edes alkanut: kaupatkin olivat edelleen auki. Ostin purukumia ja leivän. Kotona tarjosin kissalle naksuja, kimmeltävin silmin se kuunteli kun kerroin tarinoita naakoista, jotka perheellistymisensä pöhnässä eivät tajunneet väistellä. Niitä olisi ollut rannan täydeltä tarjolla käsin napsia. Hieman huolestutti että puhun kissalle. Liesituuletin tarjosi biletystä, avasin kirjan, keitin kahvin, jännityksen vuoksi säilytin kissanmuroja ja kahvipapuja samalla hyllyllä, vierekkäin. Ikinä ei tiennyt mitä sai ja kumpi.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Persunuorten ikävä agraariyhteiskuntaan

Joku persunuori meni taas munaamaan itsensä julkisesti toivomalla takaisin jotain menneiden aikojen yhteisöllisyyttä ja idylliä. Se on aina yhtä noloa kun 90-luvulla syntyneet haluavat 80-luvulle ja uskovat että silloin elettiin suomifilmien todellisuutta. Setä on itse ollut nuori silloin eikä todellakaan halua muistella niitä aikoja. 80-luku nimittäin ei vain ollut perseestä, vaan se oli hyvin samanlaista aikaa kuin tämä nykyaika. Suurimmat erot olivat siinä, että silloin ei ollut nettiä, ja porno oli ostettava lehtinä kioskilta.

Minä muuten en yhtään usko, että hienohelmapersunuoret oikeasti haluavat muuttaa maalle – meidät muut he kyllä lykkäisivät Pol Pot -tyylisille intellektuellien kurmotusleireille. Maalla nimittäin haisee lehmänpaska, eivätkä persunuoret tykkää sen hajusta sen enempää kuin muutkaan kaupunkilaiset. Siellä on vihaisia sonneja sarvet päässä ja muita vaarallisia, pelottavia tai ällöttäviä eläimiä. On hiiriä ja rottia – siksi siellä kissojakin pidetään. Siellä on vihaisia vahti- ja jahtikoiria. Siellä on sääskiä ja paarmoja ja muita purevia hyönteisiä. Jos mennään kauas itään, saattaa olla karhujakin. Karhut ovat oikeasti vaarallisia ihmisille. Eivät persunuoretkaan halua sellaisiin oloihin, kaupungissa kasvaneita kun kuitenkin ovat. Ei muuten halua suuri osa maaseudun asukkaistakaan. Siihen on syynsä, miksi nuori väki haluaa maalta isoihin kaupunkeihin.

Maalla ei nimittäin ole paljoa tekemistä. Sielläkin istutaan nykyisin telkkarin tai tietokoneen ääressä silloin kun ei jouduta olemaan töissä. Monista tuntuu kuin elämä kuluisi hukkaan, ja tästä syystä siellä juodaan aika reippaasti viinaa ja kärsitään depressiosta. Luuletteko muuten, että maalla ei käytettäisi huumeita? Heh heh, kun olitte lapsellisia. Rämppämusiikkifestivaalit ovat olemassa juuri maaseudun nuorisoa varten, ja niillä liikkuu huumeita jos missä.

Mutta viis maaseudusta. Puhutaan 80-luvusta. Minä tiedänkin siitä jotain, koska olin silloin teini, tai nuori aikuinen. Niitä aikoja ei tosin ollenkaan haluaisi muistella. Se yhtenäiskulttuuri oli aivan helvetin syvältä ja poikittain, ja olen aivan saatanan iloinen että siitä paskasta on päästy eroon.

Ennen vanhaanko ei ollut homoja, tai he eivät olleet näkyviä? Höpöhöpö. 80-luvulla homous oli presiis yhtä näkyvää kuin nytkin. Oikeastaan vielä näkyvämpää, koska juuri silloin käytiin näkyviä kulttuuritaisteluita homoasiasta. Ainakin yhdessä silloisessa pornoläpyskässä oli omat homosivut (taisi olla Kalle). Seta-järjestö oli voimissaan ja julkaisi omaa mielipidelehteä. Avoimesti homot taiteilijat olivat julkisuudessa jo 80-luvun lopulla, esimerkiksi tanssija Tiina Lindfors. Kun nyt joku 90-luvulla syntynyt sälli tulee sönkkäämään, että homoja ei ennen vanhaan näkynyt, väite kuulostaa yhtä järjettömältä kuin, että 80-luvulla ei olisi ollut autoja, raitiovaunuja tai junia.

Tänään julkisuudessa näkyvät homot ovat pinnallista stailaaja- ja sisustusarkkitehtiporukkaa, joita tuntuvat kiinnostavan lähinnä muodit ja trendit. Silloin ennen vanhaan homojen lehdessä kirjoiteltiin älyllisesti, pohdittiin homon roolia yhteiskunnassa ja vertailtiin eri maiden homolainsäädäntöä. Siitäköhän tulee käsitys homoista jotenkin tavallista heterotallaajaa fiksumpana ja hienostuneempina ihmisinä? Tosin jo silloin keskustelijahomot muistuttelivat erityisesti, että homo voi olla kuka tahansa, myös lippalakkirekkakuski Pihtiputaalta, ja että julkisuuden homot intellektuellit (eli he itse) vääristivät kuvaa homoista.

80-luvulla myös oli siviilipalvelusmiehiä, eivät silloin kaikki armeijaan menneet. Joskus vuoden 2000 aikoihin siviilipalvelus oli vielä kiistelty asia ja sivarien haukkuminen oli tärkeämpi osa äärioikeistolaisuutta kuin rasismi (”maahanmuuttokriittisyys”). Tuolloin joku nuori sälli tuli sönkkäämään minulle, että 80-luvulla ei olisi ollut sivareita. Tämä oli tietysti hölynpölyä. 80-luvulla sivarit olivat samanlainen yleisen kissanhännänvedon kohde kuin maahanmuutto nykyään, ja silloin konservatiivitahot halusivat pidentää siviilipalvelusta (ja saivatkin tahtonsa läpi). Mutta 80-luvun alussa sivari oli jo olemassa ja lyhyempi kuin nyt, alle vuoden. Asepalvelus ja aseistakieltäytyminen olivat paljon katkerampia riidanaiheita kuin tänään, eikä sivari Halla-aholla olisi siihen aikaan ollut mitään asiaa äärioikeistolaisen liikkeen riveihin, saati johtajaksi. Luultavasti häntä ei olisi hyvällä katseltu edes valtavirran porvaripuolueissa. Itse asiassa yksi silloista sivariliikettä liikuttanut vaikutin oli samantyyppinen joukkomasokistinen uhriutuminen, joka nyt on luonteenomaista persuille ja rasisteille: yhyy kun meitä sorretaan.

Se persunuorten haikailema yhtenäiskulttuuri oli 80-luvulla rokki- ja bändikulttuuria, ei mitään kansantanhuja ja hanuria soittavia isäntiä (nuorisolle tiedoksi, että hanuri ei silloin ennen vanhaan tarkoittanut takapuolta, vaan harmonikkaa, haitaria eli kurttua). Tosin vielä pitkälle 90-luvulle äärikristilliset tahot paheksuivat rokkia, joten se sai tiettyä kapinallisuuden loistetta. Itse asiassahan suuri osa rokkikulttuuria vastaan esitetystä kritiikistä (kuulovauriot, päihteiden ihannointi) on aivan aiheellista, ja on ihan hel-ve-tin hyvä homma, että nykynuorisolla on muitakin harrastuksia. En muuten ole vakuuttunut siitäkään, että nuorten sallivammat asenteet huumeisiin olisivat lisänneet päihteiden käyttöä. Raittius ei nyt ole mitenkään niin epätavallista kuin minun aikanani, eikä se myöskään eristä nuorta entiseen tapaan seksuaalisuhteista. Jos saisin valita, olisin paljon mieluummin nuori nyt kuin kolmekymmentä vuotta sitten.

Entä sitten ne vielä varhaisemmat ajat? Persunuori väittää, että ennen vanhaan oli parempaa kulttuuria. Tarkoittaako hän kenties niitä liukuhihnalta tehtyjä Suomi-filmejä? En minäkään menisi sanomaan, että oman suomenkielisen populaarikulttuurin olemassaolo on sinänsä huono juttu, mutta pitää korostaa, että vanhat suomalaiset elokuvat olivat nimenomaan liukuhihnakamaa ja matalakulttuuria. Ne tehtiin pahvilavasteilla, kansallisjuomaa nautittiin kulisseissa melko ahnaasti ja tähdillä oli epämääräisiä naisia epämääräisissä hotelleissa (kun ensimmäisen kerran kuulin Esa Pakarinen seniorin kertovan radiossa seikkailuistaan noina aikoina, aran ja kristillissiveillä arvoilla kasvatetun pojan tukka aivan nousi pystyyn). Kannattaa muistaa että Masa Niemi, joka esitti Pätkää Pekka Puupää -elokuvissa, nautti viinaa todella rankasti ja teki itsemurhan, ja ainakin yksi Pakarisen kokoamista viihdeorkestereista hajosi ryypiskelyongelmiin.

Täältä katsoen näyttää siltä, että vanhojen hyvien aikojen suomalaiset olivat itse asiassa täysin hillittömiä juoppoja, jotka muistuttivat enemmän suomalaisen sotapropagandan kliseevenäläisiä kuin halutaankaan myöntää. Sotaakaan ei sodittu raittiuden voimin, vaan kaukopartiomiehet saivat sotilaslääkäreiltä viinaksia äreämmät tropit. Nythän tiedämme, että Suomen huumeongelma ei ole kuusikymmenluvun radikaalien eikä taistolaisten ajan peruja: kokaiinia vedeltiin kaksi-kolmikymmenluvulla kuin Kolumbiassa konsanaan, heroiinin käyttö taas räjähti käsiin sodanjälkeisenä aikana, koska sillä oli lääkitty sodassa haavoittuneiden tuskia (mikä ei toki väärinkäyttöä ollutkaan). Siihen aikaan tosin sotaveteraanit saivat aineensa laillista tietä ymmärtäväisiltä lääkäreiltä, jolloin sen saattoi ottaa pillereinä eikä tarvinnut tykittää likaisella ruiskulla.

Kaikkein huvittavinta tietysti oli persunuorten itku ”pakkoruotsista”. Silloin kun ”pakkoruotsia” ei ollut, ruotsin osaaminen kuului yläluokan – myös suomenkielisen ja suomenmielisen yläluokan – välttämättömiin taitoihin. Toisin sanoen alaluokan ”vapaus” olla osaamatta ruotsia tarkoitti, että herrat pitivät herrojen kielen itsellään. ”Pakkoruotsi” tuli peruskouluun persujen edeltäjäpuolueen, Suomen Maaseudun Puolueen eli vennamolaisten vaatimuksesta, koska heidän mielestään kansalla oli oikeus oppia herrojen (ja todennäköisen siirtotyömaan) kieli ja koska he pitivät esimerkiksi englannin osaamista turhuutena, luksustaitona. Päätellen siitä, että suomalaiset nykyään käyttävät englannin taitoaan salaliittoteorioiden lukemiseen netistä, vanhat vennamolaiset taisivat olla oikeammassa kuin tiesivätkään. Paljon suositeltavampaa olisi lukea (naurettavan halpoja) riikinruotsalaisia pokkareita.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail