Persunuorten ikävä agraariyhteiskuntaan

Joku persunuori meni taas munaamaan itsensä julkisesti toivomalla takaisin jotain menneiden aikojen yhteisöllisyyttä ja idylliä. Se on aina yhtä noloa kun 90-luvulla syntyneet haluavat 80-luvulle ja uskovat että silloin elettiin suomifilmien todellisuutta. Setä on itse ollut nuori silloin eikä todellakaan halua muistella niitä aikoja. 80-luku nimittäin ei vain ollut perseestä, vaan se oli hyvin samanlaista aikaa kuin tämä nykyaika. Suurimmat erot olivat siinä, että silloin ei ollut nettiä, ja porno oli ostettava lehtinä kioskilta.

Minä muuten en yhtään usko, että hienohelmapersunuoret oikeasti haluavat muuttaa maalle – meidät muut he kyllä lykkäisivät Pol Pot -tyylisille intellektuellien kurmotusleireille. Maalla nimittäin haisee lehmänpaska, eivätkä persunuoret tykkää sen hajusta sen enempää kuin muutkaan kaupunkilaiset. Siellä on vihaisia sonneja sarvet päässä ja muita vaarallisia, pelottavia tai ällöttäviä eläimiä. On hiiriä ja rottia – siksi siellä kissojakin pidetään. Siellä on vihaisia vahti- ja jahtikoiria. Siellä on sääskiä ja paarmoja ja muita purevia hyönteisiä. Jos mennään kauas itään, saattaa olla karhujakin. Karhut ovat oikeasti vaarallisia ihmisille. Eivät persunuoretkaan halua sellaisiin oloihin, kaupungissa kasvaneita kun kuitenkin ovat. Ei muuten halua suuri osa maaseudun asukkaistakaan. Siihen on syynsä, miksi nuori väki haluaa maalta isoihin kaupunkeihin.

Maalla ei nimittäin ole paljoa tekemistä. Sielläkin istutaan nykyisin telkkarin tai tietokoneen ääressä silloin kun ei jouduta olemaan töissä. Monista tuntuu kuin elämä kuluisi hukkaan, ja tästä syystä siellä juodaan aika reippaasti viinaa ja kärsitään depressiosta. Luuletteko muuten, että maalla ei käytettäisi huumeita? Heh heh, kun olitte lapsellisia. Rämppämusiikkifestivaalit ovat olemassa juuri maaseudun nuorisoa varten, ja niillä liikkuu huumeita jos missä.

Mutta viis maaseudusta. Puhutaan 80-luvusta. Minä tiedänkin siitä jotain, koska olin silloin teini, tai nuori aikuinen. Niitä aikoja ei tosin ollenkaan haluaisi muistella. Se yhtenäiskulttuuri oli aivan helvetin syvältä ja poikittain, ja olen aivan saatanan iloinen että siitä paskasta on päästy eroon.

Ennen vanhaanko ei ollut homoja, tai he eivät olleet näkyviä? Höpöhöpö. 80-luvulla homous oli presiis yhtä näkyvää kuin nytkin. Oikeastaan vielä näkyvämpää, koska juuri silloin käytiin näkyviä kulttuuritaisteluita homoasiasta. Ainakin yhdessä silloisessa pornoläpyskässä oli omat homosivut (taisi olla Kalle). Seta-järjestö oli voimissaan ja julkaisi omaa mielipidelehteä. Avoimesti homot taiteilijat olivat julkisuudessa jo 80-luvun lopulla, esimerkiksi tanssija Tiina Lindfors. Kun nyt joku 90-luvulla syntynyt sälli tulee sönkkäämään, että homoja ei ennen vanhaan näkynyt, väite kuulostaa yhtä järjettömältä kuin, että 80-luvulla ei olisi ollut autoja, raitiovaunuja tai junia.

Tänään julkisuudessa näkyvät homot ovat pinnallista stailaaja- ja sisustusarkkitehtiporukkaa, joita tuntuvat kiinnostavan lähinnä muodit ja trendit. Silloin ennen vanhaan homojen lehdessä kirjoiteltiin älyllisesti, pohdittiin homon roolia yhteiskunnassa ja vertailtiin eri maiden homolainsäädäntöä. Siitäköhän tulee käsitys homoista jotenkin tavallista heterotallaajaa fiksumpana ja hienostuneempina ihmisinä? Tosin jo silloin keskustelijahomot muistuttelivat erityisesti, että homo voi olla kuka tahansa, myös lippalakkirekkakuski Pihtiputaalta, ja että julkisuuden homot intellektuellit (eli he itse) vääristivät kuvaa homoista.

80-luvulla myös oli siviilipalvelusmiehiä, eivät silloin kaikki armeijaan menneet. Joskus vuoden 2000 aikoihin siviilipalvelus oli vielä kiistelty asia ja sivarien haukkuminen oli tärkeämpi osa äärioikeistolaisuutta kuin rasismi (”maahanmuuttokriittisyys”). Tuolloin joku nuori sälli tuli sönkkäämään minulle, että 80-luvulla ei olisi ollut sivareita. Tämä oli tietysti hölynpölyä. 80-luvulla sivarit olivat samanlainen yleisen kissanhännänvedon kohde kuin maahanmuutto nykyään, ja silloin konservatiivitahot halusivat pidentää siviilipalvelusta (ja saivatkin tahtonsa läpi). Mutta 80-luvun alussa sivari oli jo olemassa ja lyhyempi kuin nyt, alle vuoden. Asepalvelus ja aseistakieltäytyminen olivat paljon katkerampia riidanaiheita kuin tänään, eikä sivari Halla-aholla olisi siihen aikaan ollut mitään asiaa äärioikeistolaisen liikkeen riveihin, saati johtajaksi. Luultavasti häntä ei olisi hyvällä katseltu edes valtavirran porvaripuolueissa. Itse asiassa yksi silloista sivariliikettä liikuttanut vaikutin oli samantyyppinen joukkomasokistinen uhriutuminen, joka nyt on luonteenomaista persuille ja rasisteille: yhyy kun meitä sorretaan.

Se persunuorten haikailema yhtenäiskulttuuri oli 80-luvulla rokki- ja bändikulttuuria, ei mitään kansantanhuja ja hanuria soittavia isäntiä (nuorisolle tiedoksi, että hanuri ei silloin ennen vanhaan tarkoittanut takapuolta, vaan harmonikkaa, haitaria eli kurttua). Tosin vielä pitkälle 90-luvulle äärikristilliset tahot paheksuivat rokkia, joten se sai tiettyä kapinallisuuden loistetta. Itse asiassahan suuri osa rokkikulttuuria vastaan esitetystä kritiikistä (kuulovauriot, päihteiden ihannointi) on aivan aiheellista, ja on ihan hel-ve-tin hyvä homma, että nykynuorisolla on muitakin harrastuksia. En muuten ole vakuuttunut siitäkään, että nuorten sallivammat asenteet huumeisiin olisivat lisänneet päihteiden käyttöä. Raittius ei nyt ole mitenkään niin epätavallista kuin minun aikanani, eikä se myöskään eristä nuorta entiseen tapaan seksuaalisuhteista. Jos saisin valita, olisin paljon mieluummin nuori nyt kuin kolmekymmentä vuotta sitten.

Entä sitten ne vielä varhaisemmat ajat? Persunuori väittää, että ennen vanhaan oli parempaa kulttuuria. Tarkoittaako hän kenties niitä liukuhihnalta tehtyjä Suomi-filmejä? En minäkään menisi sanomaan, että oman suomenkielisen populaarikulttuurin olemassaolo on sinänsä huono juttu, mutta pitää korostaa, että vanhat suomalaiset elokuvat olivat nimenomaan liukuhihnakamaa ja matalakulttuuria. Ne tehtiin pahvilavasteilla, kansallisjuomaa nautittiin kulisseissa melko ahnaasti ja tähdillä oli epämääräisiä naisia epämääräisissä hotelleissa (kun ensimmäisen kerran kuulin Esa Pakarinen seniorin kertovan radiossa seikkailuistaan noina aikoina, aran ja kristillissiveillä arvoilla kasvatetun pojan tukka aivan nousi pystyyn). Kannattaa muistaa että Masa Niemi, joka esitti Pätkää Pekka Puupää -elokuvissa, nautti viinaa todella rankasti ja teki itsemurhan, ja ainakin yksi Pakarisen kokoamista viihdeorkestereista hajosi ryypiskelyongelmiin.

Täältä katsoen näyttää siltä, että vanhojen hyvien aikojen suomalaiset olivat itse asiassa täysin hillittömiä juoppoja, jotka muistuttivat enemmän suomalaisen sotapropagandan kliseevenäläisiä kuin halutaankaan myöntää. Sotaakaan ei sodittu raittiuden voimin, vaan kaukopartiomiehet saivat sotilaslääkäreiltä viinaksia äreämmät tropit. Nythän tiedämme, että Suomen huumeongelma ei ole kuusikymmenluvun radikaalien eikä taistolaisten ajan peruja: kokaiinia vedeltiin kaksi-kolmikymmenluvulla kuin Kolumbiassa konsanaan, heroiinin käyttö taas räjähti käsiin sodanjälkeisenä aikana, koska sillä oli lääkitty sodassa haavoittuneiden tuskia (mikä ei toki väärinkäyttöä ollutkaan). Siihen aikaan tosin sotaveteraanit saivat aineensa laillista tietä ymmärtäväisiltä lääkäreiltä, jolloin sen saattoi ottaa pillereinä eikä tarvinnut tykittää likaisella ruiskulla.

Kaikkein huvittavinta tietysti oli persunuorten itku ”pakkoruotsista”. Silloin kun ”pakkoruotsia” ei ollut, ruotsin osaaminen kuului yläluokan – myös suomenkielisen ja suomenmielisen yläluokan – välttämättömiin taitoihin. Toisin sanoen alaluokan ”vapaus” olla osaamatta ruotsia tarkoitti, että herrat pitivät herrojen kielen itsellään. ”Pakkoruotsi” tuli peruskouluun persujen edeltäjäpuolueen, Suomen Maaseudun Puolueen eli vennamolaisten vaatimuksesta, koska heidän mielestään kansalla oli oikeus oppia herrojen (ja todennäköisen siirtotyömaan) kieli ja koska he pitivät esimerkiksi englannin osaamista turhuutena, luksustaitona. Päätellen siitä, että suomalaiset nykyään käyttävät englannin taitoaan salaliittoteorioiden lukemiseen netistä, vanhat vennamolaiset taisivat olla oikeammassa kuin tiesivätkään. Paljon suositeltavampaa olisi lukea (naurettavan halpoja) riikinruotsalaisia pokkareita.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Totalitarismin henki

Televisiossa tuossa aamusella räävittiin Krista Kososen puheenvuoroa. Kuulemma oli sopimatonta sanoa kannattavansa yhdenvertaisuutta, kaikille samaa hyvinvointivaltiota jne, koska kaikkihan me niitä kannatamme, eikä saa vihjailla etteivät persut kannattaisi.

Itse asiassa meillä on yllin kyllin tietoa – persujen ja halla-aholaisten omia lausumia – joiden perusteella voidaan ainakin uskottavasti väittää, että äärioikeisto ei kannata noita asioita. Tätä vain ei voida nykyisen poliittisen korrektiuden – sen persuja myötäkarvaan silittelevän – puitteissa sanoa, ja jos joku hovinarri, kuten Krista Kosonen, sen uskaltaa lausua ääneen, hänet suolistetaan julkisesti. Persut tulkitsevat aivan kaiken heistä sanotun mahdollisimman ilkeämielisellä tavalla väärin, ja lehtineekerit ja telkkumarakatit antavat taustatukea. Sakinhivuttaminenhan on niin helvetin kivaa.

Se, että Krista Kosonen joutuu julkiseen pyöritykseen puheistaan, ei tietenkään lehtineekerien mielestä loukkaa sananvapautta. Jo vuosikymmenen ajan persut ja persunmieliset ovat kuitenkin saaneet määritellä sananvapauden siten, että kaikki heidän puheittensa jälkikäteinen kritisointi on sananvapauden loukkaamista. Kuten tiedän omasta kokemuksestani, tämän ”sananvapauden” loukkaaminen tuo loukkaajalle potkut mediasta. Mediatalojen johtoporras nimittäin on ohjelmallisesti persujen ja äärioikeiston puolella.

Mutta kannattaa miettiä tätä asetelmaa laajemminkin. Krista Kosonen on ehkä kuuluisa näyttelijä, mutta sellaisenakaan hän ei ole poliitikko, vaan tavallinen kansalainen, joka äänestää. Demokratiassa äänestäjän pitäisi olla se, jonka kaikkivaltias ääni valitsee kuninkaan ja kaataa tyrannin. Kansalaisella on oikeus paheksua poliitikkoja, politiikkaa ja nykyistä politiikan kehityssuuntaa.

Se, että poliitikot sortavat yksittäistä kansalaista kun tämä arvostelee asianomaisia poliitikkoja, on totalitarismia, ihan määritelmän mukaan. Eikä sitä muuta demokratiaksi se, että samaiset poliitikot kiihottavat ”kansaa”, eli omia äänestäjiään, Krista Kososen kimppuun. Sellaista kansankiihottamista nimittäin juuri tapahtui niin Natsi-Saksassa, Neuvostoliitossa kuin Maon Kiinassa. Natseilla ”terveestä kansanvaistosta”, gesundes Volksempfinden, koetettiin virallisen oikeusfilosofian puitteissa sorvata peräti oikeuslähdettä, kommunistisissa tyrannioissa kiihotettiin kansaa toisinajattelijoita vastaan ja tämä selitettiin sitten massojen spontaaniksi vaatimukseksi, johon viranomaiset hyvää hyvyyttään kansanvallan nimissä suostuivat. Solzhenitsynin ”Vankileirien saaristosta” löytää eläviä kuvauksia siitä, kuinka esimerkiksi ns. Teollisuuspuolueen näytösoikeudenkäynnin aikana ”kansa” osoitti mieltään kadulla oikeustalon ulkopuolella huutaen: ”Kuolemaan! Kuolemaan! Kuolemaan!” (Teollisuuspuolue oli taas yksi Neuvostoliiton salaisten palveluiden omasta päästään keksimä organisaatio, joka muka suunnitteli teollisuuden sabotointia kaapatakseen vallan työläisiltä insinööreille. Lisätkää tähän omat teekkarivitsinne.)

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Minun yliopistoni 2025

Tätä kirjoitusta ei ymmärrettävistä syistä palkittu “Minun yliopistoni 2025″ -kirjoituskilpailussa, joten julkaisen sen tässä. Varoitus: kirjoitus on paitsi pitkä, myös täysin fiktiivinen.

OPOS, AIKOJEN KUVASTIN

“Mesimarjojen kypsyessä Antonia ja Maria tapasivat kuljeskella poimimassa niitä koreisiin vasuihin. Erään kerran he eksyivät ja joutuivat yöpymään autiotalossa. Sen lahoavien hirsien välistä Maria löysi isoäitinsä sormuksen, johon liittyi tarina Beata Sofian nuoruudenrakkaudesta.”

Näin kirjoitti Maria tietokoneella kuunnellen sähköpostejaan, silmäillen television korvanneesta Netkicksistä “Hullujen edustusrouvien” uusinta tuotantokautta ilman ääntä, vastaillen vastahakoisesti rintarossipuhelimeensa sekä tarkastellen noin 20 keskeneräistä dokumenttia ja 15 selainsivua löytääkseen naamattupäivityksen statukseen sopivan linkin, joka kuvaisi kristallinkirkkaasti hänen elämäänsä omakustanteisessa kotitoimistossa Tampereen Kuhmalahdella. Maria postasi kuvan kissasta, joka seisoi päällään vesisaavissa.

Marialla oli menossa 35. vuosi vapaana tutkijana. Eläkeikä nousi samaan aikaan kuin eläkkeitä leikattiin, mutta samapa tuo. Mariaa ei enää juurikaan harmittanut edes Topelius- analyysin kohtalo. Se joutuisi muiden tekstintutkimusten lailla vapaasti ja ilmaiseksi levitettäväksi, korkeintaan artikkelista perisi maksuja kustantaja omaan käyttöönsä. Mitä siitä, taitettu indeksi söisi myös niiden eläkesummat, joille työstä vielä jotakin maksettiin yliopistolla. Sitä paitsi hän teki juuri mitä halusi: pakeni menneisyyteen ja tutkaili tulevaisuutta.

Maria huokaisi ja siemaisi hajamielisesti kahvikupista, joka sisälsi joko tämänpäiväistä tai eilistä pikakahvia. Hän ei muistanut. Selkää kolotti, hartioita särki, silmiä kirveli mutta eläkkeelle ei akateemisella silpputyöläisellä ollut asiaa sen enempää kuin muillakaan. Työmarkkinat tarvitsivat kaikkia ikään ja kuntoon katsomatta, jos ei muuhun niin siltä varalta, että kirjallisuudentutkijoista äkkiä tulisi huutava pula.

Onneksi oli tyttärentytär, joka kävi tuomassa ruokaa ja tarkistamassa, että hän oli vielä elossa ja joskus muisti nukkua paitsi työtuolissa myös patjalla. Kuin tämän kohottavan ajatuksen siivittämänä 19-vuotias Liana astui sisään huoneeseen ja havaitsi hetken etsittyään sen nurkassa kumaran hahmon, joka tutki suurennuslasilla koirankorville selattuja “Lukemisia lapsille”. Huoneeseen ei ollut sytytetty valoja, koska lamppu oli palanut loppuun aikoja sitten eikä höpsö isoäiti ikinä muistanut tilata Amazonista uutta.

Maria oli ollut masentunut kohta parikymmentä vuotta, sen jälkeen kun hänen tyttärensä jäi opiskelupaikatta, pakeni kaduille ilman uskoa parempaan huomiseen, sairastui aidsiin ja kuoli huumeisiin saatuaan aviottoman vauvan, jonka juuri ehti nimetä Lianaksi ennen yliannostusta. Valitettavasti nettiterapia ei ollut auttanut järkyttynyttä Mariaa ja hän eli ikuisessa lääketokkurassa. Hän ei voinut lakata syyttämästä itseään. Eikö olisi pitänyt omistautua lapsenlapsen hoitamiseen työnteon sijasta? Mutta miten he toimeentulotuella ja alimmalla äitysrahalla olisivat eläneet? Kerjäämällä kadullako?

“Mitä Sinä täällä pimeässä istut, rakas isoäiti?” tyttärentytär kysyi. Maria huitaisi kädellään kohti kirjojen ja paperien täyttämää keinutuolia. Hän ei ehtinyt nyt puhua Lianalle, koska toimeksiantaja tinkasi puhelimessa käännöstään. Satasivuinen pumaska oli toimitettu jo viime viikolla Marialle ladattavaksi mutta sitä ei ollut vieläkään suomennettu! Palkkiosta pitäisi tinkiä, jos hän ei halunnut tilausten loppuvan.

Liana siirsi paperi- ja kirjakasat syrjään, istahti mukavasti kiikkustuoliin ja alkoi näppäillä pädiään. Siellä oli niin hyviä uutisia, että oli hihkaistava ääneen. Liana oli päässyt Tampereen yliopistoon!

Mikä vuosi nyt on?

“Mikä vuosi nyt on?” isoäiti kysyi alistuneesti Lianalta toimeksiantajan saatua tahtonsa läpi eli tingittyä käännöshinnan puoleen. Maria ei ehtinyt viettää juhannusta, joulua tai uuttavuotta, koska silpputyö kasaantui aina juhlapyhiin palkansaajien siivotessa arkipöytiään ennen lomalle lähtöä. Niinpä viime Sylvesterin päivä (ja luultavasti muutama edellinen) oli jäänyt väliin.

“Tietenkin 2025!” huudahti Liana ja kiirehti halaamaan haurasta, ryppyistä isoäitiään, jonka luut osteoporoosi oli työterveyshuollon puutteessa kuin varkain nakertanut. “Minä olen juuri päässyt yliopistoon! Eikö ole ihanaa?”

“Ai Inno-Aaltoon?” isoäiti ilahtui ensin mutta muuttui sitten synkäksi kuultuaan, että Lianasta tulisi tamylainen. Tampereella opiskelijoita kutsuttiin “tamylaisiksi”, koska oppilaskunnan pakolliseen jäsenmaksuun oli liitetty vaivihkaa “oppilasmaksu”, joka tilitettiin yliopistolle. Kätkettyihin lukukausimaksuihin ryhtymistä ei enää voinut estää sen jälkeen, kun kaikki valtiontuki koulutukselle oli keskitetty Helsinkiin ja teknologiaan.

Tampereen yliopistoon oli jatkuva haku, koska sinne ei olisi muuten riittänyt opiskelijoita. Päärakennuksen katosta satoi sisään niin usein, että kaikilla työntekijöillä oli pöydän alla sateen varalta ämpärit. Siivouksen siirryttyä roboteille Pinnien katossa leijuivat valtavat pölykoirat, minkä takia allergikot ja astmaatikot olivat siirtyneet pysyvästi etätöihin. Myös opiskelijat seurasivat opetusta lähinnä verkossa yliopistorakennuksen ulkopuolelta. Useimmat kävivät vain tenttimässä Vapaudenkadulla eli Svaboda Ulitsalla. Kalevantie oli kaiken varalta nimetty uudelleen vuosikymmenen poliittisissa myrskyissä.

“Topeliuksen kertomus Vanha tupa vertautuu hänen lukunäytelmäänsä Aikojen kuvastin. Molemmissa menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat nykyhetkessä päähenkilöiden vaihtaessa rooleja sukupolvien jatkumossa”, Maria ehti kirjoittaa ennen kuin innostunut nuori tamylainen työnsi pädin hänen silmiensä eteen: “Kirjauduin jo yliopistoon ja loin Opoksen. Eikö ole hieno?”

Opos tuijotti Mariaa ja Maria tuijotti takaisin. Avatar noudatti tarkasti nuorten kauneusihanteita: tuuhea tukka, isot rinnat, kapea lantio, pitkät jalat ja valtavat silmät, jotka hohtivat rajausten sisältä kirkkaina, vailla ilmettä. Ehkä piirteetön vaikutelma johtui hahmon sileydestä ja täydellisen tasaisesta ihonväristä, tai ehkä Maria vain ei nähnyt kovin selvästi aikoja sitten uusituilla silmälaseillaan. Hän tunsi olonsa epämukavaksi. Katse oli liian suora, liian kaikkinäkevä, kuin kaksi tietokoneen kameran vihreänä paistavaa valoa.

Minkälaisen seikkailun haluat?

“Tervetuloa Tampereen yliopistoon, minä olen Opos. Minkälaisen seikkailun haluat kokea seuraavaksi?” botti lausui iloisen kirkkaasti ja hymyili. Se katsoi suoraan Mariaan, joka vaivaantuneena kääntyi pois päin toivoen, että Opos puhuisi mieluummin Lianalle. Hän tunsi itsensä liian vanhaksi yliopistoon. Sitä hän totta tosiaan olikin, sävähti ajatus aivojen lävitse ennen kuin Maria onnistui tukahduttamaan sen aiheuttaman häpeän.

Liana kumartui innostuneena katsomaan Oposta ruudulta. Pian he juttelivat luontevasti toisilleen. Opos oli kuin kauan sitten kadotettu lapsuudenystävä, joka johdatti Lianan yliopiston ihmeisiin: se oli kuin runsaudensarvi, josta pystyi valitsemaan minkä seikkailun tahansa. Maria katseli yltyvän kateuden vallassa, miten helposti lapsenlapsi sujahti mukaan kuvioihin, joiden opettelussa hänellä itsellään oli kaukaisella 1900-luvulla mennyt vuosikausia.

Ennen kuin tunti oli kulunut, Liana oli valinnut pääaineen lisäksi neljä sivuainetta ja suorittanut tietokilvaksi rakennetulla pelillä osan “yleisopinnoista”, jotka Maria muisti jättäneensä ihan viimeisiksi valmistumisen esteiksi. Tyttärentytär oli tullut valituksi Tamyn Daameihin (entinen feministissävytteinen Akkaryhmä), saanut kaksi mentoria ja onnistunut luomaan personoidun lukulistan aiheista, jotka häntä itseään kiinnostivat. Ne olivat kaikki e-teoksia, jotka sai heti koneelleen varaamatta ja jonottamatta.

Ikävä kyllä Maria melkein tunsi katkeruutta muistaessaan, miten hän ei yli 20-vuotisella opiskelu-urallaan onnistunut löytämään edes väitöskirjaohjaajaa, joka ei olisi melko heti kuollut tai muuttanut ulkomaiseen yliopistoon. Saati että hän olisi onnistunut paikantamaan koskaan niitä jo valmiiksi vanhentuneita paperikirjoja, joita vaihtuvat ohjaajat muistinsa varassa suosittivat. (Ne kirjoitti “se joku Jaska, joka päätyi Eskolannummen ammattikorkeaan ja sivusi jotakin mikä kai liittyi tutkimusaiheeseesi”.)

Puolelta öin Liana lähti omaan yksiötaloonsa posket innosta hehkuen. Maria istui edelleen koneella vuoroin suomentamassa tekstiä muinaisten egyptiläisten preferoiduista ruumiinmuodoista ja vuoroin laatimassa artikkelia Topeliuksen kertomuksista. Lopulta hän ei voinut enää pidättää uteliaisuuttaan. Valmistuttuaan tohtoriksi Maria oli vannonut, että ei enää koskaan, ikinä, kuuna kullanvalkeana opiskele mitään. Tampereen yliopiston uusi Opos oli kuitenkin liian suuri houkutus.

“Kokeilen vain ihan vähän Avoimessa yliopistossa, miten Opos toimii. Ei se tarkoita, että retkahdan taas opiskeluun. Kuuluuhan yleissivistykseen tietää, miten yliopiston oppimisympäristö nykyään toimii”, mutisi Maria itsekseen, kun hän vapisevin sormin ilmoittautui avoimeen yliopistoon ja painoi saman tien kurssimaksun pois tililtään toiselle. Siinä se oli: Opos, joka ilmeettömänä tuijotti häntä – luotu oletetun normikäyttäjänsä standardikuvaksi. Langanlaiha, kireähkö myöhäiskeski-ikäinen, jonka Botoxilla parannetut kasvot ja mustat hiustenpidennykset tekivät hänestä jännittävän kummajaisen. Maria tunsi pettymystä. Tuollaisena vanhana noitanako uusien aikojen kuvastin häntä piti? Teki mieli sulkea kone ja paeta itkemään.

Topeliuksen kertomuksista olisi varmasti rakentunut loistava analyysi, muinaisegyptiläisten morfologiat olisivat tulleet tarkasti suomennetuiksi ja parisen muutakin kirjoitustyötä tehtyä, jos Maria olisi noudattanut intuitiotaan.

Maailma joutui pettymään

Maailma joutui kuitenkin pettymään. Selaillessaan valikoita Maria huomasi, että Opoksen voi muuntaa aivan mieleisekseen. Muistamatta ajan kulua hän sääti Oposta, kunnes oli löytänyt uudestaan nuoruutensa kadotetut vuodet, ne jotka kuluivat alakuppilassa ja ikkunattomissa luentosaleissa puuduttavaa jankkausta kuunnellen ja kynällä muistiinpanoja kirjaillen. Poissa olivat proseminaarit, joissa opponentit korjasivat esitelmöitsijän kirjoitusvirheitä, seminaarit joissa luettiin opettajan omaa artikkelia alleviivaten sitä, kirja- ja luentotentit joihin vuodatettiin kaikki mieleentuleva tietämys, joka tenttiinluvun jäljiltä oli vielä hetken muistissa kuin ohkainen kerros katoavaa kultapölyä.

Opos oli nuori, kaunis, rehti, loistava versio Mariasta, uusi sielunsisar, jonka kanssa he seikkailivat pelistä toiseen keräten “opintosuorituksia”, kuten mudista smaragdisormuksia tai Vallan miekkoja. Yhtenä päivänä he olivat muka psykologeja ja harjoittelivat bottiversion kanssa ratkaisukeskeistä terapiaa, toisena sukelsivat venäjän verbimuotoihin itse Tolstoin opastuksella. Tätä Maria rakasti! Hän tahtoi kuljeskella Pietarin katuja myös Dostojevskin seurassa keskustellen sielusta ja syödä samalla Naminami-vanukasta kotonaan.

Huonostihan siinä kävi. Pian Maria oli palannut takaisin vanhan nuoruudenrakkautensa pariin: oppimisen ja seikkailujen maailmaan, jossa Opoksen rinnalla sai pelejä pelaamalla ja arvoituksia ratkaisemalla edistyä yhä uusien kiehtovien oppiaineiden maailmaan. Hän ei halunnut koskaan lopettaa opiskelua, vaikka tiesi sen olevan hyödytöntä, hyödytöntä, hyödytöntä. Jatkuvan oppimisen propaganda oli tuhonnut Marian sukupolven. Sentään hän ymmärsi varoittaa Lianaa sukeltamassa liian syvälle tähän valheelliseen ihmemaailmaan, jossa nautinto verhoiltiin saavutuksiksi. Uuden sukupolven järkevänä ja maltillisena edustajana Liana siirtyikin pian oppisopimuksella putkistonhuoltajan assistentiksi Vantaalle ja hänen tulevaisuutensa oli näin turvattu.

Vuoden viimeisenä päivänä 2025 Liana tuodessaan isoäidille ruoka- ja viinikoria löysi vanhuksen kangistuneena koneen ääreen. Isoäiti ei vastannut tervehdykseen vaan tuijotti rävähtämättä Opoksen riemua loistaviin silmiin. Opos luki ääneen maailman hienoimpia runoja ja välillä pyörähteli varpaillaan soittaen huilua kuin vihreä metsänhenki. Maria oli solahtanut tulevaisuuden maahan eikä nykyhetki rajoittaisi häntä enää koskaan. Mesimarjojen kypsyessä peitti hennonvihreä karva jo kaikki asunnon kahvikupit mutta Maria ei tiennyt siitä mitään.

Ritita Pinserita, eli Pinserin Riitta kirjitettuna hyvin nopeasti. Kirjitatko Sinäkin vauhdikkaasti ja korjaat julkaisemisen jälkeen? Typotatko kilpailun kilapilu? Saösanan viidesti? Pinserin bloggaaja, jonka jäljiltä se kuudes edit on (ehkä) oikea. Pinserita kirjoittaa ensin ja lukee myöhemmin. Se muuten säväyttää eloisiksi mm. virallissävyiset ja muodolliset sähköpostit.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Tuhnu

Se yksi Raamatun tahtiin onanoiva turpea rasistihörhö puhuu taas jytkyttelystä.

Valkoinen roskaväki ole koskaan ollut kuuluisa älyllisestä rehellisyydestä.

Kun menettää yhden edustajapaikan ja 37000 ääntä, niin kyse ei ole jytkystä, vaan ummehtuneesta tuhnusta ja kun puolueen PR:ää hallinnoi seuraavankin kauden umpikänninen Saha-Teuvo, niin ehkäpä jo vuonna 2019 jaetaan perussuomalaisille rektaaliklovneille parlamentaarinen Darwin-palkinto ja nuo serkkujen välisen seksin hedelmät ajetaan takaisin luoliinsa haisemaan.

Turisti

The bitch is back. Run!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vastaukseni uskovaisten vaalikoneeseen, vaikken ole edes ehdokkaana

”Koulujen uskonnonopetus tulisi muuttaa Raamatun mukaiseksi.”
Sikäli kuin tiedän, kristillisiin kirkkoihin kuuluvien lasten uskonnonopetus on ihan raamatun mukaista nytkin. Ei siis muutoksia tähän,
”Kristinuskon tulee kuulua koulujen normaaliin arkeen mm. virrenveisuuna, hengellisinä lauluina, rukouksina, aamunavauksina ja juhlatilaisuuksina.”
Eikö se sitten nyt kuulu?
”Paikallisten kristillisten seurakuntien tulisi saada järjestää joka vuosi jokaisen paikkakunnan koululuokalle erikseen vähintään yksi oppitunti, jossa oppilailla on oikeus kuulla, että vaikka sinusta tuntuisi, ettei kukaan sinua rakasta, niin sinua rakastetaan. Jeesus rakastaa sinua, ja seurakunnista löydät ihmisiä, jotka rakastavat sinua.”
Kyllä, jos paikalliset islamilaiset, buddhalaiset ym. yhteisöt saavat myös samalla tavalla kertoa siitä, mitä niillä on tarjottavaa oppilaille.
”Kristillisten koulujen perustamiseen ja ylläpitoon pitäisi saada nykyistä enemmän ja helpommin rahoitusta verotuloista.”
Tietenkään kristillisille kouluille ei tule myöntää mitään sellaisia verovaroja, jotka eivät ole samoin ehdoin esimerkiksi islamilaisille, buddhalaisille ym. kouluille tarjolla. Noin yleisesti ottaen vieroksun kaikenlaisia maailmankatsomuksellisesti yksisuuntaisia kouluja.
”Peruskoulun ja lukion opetus ei saa sisältää kristinuskoa loukkaavaa materiaalia (oppikirjoissa, oppikirjojen ulkopuolisessa kirjallisuudessa, videomateriaalissa, lauluissa eikä missään muussakaan) esim. homoseksuaalisuutta ja lesboutta.”
Mikään uskonnollinen sensuuri ei tietenkään käy päinsä. Sen hyväksyn, että oppimateriaalissa kerrotaan eräiden uskonnollisten yhteisöjen ja suuntien paheksuvan homoseksuaalisuutta ja odottavan homoseksuaalien ns. eheytyvän homoudesta. Senkin voisi mainita, että näiden uskonnollisten yhteisöjen käsityksen mukaan homoseksuaalisuus on itse valittua toimintaa, ei luonteenominaisuus. Mutta ”ei saa sisältää” on sellainen määräys, jota hörhökristityillä ei ole oikeutta antaa.
” Oppimateriaalin kuva- ja videomateriaalin, tekstien jne. tulee edustaa vain siveätä pukeutumista ja käyttäytymistä kunnioittaen kristilliset arvot omaavia oppilaita.”
Oppimateriaalin kuva- ja videomateriaalissa tulee näyttää kaikenuskoisia ja kaikenvärisiä oppilaita, jotta kukaan ei tuntisi jäävänsä ulkopuolelle. Ainakin muslimien perinteisten asujen luulisi täyttävän kristillisetkin siveellisyyssäännöt.
”Valtion verorahoista tulisi rahoittaa toimielin, mikä toteutettaisiin yhteistyössä kristillisten koulujen kanssa, jotka myös valitsisivat siihen henkilökunnan. Tulevat oppikirjat ja oppimateriaalit tulisi hyväksyttää ennen julkaisua toimielimellä, joka ohjaisi myös tarpeelliset muutokset jo käytössä oleviin materiaaleihin ja kirjoihin, ettei niissä olisi kristinuskoa loukkaavaa sisältöä.”
Minusta tällainen toimielin kuuluu ennemminkin Iranin islamilaiseen tasavaltaan kuin Suomeen.
”Oppilailla ja opiskelijoilla (myös aikuiset) tulee olla kristillisen vakaumuksen perusteella vapaus olla osallistumatta vakaumuksensa vastaiseen opetukseen tms. ilman, että se esim. vaikeuttaa opiskelua tai huonontaa arvosanoja (esim. oikeus olla olematta läsnä seksivalistuksessa, abortissa ja lepopäivänä (sunnuntai tai sapatti) tapahtuvassa opetuksessa tms. opiskeluun vaikuttavassa).”
Oikeutta olla osallistumatta opetukseen ei ole. Toisin sanoen se arvosanojen huonontuminen tulee hyväksyä. Lepopäivä on eri asia, mitään opetusta ei tule järjestää sunnuntaisin eikä muinakaan lomapäivinä.
”Rakastan Jeesusta.”
No totta mooses. Juuri siksi, että minulla on vakaumukseni mukaan henkilökohtainen suhde kristinuskon Jumalaan, minulla ei ole mitään tarvetta ottaa vastaan maailmankatsomuksellista komentelua miltään hihhuleilta.
”Oppilailla tulee olla oikeus tietää, että Encyclopaedia Britannica vuodelta 1768-1771 opettaa tähtitiede-osiossa, että maailma on luotu noin 6000 vuotta sitten.”
Juu, totta maar oppilailla tulee olla oikeus tietää, että ennen vanhaan oltiin väärässä monista asioista. Tieteen historia onkin aine, joka sietäisi tuoda kouluihin.
”Peruskoulun ja lukion opetussuunnitelman käsitellessä mm. maailmankaikkeuden, aurinkokunnan, maapallon, geologisten muodostelmien, elämän, eliöiden, jääkauden, kielten, kulttuurin, luonnontieteellisen maailmankuvan ja evoluutioteorian syntyä ja/tai kehitystä sekä Raamatun syntyä, tutkimusta ja tulkintaa, oppilailla tulee olla oikeus saada lukea oppikirjoistaan näistä samoista aiheista sensuroimattomia haastatteluja nykypäivän tiedemiehiltä, jotka edelleen uskovat nuoreen maailmaan ja Raamattuun.”
No mikäs siinä, mutta sellaisia tiedemiehiä taitaa olla harvassa. Monilla tiedemiehillä lienee jonkinlainen uskonnollinen vakaumus, mutta se ei edellytä fundamentalistista uskoa ”nuoreen maailmaan”.
”Oppilailla tulee olla oikeus tietää mitä eroa on käytännön kokeellisella ja toistettavalla tieteellä verrattuna historiallisia tapahtumia tutkivaan tieteeseen (esim. evoluutioteorian edellyttämä historia).”
Oppilailla tulee olla oikeus tietää tieteenfilosofiasta, tieteellisen tiedon rakentumisesta ja tieteen historiasta, mutta ei todellakaan hörhöuskovaisten maailmankuvan mukaan.
”Abortit eli syntymättömien ihmisten tappaminen pitää olla lain kieltämä rangaistava rikos.”
Koska käytäntö on osoittanut laittomat abortit laillisia huonommaksi vaihtoehdoksi, olen tietysti eri mieltä.
”­Eutanasia eli ihmisten tappaminen pitää olla lain kieltämä rangaistava rikos.”
Sille ei tarvita erillistä kieltoa. muttei välttämättä erillistä lakiakaan. Nykylain puitteissa tuomarilla lienee jo oikeus jättää rankaisematta, jos voidaan sitovasti osoittaa, että eutanasia todellakin on oikea potilaan tahdosta tapahtunut eutanasia.
”­Sairaaloissa ja vanhainkodeissa potilailla tulee olla oikeus olla kuulematta ja näkemättä maallista musiikkia ja maallisia ohjelmia.”
Eiköhän sen oikeuden pitäisi mennä toiseen suuntaan.
”Vankiloissa olemassaolevien kristillisten osastojen laajentamistarvetta tulisi selvittää ja uusia kristillisiä osastoja tulisi perustaa vankiloihin, joissa ei vielä niitä ole.”
Ei vankiloihin tarvita erityisiä ”kristillisiä” osastoja.
”Avioliitto tarkoittaa vain sellaista liittoa, joka on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto.”
Onhan eräissä kulttuureissa moniavioisuuskin olemassa. Joten ei, ”avioliitto tarkoittaa…” on yksiselitteisesti väärin. Eri asia on, miten avioliitto tulisi määritellä laissa.
”Lainsäädäntöhanke sukupuolineutraalista avioliittolaista tulee kumota.”
Höpöhöpö.
”Lasten adoptio-oikeus kuuluu vain heteroseksuaaleille.”
No ei nyt sentään. Minusta esimerkiksi tyttölapset voitaisiin antaa paatuneiden homomiesten adoptoitaviksi, ettei kohdalle osu rähmäkäpäläistä hetero-ottoisää, joka sanoo tytölle, että ”kun täytät 13 vuotta niin sitten alkaa onnen päivät”.
”Seurakuntien, yhdistysten ja yritysten tulee voida asettaa työntekijöilleen kelpoisuusvaatimukseksi kristillisen vakaumuksen. Kelpoisuusvaatimuksen puute tulee voida olla myös vanhojen työntekijöiden irtisanomisperuste.”
Maallisilla yhdistyksillä ja yrityksillä ei tietenkään ole mitään oikeutta tällaiseen. Mitä sitten seurakuntiin ja uskonnollisiin yhdistyksiin tulee, miksi ihmeessä jokin islamilainen tai hindulainen seurakunta alkaisi vaatia työntekijöiltään kristillistä vakaumusta? Samoilla kriteereillä niillä tulisi toki olla oikeus edellyttää työntekijöiltään esimerkiksi muslimi- tai hinduvakaumusta, jos tällaiseen mennään.
”Tulisi olla normaalia eduskunnan päivittäisessä elämässä (esim. täysistunnoissa), että kristityt poliitikot pitäisivät julkisia rukouksia esim. Suomen puolesta”
Kyllä, jos esimerkiksi muslimipoliitikoilla on vastaavasti oikeus esimerkiksi rukoilla Suomen kansan palaavan islamiin. Samat säännöt kaikille.
”Kristillinen toiminta tulee olla peruste rahankeräykselle”
Samoin ehdoin kuin muukin uskonnollinen toiminta.
”Yle-verosta tulisi antaa osa sellaisille toimijoille, jotka tuottavat pelkästään kristillistä sisältöä television ja sähköisen median keinoin. Tästä hyvänä esimerkkinä TaivasTV7.”
Samoin ehdoin kuin muukin uskonnollinen toiminta.
”Uskovien poliitikkojen pitäisi puhua avoimesti julkisuudessa uskostaan Jeesukseen ja sen merkityksestä.”
Kyllä vain. Samalla tavalla esimerkiksi uskovien muslimipoliitikkojen pitäisi puhua avoimesti julkisuudessa uskostaan ja sen merkityksestä. Myös hindu-, sikhi- ja buddhalaispoliitikot voisivat kertoa julkisuudessa avoimesti maailmankatsomuksensa uskonnollisista motiiveista ja piirteistä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Tulipa vaan mieleeni

Irlantilainen pilakirjoittelija Myles na gCopaleen (kyllä, gC on oikein), alias Brian Ó Nualláin, alias Flann O’Brien, alias Brother Barnabas, alias vaikkamitämuuta, tapasi irvailla siitä, miten iirin kielen osaamista pidettiin Irlannissa ennen vanhaan isänmaallisuuden merkkinä, vaikka sitä ei sitten kuitenkaan oikeasti kehdattu puhua: kun oli tarvis suositella jota kuta julkiseen virkaan, sanottiin että he spoke Irish at a time when it was neither profitable nor popular.

Tuosta Kriisin somekiimajutusta vain tuli mieleen tällainen: hän oli somessa jo at the time when it was neither profitable nor popular.

Sori. Tällaisia ajatusassosiaatioita tulee näin aamuyöstä vuorokausirytmiä säätäessä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Big Game

10407043_10153549841619156_3296820645094029458_nKymmenen vuotta sitten bloggasin tällä samaisella nimimerkillä ja kerroin käyneeni Oulussa ostamassa talouden toisen täysivaltaisen aikuisen kanssa Oulusta veneen. Mikäli Wanha Turistila olisi edelleen pystyssä, laittaisin tähän linkin, mutta kun ei ole, joudutte ronkkimaan välimuistejanne ja kokeilemaan onneanne, josko löytäisitte raportin itse; minä en nyt jaksa, koska olen puuduttanut persnahkaani autossa kuusitoista tuntia.

 
Kävin tänään (tai pikemminkin eilen, koska nyt eletään jo aikaa jälkeen keskiyön) nostalgiamatkalla Oulussa tuon samaisen täysivaltaisen aikuisen kanssa. Siellä mulkoilimme kuumeisin silmin hämärässä hallissa mitäpä muuta, kuin venettä. Samanlaista kuin kymmenen vuotta sitten.

Tällä erää paatti jäi kuitenkin Ouluun; edellisellä kerrallahan ajelimme sen rantoja pitkin vesiteitse Stadiin kolmen vuorokauden merimaratonilla. Tällä kertaa Pohjanlahti sattui olemaan umpijäässä, joten palasimme kotiin tyhjin käsin, koska emme sentään ole hankkimassa jäänmurtajaa.

(Paitsi että jäänmurtaja olisi kyllä aika äreä peli ja sellaisen ottaisin, mikäli ne penteleet eivät olisi niin hulvattoman kalliita. Purjehtisin sillä ristiin rastiin Itämerta kesät talvet ja olisin ihan että ”tööt, tööt, plebeijit!”)

Turisti

The bitch is back. Run!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Hevonkakkaa

Hevonkakkaa keskellä jalankulkuväylää

Sitä minä vaan ihmettelen, että vaikka koirien ulosteet kuuluu kaduilta pois poimia, niin isompien elukoiden isommat kakkakasat jätetään siihen vaan lojumaan mihin eläin ne sattuu turauttamaan. Ja usein ne on turautettu (kuten kuvasta näkyy) kevyen liikenteen väylälle jaloin kulkevien ja pyörillä liikkuvien väisteltäväksi.

Omilla huudeillani näitä massiivisia jätösmounteverestejä ilmestyy usein jalkapallipelien aikaan, koska silloin esimerkiksi stadionille kuorossa huutolaulamaan kerääntyneet ihmiset ovat niin innosta sekaisin, etteivät oikein tahdo pysyä housuissaan ilman hevosten läsnäoloa.

Eikä siinä mitään. Laulaminen on hieno harrastus ja hepatkin on ihan kivoja eläimiä. Ja onhan se ymmärrettävää, ettei hevoskuski kesken duunin voi seurata putkahteleeko kulkupelin peräpäästä tavaraa. Eikä niillä ehkä voi olla lapiotakaan ja XXL-koon kakkapusseja mukanaan. (En tiedä, oletan.) Vaan miksi ei esimerkiksi tapahtumaa seuraavana päivänä paikalle saavu jotain kaupungin puistomestareita ja rapsuttele hevonkakat johonkin puskaan tai puun juurelle – johonkin missä kakka olisi hyödyksi, eikä möllöttäisi keskellä asfalttia? Sen sijaan nuo kakkakasat jäävät kadulle tuomaan landevivahdetta kaupunkiin, leviten vähitellen isoksi kakkapinnoitteeksi samalla kun vieressä olevat kasvit katselevat ravinnettaan itku silmässä.


Päivitys seuraavana päivänä: Kuvaamani kakkakasa oli tänään kadonnut. Onko kuitenkin niin, että joku käy niitä kuitenkin siivoamassa pois?

Äkäinen internet-setä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail